Tuomas nosti katseensa ylemmäksi, kun hänen edessään suorin vartaloin seisonut unelmien nainen alkoi, hämmästyttävää kyllä, puhua. Äänensävy kuulosti hieman käheältä, mutta se olikin teennäisen tarkoituksellisesti kuiskaavan seksikäs eli juuri sellainen elokuvatähtösen hillitty kuiske, jonka kuuli, kun oikein hörötti nahkapäällysteisiä korvalehtien rustolevyjään.
- Hei, olen Rosita. Toin sinulle välipalaa. Toivottavasti maistuu.
Rosita oli lukinnut puhuttelevan katseensa Tuomaan kiiluviin silmiin eikä vapauttanut sitä pitkään toviin. Ne olivat ainoat sanat, jotka Tuomas sai tällä erää kuulla, sillä raskas hiljaisuus laskeutui uudelleen kaikumattomaan kajuuttaan. Mutta kaikki loppuu aikanaan, ja niin päättyi myös Rositan lyhyeksi jäänyt vierailu panttivangiksi joutuneen Tuomaan hytissä, kun nuori nainen kääntyi kantapäillään ja palasi samalla rennolla kävelytyylillä takaisin avoimeksi jääneelle ovelle. Tuomas oli uppoutunut lanteiden keinutukseen, mutta havahtui nopeasti huomattuaan ainutlaatuisen tilaisuutensa tulleen ja lähti seuraamaan hehkeää Rositaa aikomuksenaan tietty karata samalla ovenavauksella. Tämäkin karkumatka jäi tosin vain yritykseksi, sillä juuri kun kaunis Rosita oli astunut ulos pienehköstä hytistä, ovensuuhun ilmestyi tumma ja karvainen ja erittäin isokokoinen karpaasi, joka veti sanaakaan sanomatta salamana oven säppiin jättäen Tuomaan taas yksin pieneen kammioonsa. Eipä siinä mies taas muuta voinutkaan kuin alkaa katsella jo tutuksi tulleita seiniä ja tiirailla sataman vaisua liikennettä ikkunasta kurotellen. Jotakin vaihtelevaa puhdetta mies sentään sai ryhdyttyään purkamaan kahisevaa muovikäärettä juustolla täytetyksi vehnäsämpyläksi osoittautuneen aterian ympäriltä. Maailman ehkä toiseksi pienimmästä termospullosta mauttoman pelkistettyyn yksikorvaiseen, korkealaitaiseen kuppiin lorahti höyryävän mustaa kahvia, jota Tuomas ei ollut tottunut juomaan ilman nestemäistä maitotilkkaa. Kieltämättä hytissä oli jo jonkin aikaa kuulunut muitakin ääniä kuin ulkoa kantautunut vieno veden liplatus, sillä nälkäisen vangin vatsalaukku oli jossakin vaiheessa alkanut antaa merkkejä tyhjyydestään kovaäänisellä ja ärhäkkäällä murinalla. Laiha kahvin ryydittämä sämpyläpitoinen välipala täytti kurnivat mahapoimut hetkeksi, ja taas Tuomas vilkuili vartin välein hitaasti akselinsa ympäri kiertäneitä nahkaremmisen rannekellonsa kapeita suippokärkisiä viisareita. Aika mateli ja Tuomas yritti keksiä ajankulua siinä kuitenkaan onnistumatta. Silloin tällöin yläkannelta kuului ajoittain vaimeaa kolinaan ja muutamia kevyitä ja toisinaan vähän raskaampia askelia, mutta hytin ovi se vain pysyi tiukasti lukittuna eikä pienestä pyöreästä akkunastakaan ollut apua, koska sitä ei voinut avata ja vaikka olisi voinutkin, ei siitä olisi ollut pakoreitiksi kuin korkeintaan laihalle kissalle. Muutaman tunnin kuluttua parhaimpaan uneliaaseen siesta-aikaan iltapäivällä Tuomas otti nokoset.