Koskenlaskija - osa 159

Kaupankäynnissä lähes kaikki lain sallimat ja muutenkin eettisesti arvostelua kestävät keinot näyttivät olleen sallittuja ja niihin lukeutui ainakin tämäntyyppinen ketkuilu. Hetken siinä kuunneltuaan rouvan lyhyttä elämäntarinaa päättyi Tuomas puntarinsa liikemiesmäisemmälle puolelle. Hän päätti, että vaikka rouvan tarina saattoikin olla täyttä totta, niin hän käyttäisi ainutkertaisen tilaisuuden hyväkseen ja teki luonnottoman halvan tarjouksen, niin halvan, että moni pesunkestävämpikin helppoheikki olisi moisesta alkanut punastella tai ainakin häpeillen siitä kertonut jälkipolvilleen. Suupaltiksi leimautunut Määräläisen vuorineuvoksetar meni hiljaiseksi kuultuaan poskettoman hintatarjouksen. Tuomaalla oli tälle päivälle muitakin menoja ja mies muuttui vain muutamassa sekunnissa rahtusen kärsimättömäksi ja oli jo melkein kysymässä, että vieläkö siellä linjan toisessa päässä oli joku. Sitten luurista kuului yskähdys ja vähän korinaakin. Pienen hiljaisen hetken jälkeen rouva vihdoin jatkoi puhumista ja varovaisesti tiedusteli, olisiko herra tonttikauppias voinut edes pikkuisen korottaa tarjottua hintaa. Tuomas tunsi kuluttaneensa jo liikaa kallista aikaansa ja rouvan ääni alkoi kuulostaa tässä vaiheessa jo ruikuttamiselta. Mies ehdotti, että lyötäisiin kaupat lukkoon hänen tarjoamallaan hinnalla nyt heti ennen kuin hän muuttaisi mieltään ja laskisi hintaa entisestään. Rouvan ei tarvinnut tuota vastausta pitkään pohtia ja niinpä linjalta kuului hätääntynyt huudahdus, joka Tuomaan iloksi hyväksyi lopulta kiskurimaisen alas painuneen hintatarjouksen. Vielä sieltä telekommunikaatiovälineestä tämän jälkeenkin kuului jotain mutinaa, mutta Tuomas uteli jo tarkempia tietoja myyjättärestä eli osoitetta sun muuta tarpeellista, jota nyt tarvittiin todella edullisten kauppojen loppuun saattamiseksi. Rouva kertoi asuvansa Helsingissä ja siellä varakkaasti Töölössä. Kaksikko sopi kauppakirjan allekirjoituspäivän ja että Tuomas saapuisi rahoineen Helsinkiin. Emäntä vannotti vielä puhelun lopussa, että Tuomas toisi varat joko käteisenä tai nopeasti lunastettavissa olevalla sekillä. Vaikka nyt loppuun lyöty tarjoussumma olikin sitten melko pieni, kieltäytyi Tuomas kuljettamasta edes sellaista summaa lompakossaan ja ehdotti, että pari menisi yhdessä johonkin töölöläiseen pankkikonttoriin rahoja nostamaan. Rouva tyytyi ehdotettuun järjestelyyn, kun ei mitään muutakaan piinassaan voinut, ja kauppakumppanit saivat viimein puhelunsa päätökseen. Tuomas myhäili aikamoisena veijarina tyytyväisyyttään ja hieroi kuvainnollisesti käsiään saatuaan näin vaivattoman helposti lisää maaomaisuutta salkkuunsa. Eihän tuo tontti nyt ollut aivan sieltä suunnasta, mistä hän olisi niitä halunnut haalia, mutta olihan se lopulta hyvä sijoitus. Tuomas istui jo autossaan ja kirosi kohta äänettömästi huomista matkaansa pääkaupunkiin. Parivaljakko oli sopinut kaupanteon heti seuraavalle päivälle, rouvalla kun oli kiireistä pulaa siitä käteisestä, mutta vasta nyt Tuomas muisti, että oli varannut autolleen huollon samalle päivällä eikä sitä olisi ollut järkevää peruuttaa, kun tiedossa ei ollut, milloin saisi uuden ajan ja se autokin toisaalta kaipasi sitä huoltoa.

Julkaistu tiistaina 10.9.2013 klo 16:47.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 158
Seuraava
Koskenlaskija - osa 160
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä