Kahdenkeskinen puhelu oli päässyt hyvään vauhtiin ja liikemiehet vaihtoivat vilkkaasti ajatuksiaan niin itse tonteista kuin niiden tulevasta käyttötarkoituksestakin. Herra Besmerberg tuntui olleen hyvin kiinnostunut Tuomaan suunnitelmasta pienestä mökkikylästä ja silmin nähden alkoi innostua yhä enemmän ajatuksesta mitä pidemmälle keskustelu kävi. Pian osapuolet pääsivätkin itse asiaan ja aiheeseen, jota Tuomas oli jo palavasti odottanut eli ostajan vierailuun oikein paikan päällä. Besmerberg ehdotti kyläilyä Löysäisissä seuraavalle sunnuntaille, jolloin hänellä ei ollut muutakaan tekemistä. Tovin kuluttua vilkassanainen puhelu päättyi ja Tuomas myhäili tyytyväisenä asioiden rivakkaasta etenemisestä. Enää tarvitsi vain odotella sunnuntaihin, jolloin mahdollinen potentiaalinen ostaja saapuisi katsastamaan myynnin kohteina olevia maaomaisuuksia. Ja niin vain sitten kävikin mukavasti, että se pitkään odotettu sunnuntaipäivä vihdoin koitti ja kuten miehet olivat ennalta sopineet, tapasivat he Löysäisten keskustassa sijainneella pienen pienellä aukiolla. Varsinaisesti avanne ei ollut mikään toriaukio vaan paremminkin paikallisen osuuspankin edessä ollut tavallista suurempi väljä tila, johon tosin ei sopinut jättää autoaan ainakaan parkkiin. Kyläläiset sen sijaan pitivät sitä keskustorina, vaikka sillä ei sellaiseen varsinaista statusta ollutkaan. Aika ajoin aukiolla kylläkin oli jotain metsämarjoja ja sieniä myyviä kojuja tai pystytteitä, joissa paikalliset metsänkävijät kaupustelivat metsästä poimimiaan antimia. Ehkäpä juuri näistä myyntipisteistä paikkakuntalaiset olivat aikojen saatossa alkaneet mieltää aukean jonkinlaiseksi torintapaiseksi. Nyt se sai kuitenkin joka tapauksessa näytellä oman roolinsa kahden kauppamiehen tapaamisessa, kun kaukaa Helsingistä saapui isolla mustanvärisellä Mersuautolla liikemies Raul Besmerberg. Pullukka noenmusta saksalainen laatuauto kaartoi kauppalan pääkadulta tyhjälle pienelle aukiolle ja kiilteli kurvaillessaan auringon kilossa eräänä syyskuisena sunnuntaiaamupäivänä. Kaara seisahtui eikä siitä juuri päässyt mitään ääntä, koska erinomaiset saksalaiset autoinsinöörit olivat sen niin suunnitelleet. Ikkunat olivat osin tummennetut, mutta Tuomas saattoi kaikesta huolimatta erottaa kuskin penkillä isoraamisen miehen hahmon aurinkolaseissaan. Tarkoitus oli, että Tuomas hyppäisi autoon ja miehet ajaisivat suoraan metsätonteille hieromaan kauppoja, ja niinhän nuori ketterä myyntimiehemme juuri tekikin. Innosta hieman tärissyt käsi hamuili pelkääjänpaikan puolesta ovea, joka avautui pehmeästi loksahtaen. Tuomas kapusi sisään ja istahti muhkealle nahkaiselle etuistuimelle vetäen samalla perässään sivuoven kiinni, joka mätkähti yhtä pehmeästi kuin oli avautunutkin ja jälleen tuskin ääntäkään päästämättä. Viereisellä istuimella istui itse Besmerberg, joka oli nyt nostanut aurinkolasit mustan, lyhyeksi klanitun hiusketon päälle ja ojenteli paraikaa kättään tervehtiäkseen Tuomasta oikein kädestä pitäen. Miehet siis kättelivät ja katsoivat hetken toisiaan siinä samalla niitä näitä aurinkoisesta sunnuntaiaamusta sanaillen.