Eino ei siis ollut uskoa havaintoaan ja siksipä kädessä olleeseen paperinpalaan oli luotava vielä varmistava toinenkin katsahdus ja vielä kerran suoristettava niska pystyasentoon seinällä seisoneen numeromerkinnän vertailemiseksi. Ja eihän rationaalisesti asioita käsittelevä mies näkemäänsä uskonutkaan. Eikka saapasteli toimettomana lasikopissaan istuneen vartijavirkailijattaren puoleen ja suu ammollaan pyyteli vahvistamaan, että aivanko tosissaan hänen edellään odotteli lähes satakunta yhtä innokasta lipunostajaa kuin hän itse. Sinitakkiseen, tiukahkoon univormuun sonnustautuneen infopisteen vartijattaren ilme kirkastui yllättävästä poikkeamasta laiskaan päivärutiiniin ja olemattomalla meikkauksella päällystetty kasvonkuvatus vaihtui kynsien pureskelusta ilon häivähdystä muistuttaneeseen vastaanottoon. Eino oli näkevinään siinä naamassa pienen pientä pilkallista vahingoniloa saatuaan kuulla, miten asioiden laita todellakin oli, että vuorossaan palveltavaksi oli päässyt numeron 91 omistanut jonottaja ja että hänellä oli vielä tuskastuttavan pitkä matka omalle vuorolleen jonnekin yksi pilkku seitsemän sataluvun paremmalle puolelle. Päätös jatkotoimista syntyi aikailematta. Metsäteollisuuden tuotantohyödyke ei ollut ennättänyt vanheta kuin jonkusen minuutin, kun sitä jo retuutettiin takaisin kohti synnyinsijojaan. Vinoksi valssatun numeroautomaatin pintapäällys ei ollut paras mahdollinen alusta käyttämättömäksi jääneen vuoronumerolapun asettelemiseksi seuraavan arvatenkin ruhtinaallisesti joutoaikaa omistaneen asiakkaan saataville. Siihen se melkein rypytön printti kuitenkin jäi jotenkuten taiteltuna, eikä jättäjää enää tässä vaiheessa lainkaan murehduttanut sellainen lähes sadan prosentin mahdollisuus, että höyhenenkevyt paperipalsta pyyhkiytyisi ohimenijän vauhdikkaan ilmavirran myötä ulkoa kantautuneen hiekoituspölyn ja lumikuran ohuelti päällystämälle permannolle.

Konserttilippujen lunastus ei tällä erää onnistunut tai toimitus ei mennyt aivan niin kuin ankkalammikkolaisilla, kuten muodikkaasti olisi sanottu. Eikan kävelykengät olivat ehtineet kerätä jonnin verran likaa ulkoilmaston vaihdeltua vuoroin suojan ja vuoroin pakkaskelien välillä. Vähäisestä siivottomuudestaan huolimatta muuten hyväkuntoisten nahkajalkimien tylpät kärjet osoittivat tulosuuntaan ja jalkaterät niiden sisällä olivat täysin valmistautuneet paluumarssille. Narikkatiskillä laiskannäköiset ihmiset istuivat edelleen raskastekoiset talvipalttoot yllään ja hitaasti käänsivät päitään tennisottelun yleisön tapaan, kun harmissaan puhkunut pikavisiteeraaja seilasi heidän ohitseen jo takaisin ulko-ovella, vaikka vain hetkeä aikaisemmin oli suksinut heidän ohitseen samoille apajille. Joku lie tarkastikin seurannut tuon miesasiakkaan käväisyä alusta loppuun ja ihmetellyt moista tuloa ja menoa, jossa ei lopulta syntynyt mitään muuta kuin tahroja paperille ja kenties vähän naarmuja lattialle. Samalla Einolle valkeni päivämatinean yleisöksi luulemansa väkijoukko duffelitakeissaan ja kelsiturkeissaan ja suikkalakit käsissään. Eihän se mitään yleisöä ollut ensinkään vaan hänen tavoin lippuluukulle audienssia odottaneita, mutta ylenpalttisesta vapaa-ajasta nauttineita kohtalotovereita.