Kaseva - Kun maailma elää

Levyhyllyni kätköistä putkahti vanha CD-levy vuodelta 2002. Kannen päällä oli vielä markka-aikainen hintalappu, joka paljasti äänitteen maksaneen Anttilan tavaratalossa aikoinaan 69,90 markkaa eli nykyrahassa noin 14 euroa. Samaisena vuonna 2002 Suomi siirtyi käyttämään euroja käteismaksuissa, mutta siirtymäaikana hinnat olivat vielä osin markoissa. Itse levy on uudelleenmasterointi suomalaisen Kaseva-yhtyeen vuonna 1976 julkaistusta Kun maailma elää -älppäristä. Kaseva puolestaan on kotimainen poprock-yhtye, joka nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 1974 ilmestyneellä esikoislevyllään Silloin kun. Sittemmin bändi jatkoi musiikkiuraansa aina vuoteen 1982 asti ja uudelleen vuodesta 2001 eteenpäin. Yhtyeen tunnetuimpia sävellyksiä ovat Stripteasetanssija, Vanha mies, Mari, Kun maailma elää ja oma suosikkini Tyhjää.

Kaseva - Kun maailma elää

Kun maailma elää -levy kappaleet ovat popahtavia ja balladinomaisia lauluja. Osa kappaleista on sävyltään hieman melankolisia, mutta löytyy joukosta letkeitäkin biisejä. Nimikkokappale Kun maailma elää on yhä edelleen kaikkien näiden lähes neljänkymmenen vuoden jälkeen levytyksestä hieno, vaikkakin vähän kaihoisa sävellys. Alkuperäisellä älppärillä oli yksitoista kappaletta, mutta digitoidulla uusintapainoksella on neljä bonusraitaa, jotka on koottu vuonna 1978 julkaistusta singlestä sekä Ylen TV1-kanavan live-esityksestä. Aikoinaan levyä myytiin sen ilmestyessä 17 000 kappaletta, mutta se ei yltänyt ensilevyn 22 000 albumin myyntimäärään. Nykyään levyä voi edelleen ostaa CD-painoksena tai kuunnella kätevästi suoratoistona Spotifysta.

Kun maailma elää

Kaseva

  1. Sipuli-Sanni
  2. Joku jota rakastan
  3. Naula läpi pään
  4. Kevät
  5. Syksy
  6. Turhaan mua huudat
  7. Et voi jäädä nukkumaan
  8. Hän tulee taas
  9. Kun maailma elää
  10. Pena
  11. Monen vuoden jälkeen
  12. Ujo
  13. Ikävä
  14. Turhaan mua huudat (live)
  15. Pena (live)

Julkaistu Fridayna 15.5.2015 klo 18:23 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
Ismo Hölttö Ateneumissa
Seuraava
Mansikkakakku