Tähtishakki - osa 18

Kapinallisten rivit vahvistuvat valkealla sotilaalla Star Wars shakkinappulat -keräilysarjan kahdeksannessatoista numerossa. Sotilaana esittäytyy tällä kertaa jäiseltä Hothin planeetalta löytyvä kapinaliiton vapaaehtoinen, joka shakkilaudalla liikkuu sotilaan säännöillä eli ainoastaan suoraan edessä olevaan tyhjään ruutuun. Liiton vapaaehtoiset tekevät kaikkensa kapinallisten tukemiseksi ja ovat valmiita uhraamaan jopa henkensä kumppaniensa puolesta. Imperiumin vastaisku -elokuvasta (1980) tuttu Hothin jääplaneetta on saanut lehdessä syväluotauksen erikoisartikkelissa, jossa esitellään planeetan kummalliset asukkaat lukuisilla valokuvilla ja elokuvakäsikirjoituksen luonnoksilla. Outojen otusten lisäksi esittelyssä on kapinallisten nopea kulkuneuvo eli lumikiituri, jonka taustat selvitetään luonnollisesti perin pohjin monilla valokuvilla ja piirroksilla.

Julkaistu sunnuntaina 21.7.2013 klo 10:25 avainsanoilla elokuvat, harrastukset, keräily, pelit ja sarjat.

Edellinen
Kesän Kielikello
Seuraava
Koskenlaskija - osa 145