Koskenlaskija - osa 38

Don Brunogallo istui hämärästi yhden lukulampun valaiseman huoneen keskellä valkoisessa puvussaan mustan kauluspaidan ja niin ikään valkoisen kravatin pilkottaessa puvuntakin alta. Koristeellisin puuleikkauksin ornametoitua ovea ympäröivät puulaudoitetusta lattiasta kattoon asti kurottautuneet paksulankkuiset kirjahyllyt lukemattomine kirjoineen, joiden tasaisen pitkät rivit lainehtivat ikkunaseinältä toiselle. Sisustus oli tummaa ja tyylikkään vanhahtavaa ja kodikkaan lämmintä siitäkin huolimatta, että koko rakennus henkilökuntineen uhkui muutoin kalsean kovaa liikemieshenkeä. Korkeat, tukevien pokien ympäröimät ikkunat oli jaettu pienemmillä lasiruuduilla ja niitä reunustivat katon korkeuksista saumattoman hiljaisesti alas valuneet mattamustasta sametista ommellut jäyhät uutimet, joita tuskin oli tarkoitettu ikkunoiden eteen vedettäviksi, sillä sen verran paikoilleen jähmettyneiltä ne näyttivät. Torrellinin tuodessa vierasta sisään vanhempi mies nousi ketterästi ylös upottavasta syvän viininpunaisesta nahkaisesta laiskanlinnastaan ja asteli paksun persialaismaton vaimentaessa kevyiden sisäkäyttöön tarkoitettujen kenkien askelluksia Tuomaan eteen kämmen valmiina länsimaiseen oikeakätiseen kättelyyn. Tuomas puristi isäntänsä kurttuiseksi kuivunutta laihaa kämmentä samalla kun donin vasen käsi nousi tuttavalliseen otteeseen Tuomaan pikkutakin olkatoppauksen kovettamalle olkapäälle. Tummilla puupaneeleilla verhoiltujen pystyseinien ja koristeellisen puukaton rajaamassa huoneessa kajahti matalalla ja pitkän iän koulimalla äänellä italiaksi buongiorno, jonka Tuomas jostakin television saippuasarjasta oppineena hyvin ymmärsi hyvän päivän toivotukseksi, mutta sen enempää italiaa taitamattomana ja yrittämättäkään matkia arvon isäntänsä tervehdystä hän lausahti jäykillä kielenkannoillaan englanniksi jotain samansuuntaista tai ainakin vastasi niin kuin kunnon engelsmanni tyypillisesti tällaisiin toivotuksiin reagoi. Melkein loputtoman iäiseltä tuntunut kättenravistelu ja luottamusta etsivä läpitunkeva silmiin tuijotus oli ohi ja kolmikko istuutui muhkeille, aidolla nahalla verhoiluille nojatuoleille rupattelemaan aluksi niitä näitä Torrellinin toimiessa tulkkina, sillä vanhaherra antoi ymmärtää puhuvansa vain sukunsa synnyinmaan puhekieltä italiaa, mitä väitettä Tuomas tosin vahvasti epäili alusta asti. Jonkin ajan kuluttua jostakin kaukaa suljetun oven takaa kuului vaimea kiinalaisena taontatyönä valmistuneen, arviolta noin puolimetrisen, tukevasti valurautaisella jalustalla riippuneen gongin kumahdus. Se oli merkki täsmälleen kello yhden aikaan iltapäivällä alkavaksi määrätystä lounaasta, joka oli katettu päiväsaliin vastaanottoeteisen toiselle puolelle. Liikkeistä ja eleistä päätellen silmälasiensa asentoa ajoittain nenänvarrelleen korjaillut Torrellini oli saanut kelpo käytöskoulun, kun hän mekaanisen konemaisesti nousi ensimmäisenä ja osoitti vieraalle kädellään suuntaa kohti ovea. Kolmen miehen partio, Torrellini etunenässä ja Tuomas isäntänsä rinnalla, talsi vinoneliöisillä, kivennäisten muodostamien juonteiden kuvioimilla marmorilaatoilla katetun eteislattian yli suureen valoisaan saliin, jonka pitkän pöydän päähän asettui itse isäntä ja hänen ympärilleen Tuomas selkä ikkunaan päin, ja vastakkaiselle puolelle istuutui jonkinlaisena neuvonantajana häärinyt lakimies. Suurieleisesti alkaneen sunnuntaivierailun lounas käynnistyi alkukeitolla, joka muistutti jotain minestronea tai vastaavaa porkkananpunaiseksi värjättyä kirkasliemistä latkittavaa suupalaa pikkuruisine sattumineen ja kullankeltaisine voirasvatäplineen, jotka kelluivat houkuttelevasti keitoksen pinnalla sumentaen sekaan pilkotut juurekset ja ohuet makaronit ja murusiksi silputut lihakimpaleet. Miehet lappoivat tyynen verkkaisesti raskailla niukkakuvioisilla hopealusikoilla keittoaan kalliin kuuloisilta syviltä ja monenkirjavasti koristelluilta porsliinikeraamisilta lautasilta hovimestariksi tekeytyneen vakaakätisen tarjoilijamiehen kaataessa mustankuultavan ja osin valkoiseen liinaan käärityn pullon pohjasta pidellen valkeaa viiniä itävaltalaisen lasitehtaantaidokkaasti valmistamiin kristallilaseihin. Lusikoiden synnyttämien kilahdusten harvettua tyhjentyneet lautaset korjattiin nopeasti pois ja tilalle kannettiin höyryävä kala-annos, joka paljastui suuren metallinuppisen katekupolin alta ja jonka Tuomas mielessään määritteli geometrista asettelua lukuun ottamatta maultaan lähinnä suomalaisen keittiön vastaavaksi lohimedaljongiksi keitettyine kasviksineen.

Julkaistu torstaina 21.2.2013 klo 17:08 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 37
Seuraava
Koskenlaskija - osa 39