Kaivattu ensimmäisen asteen jälleennäkeminen oli päätetty tuolloin tulossa olleen uuden vuoden puolelle ja tarkemmin talvihankisen tammikuun puoliväliin, jolloin Einolla olisi varmasti joutilasta humpuukiaikaa, sillä käynti tätilässä ei koskaan ollut mikään vetoisesta ovenraosta kurkittava piipahdus, kuten hän lapsuusvuosiltaan saattoi melko kirkkaasti vielä muistaa, eikä niistä ajoista nyt sentään vielä niin kovin pitkää aikaa ollut kulunut, sikäli mikäli kun kulunutta ajanjaksoa vertaa vaikkapa vain universumin mittaamattomaan aikajanaan. Ajan kuluntaa ei kaiketi voi estää, eivätkä nämäkään treffit tehneet tähän astrofysikaaliseen fundamenttiin poikkeusta, ja odotettu päivä tuli vastaan matkakalentereihin varattuine kellonaikoineen. Siinä he nyt vihdoin istuivat jäykkinä kuin tatit eräänä kuulaan aurinkoisena, mutta kirpeän pakkasen palelluttamana keskiviikkoiltapäivänä tätinsä hienostohuushollissa, joka oli sekä ulkoa että sisältäpäin tismalleen samanlaisen muuttumaton kuin silloin nuoruuden kouluaikoina. Rubiininpunaiseen tekstuurittomaan ja lyhythihaiseen mekkoon pukeutunut ja hillosipulin kokoisilla haaleanharmailla teollisesti valmistetuilla helmillä punottuun kaulakäätyyn pyntätty täti oli jättämässä istuinsijansa ja painoi pulskat kädet tuolin tukeville kädensijoille ja niistä tukea ottaen nousi terhakkaana ja ikäisekseen ihailtavan vikkelästi paikoiltaan ja kipitti lyhyillä naisellisen arvokkailla askelilla aatelisen tyylin rikkoneet vaaleanpunaiset emännänreinot jaloissaan kyökin puolelle jonnekin viisi- tai kuusihuonehisen kerrostaloasuntolan sokkeloihin. Einokin kohottautui soffalta sääritolppiensa varassa seisaalleen ja ryhtyi tarkemmin tutkiskelemaan muistojensa salaperäistä, tummien sävyjen luola-asumukseksi lapsena kuvailemaansa oleskeluhuonetta. Toisen kerroksen arviolta vain muutaman vuoden ikäiset hiljan uudistetut kaksinkertaiset ikkunat uudenkarheine pokineen olivat ohuen pölyn haalistamat ja likaisiksi ne pystyi arvioimaan vain siksi, että möllötin tuuppasi aurinkotuulta vasten kasvoja paljastaen samalla lasin ulkopinnalle kertyneet läpinäkyvyyttä hienoisesti haitanneet partikkelit. Näköala antoi kuolemanhiljaiselle kadulle, jolla ruuhkia nähtiin viimeksi sotapommitusten aikaan, kun väki karkasi kodeistaan pommeja väistellen kellarien väestönsuojiin. Sen koommin ei tämä kadunpätkä ole tungeksivia jonoja kerryttänyt ja nyttenkin se pauhasi hiljaisuutta vaikka arkipäivä muualla kartsalla oli vilkkaan trafiikin kynsissä. Eino olisi voinut seistä jähmettyneenä akkunan edessä varhaiseen iltaan asti eli kunnes taivaallinen valonlähde oli matkannut horisontin alle paistattamaan pannukakun toistakin puolta. Ulkopuolinen liikkumattomuus ja äänettömyys ja kaikenlainen tyyni rauhallisuus keskellä vilkasta kaupunkikylää vetosi johonkin kaukaisuuteen rentoutuneilla silmälihaksillaan tuijottaneeseen katsojaan, joka varsinaisesti vasta tuon ikkunalaudan äärellä havahtui tajuamaan, kuinka huumeettinen hänen kokemansa rentoutuselämys oli. Miehen vaiteliaasta ajatuksenjuoksusta oli vaikeaa sanoa mitään, mutta se ainakin tiedetään, että haaveilu tyssäsi brutaalisti tädin taustalla esittämään kysymykseen.