Mennään bussilla tai sitten ei

Olin aikeissa matkustaa Helsingistä Turkuun viime viikolla. Suunnittelin vaihtelun vuoksi bussimatkaa perinteisen junamatkani sijaan. Busseja liikennöivät yhtiöt ovat viime aikoina pitäneet kovasti melua, ellei mistään muusta niin ainakin olemassaolostaan. Äänenkorotuksen syynä on Onnibus-yhtiö, joka on halvalla hinnoittelullaan haastanut perinteiset linjaliikenneyhtiöt monilla suosituilla matkareiteillä. Luonnollisesti käännyin suunnitelmissani ensin Onnibussin puoleen ja tarkastelin heidän edullista tarjontaansa. Tällä kertaa aikatauluista ei löytynyt minulle sopivaa matkaa, vaikka lippuhinnoittelu olisi varmasti ollut kukkarolleni erittäin sopiva. Seuraavaksi siirryin ExpressBussin verkkosivuille. Etusivulla silmiini pisti viiden euron tikettitarjous, ja klikkasinkin mainosbanneria innoissani. Valitsin reittivaihtoehdoista Helsinki-Raisio-välin ja sitten klikkasin linkkiä, jossa kehotettiin jenkkityylistä suomennetulla lauseella "ostamaan lippu tästä". Lähtöpäiväksi nettisivun lippulaskuri oletti kuluvaa päivää, jonka vaihdoin varsinaiseksi lähtöpäiväksi. Samalla lähtöpaikka vaihtui näppärän JavaScriptin myötä Helsingistä merkinnäksi "hki". Aikataulun haku ei onnistunut, ja sain tylyn ilmoituksen, ettei annetuilla hakuehdoilla löytynyt yhtään yhteyttä. Kokeilin eri vaihtoehtoja, kuten määräpaikan vaihtoa ja matkan tyyppiä menomatkasta menopaluumatkaksi, mutta yhteyksiä ei vain löytynyt. Kun sitten viimein sain rakennettua hakusanoista yhdistelmän, joka tuntui lupaavalta, kaatui lippujärjestelmä odottamattomaan virhetilanteeseen (kuva 1). Aloitin seikkailuni lippukaupassa alusta tosin selainta välillä sulkematta kehotuksesta huolimatta.

Valittuani kaikki lähtöpäivät sain lopulta monen kokeilun jälkeen pitkän listan lähtöjä aikatauluineen. Ensimmäisenä panin merkille, että listalla oli myös sellaisia lähtöjä, joiden voimassaoloaika oli päättynyt jo vuodenvaihteessa (kuva 2). En oikein ymmärtänyt, miksi aikataulussa piti näyttää myös menneitä vuoroja, mutta kaipa joku niilläkin tiedoilla jotain teki. Eurosymbolilla varustetusta kuvakkeesta päättelin, että siitä saanee hintatiedot. Lipun ostaminen ei luonnistunut verkkokaupassa milloin mistäkin syystä, ja sain ohjeeksi mennä Matkahuollon lipunmyyntiin lähimmälle linja-autoasemalle. Tässä vaiheessa aloin jo hamuta vanhan kunnon Valtionrautateiden sivuston osoitetta. Kaikenlaisia nettikauppoja olen nähnyt ja kokenut, mutta Matkahuollon ja/tai ExpressBussien sivusto lyö epäkäyttäjäystävällisyydellään laudalta vuosi toisensa perään kaikki maailman huonoimmatkin nettiyritelmät. Matkahuollon lipunmyyntijärjestelmää käytetäänkin yleisesti käytettävyysluennoilla kouluesimerkkinä melkoisen täydellisesti epäonnistuneesta sivustosuunnittelusta, jossa käytettävyys on pyöreä nolla ja joidenkin mielipiteiden mukaan peräti arvosteluasteikolla pakkasen puolella. Bussilippua en saanut ostettua ja niinpä VR sai jälleen pitää kanta-asiakkaansa, vaikka ei lipunmyynti aina raiteillekaan ole sujunut ongelmitta.

Perinteiset bussiyhtiöt ovat siis äänekkäästi arvostelleet Onnibussin toimintaa. Näinhän se usein menee. Kun siirtää puheenaiheen kilpailijaan, niin huomio siirtyy pois omista ongelmista. Vanhojen bussifirmojen olisi syytä jo vihdoin herätä 2000-luvulle ja panna palvelunsa kuntoon. Ontuva, ja sanoisinko lähes olematon, bussilippujen nettikauppa on mainio esimerkki siitä, miten dinosaurukset yrittävät pysyä ketterien ja pienten kilpailijoiden vauhdissa mukana. Parhaiten kilpailussa pärjäävät ne, joiden palvelu antaa vastinetta kuluttajan maksamalle rahalle. Korkealuokkainen palvelu on hintansa arvoista, jolloin ei välttämättä tarvitse ryhtyä edes hintakilpailuun. Jos hinta nyt kuitenkin on ainut kilpailutekijä, niin mielestäni olisi huomattavasti paljon järkevämpää tehdä bussilippujen kaupankäynnistä mahdollisimmin helppoa kuin käyttää energiaansa ja kuluttaa aikaansa hyödyttömään taisteluun byrokratian koukeroiden suojeluksessa. Nyt kun vertaan ExpressBussien naurettavaa yritelmää myydä matkalippuja verkossa Onnibussin verkkokauppaan, ymmärrän samalla, miksi Onnibus on hot ja EB on siististi (vain) cool.

Julkaistu lauantaina 16.2.2013 klo 9:00 avainsanoilla liikenne ja matkailu.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 34
Seuraava
Tähtishakki - osa 8