Vietin kesälomani jälleen raiteilla Eurooppaa kierrellen kuten kolme vuotta sitten. Vajaan kuukauden mittaisen Interrail-matkani teemana oli tänä vuonna Manner-Euroopan kääpiövaltiot, joita mantereella on yhä kuusi. Periaatteessa myös Malta ja ehkäpä Gibraltarkin lukeutuisivat kääpiövaltioiden suppeaan joukkoon, mutta tarkalleen ottaen esimerkiksi Gibraltar on osa Iso-Britanniaa ja Malta puolestaan saari Välimeressä. Tällä matkalla keskityin itsenäisiin valtioihin ja jätin Maltan väliin, sillä käynti tuossa eteläisessä saarivaltioissa olisi vienyt kohtuuttomasti aikaa, ja kohde tuntui olevan myös melko hankalien kulkuyhteyksien päässä, kun ajattelin matkantekoa junamatkustuksen näkökulmasta. Päädyin siis lopulta mielenkiintoiseen rengasmatkaan, jonka varrella vastaan tuli Luxemburg, Andorra, Vatikaani, San Marino, Monaco ja Liechtenstein.

Ajatus vierailla kaikissa Manner-Euroopan kääpiövaltioissa oli kytenyt mielessäni jo vuosia ellei jopa kymmeniä vuosia. Tänä kesänä tuli vihdoin aika toteuttaa unelmani, joka oli osin peräisin jo koulupoika-ajoiltani. Koululaisena harrastin nimittäin kaikkien muiden pikkupoikien tavoin pienimuotoista filateliaa eli postimerkkeilyä. Mistään vakavasta harrastuksesta ei ollut kyse, vaan enemmänkin värikkäiden ja kuva-aiheiltaan jännittävien miniatyyritaideteosten keräily omaksi iloksi. Postimerkkejä luonnollisesti vaihdettiin kavereiden kesken ja toisinaan sekalaisia merkkejä tuli ostettua kokonainen muovipussi. Samaisessa postimerkkiliikkeessä myytiin myös Disney-aiheisia merkkejä, jotka piskuinen San Marinon valtio oli laskenut liikkeelle, ja lapsiahan kiinnostivat kaikki Disney-aiheiset tuotteet, joten ei ollut ihme, että muutama tällainen merkki taisi päätyä myös omaankin kokoelmaan. Filateliaharrastus vaipui myöhemmin unholaan, mutta erikoinen San Marino jäi mieleeni, ja aika ajoin palasin mietteissäni uudestaan ja uudestaan tuohon erikoiseen Italian rajojen sisällä olevaan kääpiövaltioon.

Matkasuunnitelma

Päätin jo koulupoikana vielä joskus ottaa hieman enemmän selvää San Marinosta. Samoihin aikoihin ja ehkäpä samoissa tilanteissa ilmaantui pohdittavakseni sitten vielä Andorra, ja lopulta iän kartuttua ja maailman avarruttua olin saanut kokoon pienen joukon näitä historialtaan kiehtovia lilliputtivaltioita, joissa olisi edes kerran elämässään mielenkiintoista vierailla. Vuosikymmenet kuluivat kuin varkain, mutta tavoite vierailla kaikissa Euroopan kääpiövaltioissa ei ottanut laantuakseen. Aloin suunnitella matkaa yli vuosi sitten ja olin päättänyt tehdä sen junalla. Tarkoituksenani oli lähteä kierrokselle jo viime kesänä, mutta erinäisten sattumien vuoksi jouduin siirtämään matka-aikeitani vuodella. Olin ehtinyt laatia seikkaperäisen matkaohjelman reitteineen ja vierailukohteineen, mutta työ ei mennyt hukkaan päivitettyäni matkasuunnitelman tälle kesälle. Suunnitelmiini kuului vierailla kaikissa kuudessa kääpiövaltiossa ja tutustua kuhunkin kohteeseen muutaman päivän ajan. Halusin myös pitää matkustusajat kohtuullisen pituisina ja niinpä asetin tavoitteeksi enintään noin kuuden tunnin päivittäiset junamatkat. Edellisen Interrail-matkani tapaan suunnittelin yöpyväni vähintään kolmen tähden hotelleissa, joita varailisin aina edellisinä iltoina mukana kulkevalla kannettavalla tietokoneella matkan edetessä. Ennen lähtöä varasin hotellit Luxemburgiin asti eli Kööpenhaminasta ja Kölnistä. Lisäksi olin varannut laivamatkan Välimeren yli Barcelonasta Roomaan, jonne olisin tietysti voinut matkustaa junallakin rantareittiä. Tämän reitin tosin kuljin jo viime kerralla ja periaatteenani oli matkustaa uusia reittejä pitkin, ja toisaalta kyllähän se ajatus merimatkasta Välimerellä kiehtoi. Istumapaikkoja juniin ei voi vielä varata netistä kovin helposti, ja palvelua tarjoavat vain muutamat rautatieyhtiöt Euroopassa. Varasin valmiiksi paikat Tukholmasta Kööpenhaminaan ja Hampurista Kölniin enkä sitten muita etukäteisvarauksia tehnytkään.

Matkalaukku

Matkalaukuksi olin tälle reissulle hankkinut saksalaisen Andersen-ostoskärryn. Aiemmat kokemukseni tavallisesta matkalaukusta tällaisella reissulla olivat huonot. Kolme vuotta sitten tein ensimmäisen Interrail-matkani ja kaavailin tuolloin matkustavani kuin kuka tahansa reilaaja ihka aito rinkka selässä. Ostin rinkan ja pakkasin siihen kaikki mielestäni tärkeät tavarat ja vaatteet. Nostin rinkan selkääni lähtöpäivänä ja totesin, että tämä ei ainakaan tule kysymykseen. Vielä samana päivänä tein nopean päätöksen ja siirsin matkatavarat rinkasta vanhaan kunnon matkalaukkuuni. Laukkua oli helppo kuljettaa, kun siinä oli pyörät ja vetokahva. Näin ainakin luulin, kunnes jo Tukholmassa ja siis ensimmäisenä matkapäivänä toinen laukun pienistä pyöristä teki tenän. Loppumatka menikin sitten vajaakuntoisen matkalaukun kanssa, ja juuri tästä otin opikseni, että paljon kävelyosuuksia sisältävällä matkalla pitää olla hyvä matkalaukku, jossa on isot ja kunnolliset pyörät. Eläkeläisrouvien perässä vedettävänä kauppakassinakin tutuksi tullut Andersen oli erinomainen löytö. Laukussa oli käytännöllisesti katsoen kaikki ne ominaisuudet, joita uudelle matkalaukulle olin asettanut ja vielä enemmänkin. Siinä oli laakeroidut ja erittäin isot, irrotettavissa olevat pyörät. Kokemukseni mukaan isot pyörät olivat tärkeät kaikenlaisten epätasaisuuksien kannalta, ja laukkua oli myös kevyempi vetää perässään eikä se keikkunut puolelta toiselle holtittomasti, kuten pienipyöräisillä matkalaukuilla oli tapana. Vetokahva nousi reilusti yli puolentoista metrin, joten tällainen pitkä mies sai siitä hyvän otteen. Laukussa oli riittävästi taskuja ja jopa termo-osasto, johon sai laittaa kylmiä juomia. Ensimmäiset kokemukset laukusta olivat vain positiiviset, kun tein sen kanssa matkaa kotiovelta Katajanokalle. Laakeroidut renkaat kulkivat todella kevyesti, ja oikeastaan ainoa huono puoli oli laukun nostaminen yli esteiden, mutta sama murhe tosin on edessä millä tahansa laukulla. Vaikka pakkasin matkalaukkuuni vain välttämättömimmät matkatavarat, kertyi koko komeudelle silti painoa 15 kiloa, josta laukun osuus oli neljä kiloa. Teline onneksi sentään oli suunniteltu jopa 50 kilon rasitukselle, joten runko tuntui olevan tukevaa tekoa.

Sunnuntai 7.7. - ensimmäinen päivä

Interrail-matkani alkoi Helsingistä helteisenä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vajaan neljän viikon matkani käynnistyi Katajanokan laivaterminaalista, josta Viking Linen matkustaja-autolautta Mariella lähti puoli kuuden aikaan illalla. Olin varannut matkan jo hyvissä ajoin pari-kolme kuukautta aikaisemmin samoin kuin suunnittelemani paluumatkan heinäkuun viimeisenä päivänä. Saavuin lauttasatamaan puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä. Lipuntarkistuksessa ei ollut ruuhkaa, ja pääsin heti tiskille. Annoin virkailijalle varaukseni, jonka olin maksanut puhelimitse luottokortilla. Olipa hyvä, että otin tuon kyseisen luottokortin mukaan, sillä nyt sitä tarvittiin jälleen. Virkailija halusi varmistaa, että minulla oli maksussa käytetty luottokortti ja että olin myös sen haltija. Tämän vaatimuksen laivayhtiön puhelinmyynti olisi voinut kertoa jo puhelimessa, sillä olisin voinut ottaa matkalle mukaan toisen luottokorttini. Pääsin melkein saman tien laivaan, jossa söin kevyenä iltapalana kanakolmioleivät ja kiertelin aurinkokannella ihailemassa kaunista suomalaista saaristomaisemaa Helsingin edustalla.