Koskenlaskija - osa 93

Eino hamuili päänsä yläpuolella sijainneen hattuhyllyn rajassa ollutta vaivoin peukalonpään kokoista punaista painonappia antaakseen pysähtymismerkin. Etuosan pienessä paneelissa syttyi punainen stop-sana versaalein kirjaimin, mutta mitään sen suurempaa meteliä painikkeen tökkäys ei aiheuttanut. Bussi jatkoi vielä muutaman sata metriä kunnes hidasti dramaattisesti noin viidenkymmenen kilometrin tuntivauhtinsa ryömintänopeuteen ja koukkasi pysähdyksiin yksinkertaiseen ja koruttomaan soikeamuotoiseen levennykseen, jonka keskellä ojan puolella törrötti kaukoliikenteen linja-autopysäkkiä tarkoittava sinipohjainen liikennemerkki hieman vinoon ja ojaan päin kallistuneen, ruostetäpläisen metallitolpan nokassa. Vaalea, kevyt kangastakki oli löytänyt taas paikkansa miehen harteille, ja matkalaukuksi tarkoitettu miesten kookas veska nousi istuimelta, kun Eino teki lähtöä edessä avautuneen ulko-oven suuntaan. Kuljettaja oli kääntynyt tuolillaan sivuttain ja seurasi askel askeleelta matkalaisen ripeää poistumista hangonkeksiä muistuttanut naantalimaisen aurinkoinen hymy kasvoillaan ja toivotteli silmiään siristellen ja pää vähän kallellaan hiljaisella äänellä hyvää päivänjatkoa. Eikka kiitti matkasta ja laskeutui ne pari askelmaa ulos seisakkeen kovalle asvaltille. Sivuovi suhahti kiinni ja massiivinen ajokki kaasutti taas matkoihinsa perävalojen tuikkeen pienentyessä geometrian perusteita pedantisti noudattaen sitä mukaa kun menopeli etääntyi tarkastelijasta. Uusille ja ennestään tuntemattomille paikkakunnille saavuttaessa ensimmäinen kysymys on usein, että minnekä sitä nyt sitten pitää jatkaa matkaa? Juuri tällainen kysymys se tuli Einonkin mietteliääseen mieleen, kun hän eri ilmansuuntiin skannaillen katseli yksinäinen kassi vasemmassa kädessään rauhallisen maalaispitäjän verkkaista elämänmenoa kaksikaistaisen ja kapeapientareisen valtatien toisella puolella. Eikka oli aikeissa ylittää tien ja kävellä vastarannalla häämöttäneelle huoltoasemalle ja siksi katsoi ensin vasemmalle ja sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle ennen kuin otti ensimmäisen ja kukaties yhden elämänsä ratkaisevimman askeleen ajoväylän ylittämiseksi. Mittariasemalle ei ollut taivalta kuin parikymmentä metriä ja sen Eino talsi nopeasti pysähtyen pian siivottoman huoltamon etupihalle kahden ikälopun bensapumpun ohi käveltyään. Mittariparin käyrät pistoolit ranteenpaksuisten, pölyttyneiden letkujen päässä oli lukittu ja öljytahrojen, ja maantiepölyn tummentamista, vanhoista abloy-lukoista päätellen niitä ei oltu avattu vähään, tai no hyvä on, ollaanpa kuvailussa tarkempia ja sanotaan pitkään aikaan. Mittaripatterin etuosassa näkyi yhä varjo entisaikojen simpukanmuotoisesta logomerkistä, joka oli irrotettu laitteiden pinnasta ties vaikka jo vuosikymmeniä sitten niin, että vaaleampivartaloiseen isompaan pumppukoteloon oli jäänyt tummempi harmaa tyhjä paikka ikään kuin toosat olisi joskus maalattu merkkien yhä ollessa paikoillaan. Toisen mittarin valkonumeroisten mustien rullien edessä ollut lasi oli särjetty säpäleiksi, ja jakeluasemat olivat muutenkin parhaimmat päivänsä kokeneet naarmuineen, lommoineen ja hapettumisreaktion aiheuttaman ekseeman ruskeine ruosteläiskineen.

Julkaistu torstaina 9.5.2013 klo 10:29 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 92
Seuraava
Koskenlaskija - osa 94
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä