Tuomas oli taas pitkästä aikaa tajuissaan ja etsi kiivaasti mitä tahansa terävää välinettä, jolla olisi päästänyt itsensä irti inhottavasti ranteita ja nilkkoja hiertäneistä nippusiteistä. Siniset ymmyrkäiset silmät sohivat vähävaloista tienoota, jonne ulkoa tulleet niukat valaistuksen rippeet yrittivät tulvia likaisten ja mutaisten pienten ikkunoiden läpi siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Lämpimän kostea ilta oli jo pitkällä eikä auringon valovoimasta ollut enää apua, joten Tuomas joutui herkistämään tuntoaistinsa äärimmilleen ja tunnustelemaan käsiinsä saamiaan esineitä. Hellävaroen hän nosteli lattialta työkalun toisensa perään ja näkemättä tassut selän taakse sidottuina arvuutteli sen sopivuutta mahdolliseksi leikkuriksi. Asentoaan vaihtaen hän eteni järjestelmällisesti pakun likaisella lattialla autokyydin heilutellessa silloin tällöin irrallaan viruneita tavaroita puolelta toiselle jokaisen jyrkemmän kaarteen tahdissa. Pian rajoittuneesti liikkumaan päässeeseen kouraan osui lupaavalta tuntunut väline, jonka terävää reunaa herkät sormet tunnustelivat ja joka sitten pian kohta lipui käsiotteeseen ja vaikeaan leikkausasentoon. Lattialta oli löytynyt metallinkylmät sivuleikkurit, jotka sopivat mainiosti muovisen kahleen katkomiseen. Vähin erin painavat leikkurit vaihtoivat asentoa ja Tuomas oli valmis napsaisemaan epämiellyttävät kahleet poikki. Mies oli korvin kuultavissa huojentunut, kun kädet olivat jälleen vapaat, eikä sankari jäänyt miehekästä saavutustaan turhan pitkään ihailemaan vaan salamannopeasti samat uudenkarheiksi osoittautuneet leikkurit viilsivät pyöreitä nilkkoja kahlinnet siteet kevyellä ja helponnäköisellä katkaisuliikkeellä. Roistojen pakettiauto hidasti, mistä Tuomas päätteli seurueen saapuneen jonnekin kaupungin alueelle tai ainakin asutuksen ja siis sivistyksen pariin. Yö oli hiljalleen laskeutunut, ja katuvalojen tasainen sarja välkehti kotteron utuisten ikkunaruutujen läpi. Pian meno seisahtui kokonaan ja Tuomas yritti tutkia takaovien lähes läpinäkymättömistä ikkunoista sijaintiaan. Auto oli pysähtynyt liikennevaloihin jossakin esikaupunkialueella ja nytkähti yllättäen taas liikkeelle niin, että Tuomas horjahti päin takaovea. Samalla etuosasta alkoi kuulua rahinaa, kun yksi kelmeistä tavoitteli ohjaamon ja tavaratilan välissä olleen pienen ikkunan luukkua auki. Tuomas hoksasi, että hänen olisi nyt parasta näytellä yhä sidottuna ollut velttoa ruumista ahtaalla lattialla ja samalla hän sukelsi kuin vuosia harjoitellut jonglööri erikoiseen asentoon näyttääkseen katalille kepulimiehille olevansa edelleen tajuton ja heidän pahojen aikeidensa armoilla. Luukku suhahti auki, ja kaksi mustaa katulyhtyjen valokeiloissa kiiltänyttä silmäiiristä tutki pimeää tavaratilaa pitkän tovin, ja kun ne eivät havainneet alhaalla mitään liikettä, kolahti luukku jälleen kiinni. Kohta auto pysähtyi uudestaan ja jatkoi vain tuokion kestäneen odottelun jälkeen matkaansa tuntemattomaan määränpäähän tehden teräviä kurvailuja aivan kuin se olisi kierrellyt kaupungin kapeilla kaduilla kääntyen risteyksestä toiseen. Seuraavassa kadunkulmassa velmujen pakettiauto nauliutui erään liikennevalotolpan taakse vielä kerran ja Tuomas nousi kokeilemaan takaoven lukitusta. Ovi ei ollut lukossa eikä Tuomas aikaillut vaan painoi kahvan alas, työnsi peltisen oven ulos ja hyppäsi ketterästi vaunusta kadulle jättäen oven auki antaen sen heilua valtoimenaan kuljettajan nostettua kytkintä. Panttivanki sai jalat allensa ja pinkaisi uuteen karkumatkaan yön pimeyteen samalla kun pakettiauto kaasutti eteenpäin jättäen Tuomaan kauas taaksensa.