Koskenlaskija - osa 46

Kaupungin mutkaisia katuja kierrelleessä sporassa oli jokseenkin tyhjää ja Eino sai sillä erää kilpailematta ja kiihdyttämättä aitiopaikan takalistonsa alle. Ne harvat yksin istuttavat soolotuolit olivat aina kysyttyjä ja yhtä usein niihin oli kova tunku, jopa niin kova, että jotkut olivat valmiit silmittömästi kiirehtien luisevilla koivillaan loikkimaan ovelta istuimelle siinä samassa vähän kyynärpäätä käyttäen ja tietään himoitulle valtaistuimelle laveammaksi tehden. Tuona varhaisruuhka-ajan iltana muutenkin hiljaiselta seisakkeelta ei muita sisään astunut kuin värjöttelevä Eino ja se vanha tyylitön herrasihminen, joka itseoikeutetusti vapisevin käsin hinasi takamuksensa vanhuksille ja liikuntarajoitteisille varatulle jakkaralle. Selvästi nuorempi ja vetreämpi Eino istahti miekkosen edessä olleelle tyhjälle paikalle, ja ratikka nytkähti sähkömoottorin naukuvan kiihdytysäänen säestämänä jatkamaan loputonta kiertomatkaansa. Kiskoja kolkutellut ajojohtimia laahannut liikennöimisväline lähestyi tavallista vilkkaampaa risteystä ja vihreää loimottanut liikennevalaistus vaihtui munankeltuaisen näköisen varoitusvärivalon kautta helottavan punaiseksi varoitusvaloksi. Yksitoikkoisella kierroksellaan kaiketi nuutunut raitsikkakuski huomasi valoshown ehkä liian myöhään, kun hänen ohjaamansa liikuntaväline teki äkkijarrutusta muistuttavan vauhdin alasajoliikkeen ja kovalla paukkeella teräspyörät lukittuina seisahtui kiskourilleen kuin hiihtäjä hiekoitetulle ladulle törmätessään. Moisesta menon keskeytyksestä typertyneet kanssamatkustajat kumarsivat kaikki yhtä aikaa melkein kuin kiitokseksi odottamattomasta kiireen vastustuksesta ja palauttivat samassa tahdissa jokainen istuma-asentonsa taas pystymmäksi aiheuttaen jollekin ulkopuoliselle näitä hassunkurisia tapahtumia tarkkailevalle muikean ilmeen kasvoille. Kaiken tämän gestikuloinnin aiheuttajaksi joku koulun fysikaalisten aineiden maisteriopettaja olisi selittänyt liikkeen jatkuvuuden ja antanut sille vielä todisteeksi jonkinmoisen mekaniikan ensimmäisen inertialain, jonka brittiläisen imperiumin tieteen lahja maailmalle väitti kolmisensataa vuotta sitten olevan voimassa ellei muualla maailmankaikkeudessa niin ainakin täällä universumin aavaudessa yksinäisellä kotiplaneetalla. Yhtäkkiä valpastunut raitiosuhari osoitti malttamattomuuttaan odottaa liikenteenohjausjärjestelmän sammakonvihreää valosignaalia ja alkoi vähin erin hivuttaa raidematoaan edemmäs risteäviä katuja. Lukuisilla lyhyillä nytkytyksillä spora eteni sentin ja kaksi vatkaten voimattomia matkustajia vähintäänkin lievään matkapahoinvointiin, ja jos vain oli sattunut ostamaan kotimatkallaan kermaa kauppakassiinsa, oli kuljettajan harjoittamalla intervallitempoilulla hyvät mahdollisuudet vispata tuo maitojaloste nyt voiksi tai jos nautintoaine olikin paineistettuna ahdettu puolen litran vetoiseen pienehköön vissyvesipulloon, kannatti se perille päästyään avata melkoisella varovaisuudella niin, etteivät roiskeet olisi päässeet tahraamaan lähitienoota. Alkuillan pimeyteen tuli väriä, kun pitkään kaivattu ja hartaasti odotettu vihervalo alkoi lopulta tuikkia ja päästi innokkaan ajurin matkoihinsa pitkästyneet cityreilaajat kyydissään. Kiskokuljetin kurvasi terävästi jyrkän kadunkulman taakse, ja taas istuskelijat, ja jos seisoskelijoita oli niin myös hekin, noudattivat tahdosta riippumattomia lainalaisuuksia keinuessaan vaivalloisen näköisen taitoksen tahdissa puolelta toiselle toistaen kohtapuoliin uudelleen jo kertaalleen nähdyn nöyrän kumarruksen, kun toukka seisahtui järjestyksessä seuraavalle pysäkille poimimaan uudet kylmettyneet sisäänpyrkijät ja päästämään kalseaan ulkoilmaan sinne tahtoneet.

Julkaistu tiistaina 5.3.2013 klo 18:12 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 45
Seuraava
Koskenlaskija - osa 47
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä