Koskenlaskija - osa 4

Pitkään ei Eikka porstuassa seisoskellut. Pienellä katoksella varustetun kassakeskittymän lipan alta kurkisteli tarjoilijatar, joka toivotti hieman hölmistyneeltä näyttäneen syömärin tervetulleeksi. Paikka oli pimeähkö ja ehkäpä juuri siksi pöytiin tarvittiin taluttajaa. Muutamalla askeleella pöytä valikoitui ikkunan ääreltä, mutta näköaloja ei voinut kehua. Varjostaneet verhot peittivät sen, mitä melkein lattiasta kattoon riittäneistä räppänöistä olisi voinut ulos nähdä, mutta mainosteipit piilottivat sitten loputkin katselemisen arvoiset aarteet. Viikinkiaikakautta imitoinut sisustus oli mielenkiintoinen ja perin hauska. Kaikki oli orjallisesti kopioitu Thorin valtakunnansalista puupenkeistä alkaen aina saviastioihin asti, ja siinä sisäilmettä ihmetellessä mieleen juolahti vanha television piirretty sarja Kivikylästä. Kohta autenttisuudelle sai vahvistusta, kun pöytään ohjannut ja hetkeksi jonnekin kadonnut tarjoilijatar taas ilmaantui kuin tyhjästä tällä kertaa suuri puinen lankku kädessään. Puulevyn tarkoitus selvisi nopeasti. Se toimitti lounaslistan virkaa. Eino silmäili tarjontaa ja poimi muutaman vaihtoehdon joukosta jotain suuhunpantavaa ja siinä se tilauskin tuli hoidettua. Koreografian seuraavat askeleet veivät melkein arvaten alkusalaattipöytään, joka ei tässä kalastajaruokalassa ollutkaan aivan sieltä laihimmasta päästä. Vanhannäköiselle kontikille lastattu viherosasto alkoi heruttaa vettä kielelle ja ongelmaksi uhkasi muodostua päätös mistä aloittaa. Paksuhko savikiekko oli muotoiltu lautaseksi, mutta puukapustojen sijaan ateriointivälineiksi oli viisaasti pantu esille teollisen vallankumouksen jälkeen kehitetyt atraimet ja veistelyvärkit. Vatsa jo valitteli surkeasti murahdellen sudennälkäänsä, mistä Eino saikin lisää puhtia lastata asetin täyteen vähän jokaisesta purnukasta jotain. Savivadin laidat tulivat vastaan, vaikka ruuhen antimista oli vasta toinen puoli tehnyt tuttavuutta ahmatin kanssa. Nokkelana miekkosena Einohan ei jäänyt neuvottomaksi, vaan kantoi ensimmäisen satsin pöytään ja palasi kauhomaan vielä kupposen kuumaa keittoa niin ikään savesta valettuun ja sopivasti ison miehen kouraan mitoitettuun maljaan.

Ahminta alkoi ja se oli mättöä alusta asti. Suupalat katosivat nopealla tahdilla lähes pohjattomalta vaikuttaneeseen kurkkunieluun, jota ennen leukojen jauhinkalut survoivat annosteet vauvanruuaksikin kelpaavaan soseasuun nieluun kadottamisen helpottamiseksi. Ruokalan särpimet maistuivat niin, että loppuvaiheessa oli tulla oikein hiki paiskoessa haarukankärkeä huulien väliin. Vanha viisaus tiesi tässäkin kohdin neuvoa, että kaikki hyvä loppuu aikanaan, sen Einokin ymmärsi eikä jäänyt murehtimaan tasaiseen tahtiin tyhjenevää lautastaan, sillä olihan loppuhuipennus vielä edessäpäin. Lounasaikaan ihmeen hiljainen keittola ei kärsinyt jonoista ja tilaa riitti kaikille vajaalle kymmenelle murkinoijalle, jotka olivat katutasolta hoksanneet nostaa otsansa silmänkorkeutta ylemmäksi nähdäkseen yläkerroksessa majailevan eväsbaarin. Yhteentörmäilyjä ei tarvinnut pelätä, kun Eino palan painikkeeksi raahautui vielä kahvipöydän pariin. Sama savinen serviisi toistui kahvikupeissakin, eikä se ollut lainkaan hullumpaa. Termoskahvin kyytipojaksi talo oli pannut tarjolle halpoja supermarketvohveleita, mutta ne saivat jäädä tällä erää. Pieni pala kylmää ja kuivaa pannaria korvasi makeannälän mustan ja laihalla maidolla vaalennetun kahvin kaverina. Maha tuntui kohtapuoliin turvonneelta kuin täyteen pumpattu muovinen ostoskassi. Kassan kautta ähkipuhki kylläinen mies vyöryi takaisin pyöreään porraskuiluun, jonka heppoisilta vaikuttaneet askelmat alkoivat taas huojuttaa yksi kerrallaan astelevaa alastulijaa kuin enteillen pikaista romahtamista. Kiristyvän metallin ääni taustoitti varovaista laskeutumista. Pää vieläkin kierreportaista pyörällään Eino astui takaisin ulos katuvilinään. Ruokareppu turpeana hän jäi hetkeksi ihmettelemään kiireisiä kaupunkilaisia, jotka suhahtelivat otsa tavanomaisesti pikkuisen rypyssä tärkeisiin määränpäihinsä. Jokainen tiesi tarkalleen, missä pitäisi kohta olla, mutta Einoa eivät tällaiset pikkuasiat enää vaivanneet.

Julkaistu perjantaina 4.1.2013 klo 18:49 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 3
Seuraava
Zalando
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä