Naapuripöydän kovaääninen keskustelukin taukosi, kun työmiehet saivat vihdoin aidossa voissa paistetut ja loistevaloputkien alla kiiltäneet tirisevät leikkeensä ja alkoivat Eikan tavoin ahmia suutaan täyteen. Hetkeen ei ravintolasalista kuulunut muuta kuin tauottoman iskelmäkarusellin alati vaihtuneiden kappaleiden sävelmät. Pian pihalle kaartoi toinenkin pakettiauto, jonka kyljessä neonvärinen teippaus kertoi sen kuuluneen paikalliselle sähköliikkeelle. Tästäkin autosta ulostui haalaripukuinen parikaksikko rotevia miehiä, jotka hekin löysivät itsensä kohta samasta salista siellä jo entuudestaan murkinalla olleiden jatkoksi. Kohtapuoliin pöytä toisensa jälkeen täyttyi niin, että monet ruokailutasot jouduttiin jakamaan, ei nyt sentään aivan ventovieraiden, mutta ainakin kyläläisten kesken. Einon seuraa sentään kartettiin, sillä moni kaiketi näki jo kaukaa, ettei fiinisti pukeutunut ja harhaanjohtavasti liikemiehenä esiintynyt muukalainen tainnut kuulua aivan paikalliseen väkeen. Ensinnä ruokailemaan tullut nuorempi parivaljakko ehti lähteä, ja noin tunnin ajan baarissa piti kiirettä kuin Aleksanterinkadulla iltaruuhkan aikaan. Koko sen ajan paikallinen puliveivari istuskeli peränurkassa yksinäisessä pöydässään siemaillen aika ajoin kolpakostaan huikat eikä kukaan tahtonut jakaa neljän istuttavaa pöytää hänenkään kanssa. Eino seurasi lokaalin lukaalin menoa tarkkaavaisesti ja hyvällä mielenkiinnolla. Yllättäen villiintymään päässyt pienenpuoleinen ravintolasalonki hiljeni tyystin kello kahdentoista aikoihin, ja Einokin katsoi parhaakseen ryhtyä lopettelemaan, vaikka eipä tuossa paljon enää mitään lopettelua ollut, kun lautanenkin oli tullut kaavittua puhtaaksi jo aikapäiviä sitten. Likipitäen tunnin kuluttua eli yhdeltä iltapäivällä paikallista aikaa ruokailunsa päättäneellä misterillä oli se tapaaminen kunnanisän kanssa ja sitä ennenhän piti vielä löytää se toistaiseksi jemmassa ollut kunnantalo. Emäntä keräili pöydille jätettyjä astioita pinoten niitä ammattitaitoisesti vasemman käden turviin ja tuli vuorostaan Eikan pöydän luo, katsahti tyhjää lautasta ja äännähti laiskasti narahtaen.

- Valmis?

Eino katsoi ylös naisen vihreisiin silmiin ja päätään nyökäyttäen antoi ääneen positiivisen vastauksen ja kiitteli lounaasta. Silmiään muljauttaen ja mitään edelleenkään sen enempää sanomatta kuikelo korjasi katse pöytään päin kohdistettuna veitsen ja haarukan koukkuasennossa olleen vasemman käden pitelemän lautasen päälle siellä jo ennestään olleiden työkalujen joukkoon hienosti ristiasentoon asetellen ja nosti Einon tyhjäksi nuollun näköisen lautasen kyynärtaipeen varassa pitelemänsä taapelin päällimmäiseksi ja kopsutteli astiapino sylissään heilurioven läpi keittiön puolelle. Eikka nousi ylös seisomaan ja kiskaisi berberinsä niskaan ja viikonloppukassiaan tavoitellen hiukkasen siinä harmitteli, kun emäntä katosi näköpiiristä niin nopeasti. Hän olisi halunnut kysyä, missäpäin kunnantalo sijaitsi, ja kun naista ei sen koommin vähän aikaan enää näkynyt ja kun siltä pultsariltakaan ei tohtinut kysyä, otti Eino kapsäkkinsä käteen ja paineli ulos toivoen jonkun kyläläisen tulevan vastaan ja opastavan utraa ummikkovierailijaa.