Koskenlaskija - osa 179

Jalmarin vastikään saama vähäsanainen ja enimmäkseen töksähteleviä erillisiä positiivissävytteisiä sanoja kuitenkin sisältänyt puhelu ei ollut kestoltaan mitenkään järin pitkä ja luuria korvallaan pitänyt mies näytti jälkiteollisen yhteiskunnan viisaiden insinöörien kehittämien televiestimien ylläpitämän vuoropuhelun jälkeen asteen verran huolestuneemmalta ja sen myös lattian ja katon välissä lillunut Einokin aisti korkeuksistaan. Kännykkäkapistus sukelsi verbaalisesti niukan dialogin päätteeksi takaisin mainitsemisen arvoisen siistin haalarin avonaiseen sivutaskuun, ja vanhemman miehen jo valmiiksi orastavan kurttuinen otsa meni vielä enemmän ja ennen kaikkea silminnähtävämmin ryppyyn muodostaen paljaalle etulohkolle aivan laskettavissa olleet pari tai kolmekin uurretta. Alhaalta kuului äänenpainoltaan syvä ja napakka kehotus seurata tarkkaavaisesti seuraavaksi tulevia lentomestarin yksityiskohtaisia ohjeita, joilla näkymättömän ilmamassan pehmeässä syleilyssä kelluskellut aikamies saataisiin takaisin alas lattian tasolle ja niin sanotusti ihmisten ilmoille. Alastulo se vain osoittautuikin vaikeammaksi operaatioksi kuin suhteellisen helposti suoritettu ylösnousemus, mutta aikansa kun miekkoset siinä harjoittelivat, saivat he ennen pitkään liikuntakyvyttömän Einon laskeutumaan hitaasti ja vakaasti kovalle kivilattialle. Jalmari kiirehti kytkemään virran pois vaatetuksesta ennen kuin oppipoika saisi päähänsä aloittaa liitely uudelleen. Eikka tunsi nahoissaan ja jäsenissään, miten teollisesti punotun sähköseitin ote raukesi antaen raavaan miehen seistä taas omilla jaloillaan ja lihaksillaan. Pikainen puhelu oli tullut kunnanjohtajalta, joka komensi monitoimimiehet välittömästi pakeilleen jonkin tärkeän tehtävän suorittamiseksi diskreetisti ja mahdollisimman vähillä äänillä ja muutenkin huomiota herättämättä. Eino oli ymmällään ja yhtä suurta kysymysmerkkiä eikä asiasta yhtä tietämätön Jalmari osoittanut juurikaan viisaampaa mitä tulee äskeisen puhelinsoiton sisällön selittämiseen. Miehistä nuorempi alkoi kiireesti riisua verkkokokopukuaan yltään Jalmarin avustaessa toimitusta. Vaate nousi varovaisesti pöydällä sijainneeseen pahvilaatikkoonsa siistissä laskoksessa. Ruskeat laatikot eivät miesten kiireellisyydestä huolimatta jääneet pöydälle vaan Jalmari kiikutti ne huolellisesti takaisin kookkaaseen peltikaappiin, jonka hän myös lukitsi pyöreänuppista numerosarjaotinta kiertämällä muutaman kerran myötäpäivään niin, että kierrettäessä vempainta siitä kuului tasainen metallisten osien synnyttämä naksunta. Sitten kävi käsky ulkona odottaneelle autolle, ja työmiehet astelivat peräkanaa päättäväisesti ja kiirettään korostaen nopein askelin ulos, jossa ohut sateentihku yhä kasteli kaikkea mahdollista, mikä pienen pienten vesipisaroiden matkan varrelle osui. Jalmari istuutui kuljettajaksi ja Eino nuorempana noviisina hänen vierelleen etupenkille ja molemmat vetivät melkein samaa tahtia turvavyöt ympärilleen. Jykevä ja tehokkaalta kuulostanut maasturiauto polkaistiin käyntiin ja sen eturenkaat kääntyivät kohti kunnantaloa, jonne matka-aikaa oli sellaiset kymmenen, mutta korkeintaan viisitoista minuuttia.

Julkaistu tiistaina 8.10.2013 klo 18:03.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 178
Seuraava
Koskenlaskija - osa 180
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä