Manolon kiikkerä pikkupurtilo lipui hopeisella Rio de La Plata -lahdella hitaasti kohti Montevideon kalasatamaa Uruguayn eteläkärjessä. Kuulaan kirkas tähtituikkeinen taivas oli vielä sysimusta aamun pikkutunneilla, mutta horisontissa alkoi jo sarastaa kullanruskean ja oranssin sekaista kajoa. Tasainen putkutus tahditti pienen kalastusveneen keinuvaa matkaa, joka jätti taakseen terävällä keulalla vedenpintaan auratun alati levenneen lainehtivan hännyksen. Kipparina häärinyt pienikokoinen ja vanttera Manolo oli tukevasta vartalostaan huolimatta ketterästi pujahtanut ruorin edestä kannen alle keittämään sumppia ihka aidoista brasilialaisista kahvipavuista, jotka oli ennalta jauhettu suodatinkarkeuteen. Yöllisistä monivaiheisista seikkailuistaan totaalisesti väsähtänyt Tuomas oli muun maailman parhaillaan käynnissä olleesta kiivaasta menosta täysin tietämätön nukahdettuaan muutama tunti sitten hyvin ansaituille levoilleen rasittavan voimainkoetuksen päätteeksi. Aivan tavallista mustanruskeaa suodatinkahvia pulputtanut puoliautomaattinen ja hävyttömän likainen keitin korisi viimeisiä vesitippojaan vuosien aikana melkein umpeen kalkkeutuneen putkistonsa läpi sylkien höyryävän tulikuumaa vodaa ruskeassa ja valkaisemattomassa suodatinpussissa lilluneiden kahvinporojen märkään ammeeseen. Mitään mannermaista ja vielä vähemmän englantilaista buffet-aamiaista munakokkeleineen, marmeladeineen tai paahtoleipineen Manolon ahtaassa venhossa ei ollut tarjolla, ja ne muutamat puolittain jo kuivuneet leivänpalat, jokunen pepperonimakkaran rasvaisesta ihrasta valkopilkkuinen siivu ja eiliset kanelirullapullat saivat kelvata paremman aamupalan puutteessa. Alakannen kapyysistä kantautui kovamuovisten lautasten ja samankaltaisesta, melkein bakeliittia muistuttaneesta plastiikasta valmistettujen kahvikuppien ja metallisointisten ruokailuvälineiden kilinä, johon yhä vielä unenpöpperöinen Tuomas heräsi muutaman kerran aloillaan säpsähtäen ja kömpi Manolon seuraksi kaitaan kyökkihyttiin. Pyöreäposkinen ja aina niin pirteä Manolon tervehti tummat silmät kiiltäen reippaalla äänellä ovensuusta kuikuillutta, puolittain salaperäiseksi jäänyttä seikkailevaa matkustajaansa, joka hieroi viimeisiä rähmiä silmistään. Mieskaksikko istuutui köyhän laihalle aamiaiselle ja alkoi muistellen keskustella vauhdikkaan yön tapahtumista. Jossakin vaiheessa Tuomas kaivoi kovasti laihtuneen lompakkonsa housuntaskusta ja laskeskeli sieltä löytyneitä vähiä rahojaan. Niitä ei ollut nimeksikään ja sellainen yllättäen itse hankittu, onneksi tosin vain väliaikainen pikaköyhyys tiesi visiittiä paikallisessa pankissa heti maihin tultua. Manolo viimeisteli pikapikaa kyhäämänsä aamiaisen ja arveli miesten saapuvan satamaan noin tunnin kuluttua.