Koskenlaskija - osa 97

Taustalla ja onneksi sentään siedettävällä, korvia kuurouttamattomalla volyymilla pauhannut musiikkisoitin oli liukuhihnanomaisesti vaihtanut kappaletta ja pahvikartioisista ämyreistä korisi nyt takavuosien tangokuningatar menevän rytmikästä kuningaskobraa luritellen. Eino jatkoi edessään avautuneen myymäläpöydän inventointia tiedonhaluisella katseellaan. Ahtaan näköiselle tiskille oli saatu mahdutettua vielä suurikokoinen, nyt jo ikivanha mekaaninen ja käsikäyttöinen, vaalean kermanvärinen sweda, joka valloitti koko tiskin toisen päädyn olemassaolollaan ja suurella analogisella numeronäytöllään. Koneen vieressä oli puolittain tyhjillään epämääräisissä rasioissa laatikollinen yskänpastilleja, joiden merkkiä Eino ei tuntenut ja ilkeämielisesti hän ajatteli niiden täytyneen olla jotain jo markkinoilta poistuneita tai paikallisen ja pääkaupungissa tuntemattoman karkkitehtaan makeisia. Siistiin riviin järjestetyt tulitikkuaskit seisoivat ylväinä karkkilaatikon vieressä ja vielä sinne tiskille oli saatu ängettyä kapea loota erivärisiä wunderbaum-ilmanraikastimia plastiikkipusseihin yksittäispakattuina, nippu Löysäisten kunnan hihamerkkejä, voipaperiin käärittyjä tummia tikkunekkuja, Suomi-maantiekarttoja, pulmupalasia täynnänsä ollut sokerikko ja kaikenlaista muuta sälää ja pientarviketta, jota oli tottunut näkemään huoltamoiden vastaavilla myyntitiskeillä. Kaiken krääsän keskeltä ponnisteli metallivartinen teline, jonka päässä oli muoviraamit ja niiden väliin oli sujutettu paperiarkki. Runsastekstiseen tiedotteeseen oli vahvalla mustapigmenttisellä merkkaustussilla kirjoitettu pitkähkö lista päivän ruoka-annoksista siistillä kauppiaan kalligrafisen kurvikkaalla käsialalla raapustettuna. Vaihtoehtoja oli yllättävän monta ja tarina julisti vielä ruokajuoman ja kahvikupposen sisältyvän kaikkiin runsaan yltäkylläisiin annoksiin. Alle seitsemän euron hinta herkullisen kuuloisista lounaista ei ollut järin päätä huimaava, ja Eino ryhtyi tavailemaan silmä tarkkana baarin tarjoomuksia. Ruokalistan sisällöstä olisi voinut lyödä vaikka vetoa ja sen vedon olisi voinut jopa helposti voittaakin, sillä suomalaisen perusbaarin ala cartessa oli suorastaan pakko olla ne välttämättömät ja yllätyksettömät peruselintarvikkeet. Löysäisten hiljainen ruokabaari ei tehnyt tästä kansallissäädöksestä poikkeusta ja niinpä listalla upeilivat sellaiset herkkupommit kuten lihapullat ja muusi, sinisestä lenkistä edamjuustoviipaleilla maustettu, aavistuksen käyristynyt uunimakkara, possunleikkeitä koko laidallinen alkaen Oskarista Havaijin kautta Wieniin, jokamiehen pyttypannu nyt tietenkin ja ehdottomasti se suomalaisen metsämiehen gourmet-annos eli poronkäristys. Lista jatkui ja jatkui näillä tunnetuilla, tosin italialaisen huippupoliitikon ja ranskalaisen keittiön halveksimilla ruoka-annoksilla. Näköä haitanneesta nälästään katseensa luettelosta irrottanut Eino oli tehnyt päätöksensä ja kröhäisi kuuluvasti herättääkseen värikkääseen kuvalehteensä uppoutuneen ravintolatyöntekijän.

Julkaistu keskiviikkona 15.5.2013 klo 16:53 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 96
Seuraava
Koskenlaskija - osa 98
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä