Kaikesta saattoi päätellä, että Jalmari oli kuullut tämän jutun Terhon sormuksesta muutaman kerran ennenkin ja kaiketi tiesi jo entuudestaan, mistä oli kyse, ja joka kerta pöllähtänyt vieras oli joutunut Terhon jutuista yhtä hämilleen kuin Eino, jonka silmäpupillit laajenivat entisestään ja suu jäi avoimeksi ikään kuin sieltä olisi kohta tullut jotain fiksua sanomista, mutta kuulemastaan nyt niin yllättynyt mies olikin tällä kertaa jäänyt tyystin sanattomaksi eikä osannut kuin tapittaa sinisilmillään yhä pystyssä seisonutta käsiraajaa, jota Terho pyöritteli kuin esitellen suurta aarrettaan. Viekkaan näköisesti Einon puoleen kallistunut ja arrogantin piirteitä itselleen tahattomasti ominut Terho piikitteli lopuksi.
- Sinulla, ystäväiseni, niin kuin meillä kaikilla, taitaa olla vielä paljon opittavaa maailman menosta.
Se oli taas kerran Terhon tyyliin oikein mainiosti sopinut napakka tokaisu, jonka päätteeksi kuului Jalmarin käkättävää naurua, joka hellitti vasta, kun jostakin kaukaa alkoi kuulua käen kukuntaa. Miehet hiljenivät kuin suolapatsaat kuuntelemaan metsästä kantautunutta pulisevaa laulua ja tuijottivat tyhjyyteen seuraten hitaasti matkaansa tehnyttä arskaa, joka oranssinpunaisena valaisi iltataivasta niin maalauksellisesti kuin se vain Suomen suvessa voi sen tehdä. Jalmari keskeytti viimein puolipukeissa olleiden miehenköriläiden hiljaisen meditoinnin ja uskalsi pienessä lonkerohumalassa, vai pitäisikö jo tähän aikaa illasta käyttää lievästi suurempia ilmaisuja, esittää Terholle kysymyksen, joka oli häntä askarruttanut kaikki nämä vuosikymmenet siitäkin huolimatta, että hän oli aktiivisesti seurannut television dokumenttiohjelmia saamatta niistä kelvollista ja hyväksyttävää vastausta. Fysikaalisten oppiaineiden opettajana Terho olisi koko lailla oiva vastaamaan, kun oli tuota koulutustakin, ja olihan hän nyt sentään kansakoulunopettajaankin verrattava kouluttaja eli kaikin puolin luotettavan rehellinen suomalainen kansankynttilä.
- Kuulehan, Terho! Sä ku ny oot tollane kouluja käyny maisterismies, niin kerropa ny, et mikä se oikeen on ku pitää meiät ihmiset ja esineet Maan pinnal? Niin, tarkotan, et ku tual taivaan takana on tyhjä avaruus, niin miks kaikki ei sit karkaa niin ku sinne avaruutee?
Einokin innostui kysymyksestä ja alkoi hiljaa mielessään muistella vanhoja kouluaikojaan, joista olikin ehtinyt kulua jo melkoinen tovi eli tarkalleen yli kolmekymmentä vai olisiko jo peräti neljäkymmentä vuotta, ja osallistui keskusteluun epäilevällä toteamuksella.
- Eikös se Newton selittäny ton jo kolmesataa vuotta sitten?
Terho käännähti puolittain melkein vihaisena Eikan suuntaan ja huudahti aavistuksen verran pilkallisella äänenpainolla kysyvästi.
- Newtonko!?
Sitten Terho ummisti hetkeksi silmänsä, laski päätään alemmaksi ja alkoi pudistella sitä kuvainnollisesti voivotellen ja osoittaen näin, miten vähän ihmiset taas tästäkin, hänelle niin päivänselvästä asiasta tiesivät.