Jalmari valoi uskoa ystäväänsä, joka silminnähtävästi huojentui ja jatkoi päiväänsä, jos ei nyt aivan vihellellen niin osaansa tyytyväisenä kuitenkin. Verstaalla Eikkaa ei tultaisi enää juurikaan näkemään, sillä perehdytys kunnan johtamiseen sai alkaa suurin piirtein välittömästi. Muutaman päivän hän ehti vielä Jalmarin seurassa oleskella, mutta soitto väistyvältä pampulta, johtaja Latvala-aholta sinetöi Einon koskenlaskijan uran ainakin joksikin aikaa, ja sehän oli vain itsestä miehestä kiinni, miten pitkään toimi jatkui. Jos vanhat merkit pitivät paikkansa, niin kunnanjohtaja sai istua tehtävässään eläkkeeseen asti, kuten nykyinenkin. Jalmari ei aikaillut seuraajansa hankinnassa eikä hänellä siihen olisi ollut varaakaan, koskapa oli itsekin jäämässä eläkkeelle heti vuoden vaihteessa eli samaan aikaan kuin kuntamies Latvala-ahokin.

Sitten soi puhelin. Se oli Tuomaan viestintäkapula, joka pärähti kaiuttamaan heläjävää melodiaa yllättäen ja äkkiarvaamatta. Tuomas oli elellyt viime ajat herroiksi ja miksipä ei olisikaan, kun oli tullut tehneeksi hyvät tonttikaupat onnettomaksi osoittautuneen johtaja Besmerbergin kanssa. Tuomaan ja Besmerbergin kaupoissa ei ollut mitään hämärää eikä moitittavaa. Ne olivat ihan tavalliset maakaupat ne, vaikka diilit lopulta päättyivätkin mutkan kautta takaisin Löysäisten kuntalaisille ja vieläpä hyvin edullisesti. Tuomas sen sijaan oli käärinyt liiketoimesta hyvät rahat ja nautti nyt elämästään vapaaherrana, tosin vailla sisältöä toimettomille päivilleen. Rasvaisten sormenpäiden likaama älypuhelin nousi työpöydältä miehen vasemmalle korvalle. Laitteen iso, ehkä noin neljä tuumaa laakea kosketusnäyttö välkehti aamupäivän matalalta paistaneen auringon kilossa, jonka säteet taittuivat ikkunalasin läpi kimaltaen epäpuhtaalla näytöllä ja paljastaen monet sormien tahraamat viirut sen lasipinnalla. Kone asettui kuultavaan asentoon korvalehden päälle, mutta sitä ennen sen omistaja oli ehtinyt pyyhkäistä kosketuspintaa puhelun vastaanottamiseksi ja aloittamiseksi. Jalmari se siellä soitteli ja esitteli itsensä Tuomaalle, joka ei entuudestaan vanhaa miestä tuntenut. Ukko meni suoraan asiaan ja tarjosi Tuomaalle koskenlaskijan paikkaa Löysäisten kunnan yleisten töiden osastolla. Tuomas kuunteli mietteliäänä vanhuksen ehdotuksen ja antoi ymmärtää olleensa kiinnostunut, vaikka eipä hänellä mitään akuuttia tarvetta työnteon tuomaan ansiotuloon ollutkaan. Työpaikka oli toisaalta mukavaa vaihtelua muuten niin hiljaiselle maalaiselämälle eikä Tuomaalla ollut nyt suunnitelmia muuttaa kaupunkiin tai vaikka vieläkin kauemmas kuten ulkomaille.