Koskenlaskija - osa 125

Oivan vuosikymmeniä lihaksettomilla rasvakerroksilla hartaasti rakentama pulskan pyöreä keho ei liikahtanutkaan, kun hitaasti ja sana yksi kerrallaan kiireettömästi lausuttu ja odotettu vastaus sitten lopulta kuului jostakin sieltä laakean aurinkovarjon alta.

- Suottaapi olla että on ja suottaapi olla että ei ookkaan!

Savolainen lupsakka ja yllätyksellinen arvoitus jäi täysin kuulijan varaan. Tuomas korjasi puutumassa olleen toisen jalkansa asentoa ja kallisti tuskin havaittavassa määrin päätään antaen olemattoman tarkkailijan ymmärtää, että tarkennusta sanottuun kaivattiin.

- Istu ny siihen nuari miäs, jottei polves petä! Mä hajen sulle lasin!

Äkkiä keinotekoinen savolaisuus oli tipo tiessään ja päivänvarjon alta kuuluikin mitä kauneinta turkulaista keinuvan laulavaa intonaatiota. Ja sitten perään tuli vielä räkäinen röhönauru, kun turvonnut miekkonen vähän vaivoin ja ähkien nousi sijoiltaan ja asteli horjuen ja vaappuen paljain jaloin sisälle taloon. Hölmistynyt Tuomas pyöritteli sinisiä silmiään hämmennyksestä ja tuumi, että mikähän ilmestys se tämä nyt oikein oli ja sovitteli luisevaa takamustaan juuri niin epämiellyttäväksi arvioimalleen rautakaupan tarjoustorilta hankitulle peltisen oloiselle puutarhatuolille, jonka istuinosassa oli tyylittömän hempeitä kukka-aiheisia lävistyksiä. Niityksi kasvanutta pihanurmikkoa ei oltu leikattu vähään aikaan, ja tienoo oli päässyt villiintymään etenkin harmaasta maalista hilseillyn sokkelin reunustalla. Nurkissa lojui yhä viime syksyn kuivia ruskeanmustia lehtiä, jotka oli jostakin syystä jäänyt haravoimatta ja vielä vähemmän kompostoimatta. Nopeasti silmäiltynä muutoin niin kodikas piha näytti jääneen jo hyvän aikaa sitten rappiotilaan ja kaipasi kipeästi kohennusta. Nyt kun Tuomas tarkemmin tutkaili sitä saksalaista autoa, oli sekin seisonut takapihalla pölykerroksesta ja puolittain tyhjentyneistä renkaistaan päätellen muutaman kesän. Oivan asujamisto vaikutti poikamiesmäisen huolettomalta ja Oivasta puheen ollen, sieltä se itse isäntä rymisteli takaisin kuuman auringon alle ja kopautti tyhjän lasin symmetrisesti pöydän vastakkaiselle puolelle omasta juoma-astiastaan katsottuna jättäen helleaallon tuskastuttaman lasikannun tarkalleen niiden väliin. Tuomas seurasi syrjäsilmällä, miten leveä ahteri laskeutui vakaasti tuolille peittäen sen täydellisesti laidasta laitaan ihrakerrosten hyllytessä niin reisien ympärillä kuin taatusti sen kirjavan kesäpaidankin alla. Oiva antoi hengityksensä tasaantua. Lasinhaku oli kaiketi vaatinut jonkinmoisia ylimääräisiä ponnisteluja tai kuumuus vain oli verottanut miehen vähäisiä voimia, kun taas kului pitkä tovi ennen kuin punakat kasvot saivat eloa suun alettua liikehtimään seuraavaa sanottavaa varten.

Julkaistu maanantaina 24.6.2013 klo 17:57 Projektit-luokassa.

Edellinen
Vaselin - osa 2
Seuraava
Koskenlaskija - osa 126
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä