Tähtishakki - osa 26

Star Wars shakkinappulat -keräilysarja on edennyt loppusuoralle ja numeroon 26. Tämänkertaisessa numerossa shakkilaudalle marssii AT-AT-komentaja mustana sotilaana. Laudalla sotilas liikkuu tavallisesti vain suoraan edessä olevaan tyhjään ruutuun, mutta voi ensimmäisellä vuorollaan kuitenkin siirtyä kaksi ruutua eteenpäin, mikäli ne ovat vapaita. Nyt ilmestyneellä sotilaalla ei ole nimeä eli hän on yksi monista komentajista, jotka esiintyivät ensimmäisen kerran Tähtien sota -filmisarjan neljännessä episodissa eli ihka ensimmäisessä elokuvassa Uusi toivo (1977).

Lehdessä puolestaan muistellaan viidennen episodin eli Imperiumin vastaisku -elokuvan (1980) tapahtumia. Leffan tarinassa Luke Skywalker ryhtyy opettelemaan jeditaitoja ja tämän vuoksi hän matkaa kaukaiselle Dagobahin suoalueelle kuuluisan jedimestarin oppilaaksi. Lehdessä on huikeita luonnoksia ja piirustuksia elokuvan maisemista, jotka toteutuivatkin melko samanlaisina lopulliseen elokuvaan. Maisemien lisäksi lukijaa hemmotellaan jännittävillä yksityiskohdilla Yodan suomajasta sekä planeetan soisessa vedessä elävistä olennoista. Lopuksi esitellään galaktisen imperiumin tähtilaivaston selkäranka eli terävää nuolenkärkeä muistuttava Imperial-luokan tähtituhoaja. Hämmentävillä tuhovoimilla varustettu avaruusalus on eittämättä yksi elokuvasarjan tunnusomaisimmista piirteistä. Kiehtova keräilysarja jatkuu vielä muutaman numeron verran.

Julkaistu Sundayna 3.8.2014 klo 8:36 Lehdet-luokassa avainsanoilla elokuvat, harrastukset, keräily, pelit ja sarjat.

Edellinen
Hirviökone
Seuraava
Vuosisadan kauppamies