Iltapäivä Pisassa

Matkapäiväni aamu oli alkanut yhdeksän aikaan San Marinosta ja päättyi tällä erää noin neljän aikaan iltapäivällä kirjauduttuani hotelli Touringiin rautatieasemaa vastapäätä. Hieman ikääntynyt hotelli riitti mainiosti yhden yön yöpymiseen ja tukikohdaksi Pisassa vierailun ajaksi. Olin valinnut Monacoon suuntautuneen matkani varrella olleen Pisan yhdeksi pysähdyspaikaksi nimenomaan kaupungin kuuluisan nähtävyyden eli Pisan kaltevan tornin vuoksi. Torni oli noin parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä hotelliltani ja siis myös rautatieasemalta, ja löysin tien sinne helposti seuraamalla vain turistivirtoja. Aivan hotellini kulmilta alkoi Corso Italia -katu, jonka varrelta löytyi kauppa poikineen. Monet putiikit olivat tosin näin sunnuntaina kiinni, mutta isommat kaupat, tavaratalot ja merkkiliikkeet pitivät ovet avoinna iltamyöhäiselle saakka. Poikkesin aikani kuluksi Coin-tavarataloon ja sen miestenosastolle katsomaan halvaksi mainostettua alennusmyyntitarjontaa. Jo Andorrassa olin katsellut eräitä kesähousuja, jotka ajattelin ostaa, kun ne olisi saanut siellä verovapaasti. Hinta olikin 30 prosenttia normaalia halvempi, mutta jätin ostoksen tekemättä, koska Andersen oli alkanut jo muutenkin tursuta matkan varrella kerääntyneestä aineksesta. Pisassa nuo samaiset housut oli kuitenkin vihdoin pakko ostaa, kun normaalihinnasta sai nyt 50 prosentin alennuksen. Sain ihan hyvät kesähousut lopulta parilla kympillä ja siis halvemmalla kuin verovapaasta Andorrasta. Aamiaisesta oli kulunut jo aikaa, enkä ollut syönyt mitään vauhdikkaiden junamatkojen aikana. Pistäydyin hetken mielijohteesta Lo Sfizio -kahvilaravintolaan kevyelle tonnikalasalaattilounaalle. Lounas olikin todella kevyt, sillä se hädin tuskin peitti pienen lautasen pohjan, mutta sekin kyllä riitti, kun en ollut junassa istumisista tullut kovin nälkäiseksi. Matkani kiehtovalle nähtävyydelle jatkui jalan ja tulin kauppakadun päähän, josta taas vain turisteiksi pukeutuneita ihmisiä seuraten käännyin vasemmalle, ja samalla kauempana häämötti jo maailmankuulu kallellaan ollut torni.

Kello oli Pisassa puoli kuusi illalla ja sankimmat turistimassat olivat jo ohentuneet. Pisan katedraalin ja tornin ympärillä parveili tästä huolimatta yhä tuhansia turisteja, ja voin vain kuvitella, minkälaiset ihmismassat alueella on keskipäivän aikaan. Ensimmäiseksi suuntasin lipunmyyntitoimistoon ostamaan pääsylippua kaltevaan torniin. Näin nimittäin jonon tornin ympärillä sekä ihmisiä sen huipulla, ja lukuisat kyltit opastivat lipunmyynnin luokse. Torniin otettiin vain rajattu määrä vierailijoita kerrallaan ja kierrokset alkoivat vartin välein. Kuuden aikaan oli vielä vapaana muutamia kierroksia, joista seuraava lähti tunnin kuluttua eli seitsemältä illalla. Ostin 18 euron hintaisen lipun, joka sisälsi myös sisäänpääsyn viereiseen katedraaliin. Jouduin odottelemaan tunnin ennen kierroksen alkua ja kulutin aikaani kiertelemällä alueella ja kuvaamalla vinoon kallistunutta tornia ja upeaa katedraalia. Kirkkoon en päässyt, sillä siellä oli parhaillaan meneillään messu, joka tosin olisi päättynyt myöhemmin illalla, mutta oikeastaan olin tullut Pisaan vain sen tornin takia. Torniin ei saanut ottaa laukkuja mukaan, ja ne oli jätettävä vartioituun, lukolliseen tavarasäilytykseen lipunmyynnin vieressä. Laukut sai tuoda säilytykseen aikaisintaan kymmenen minuuttia ennen kierrosta. Muutamat vierailijat käännytettiin jonosta viemään laukkunsa säilytykseen. Osa jonossa seisseistä ihmisistä oli seissyt pitkiä aikoja vain todetakseen portilla, että heidän olisi pitänyt ostaa sisäänpääsylippu. Järjestelyt olivat kuitenkin erinomaiset ja toimivat ja varmaan näin pitikin olla, sillä tornissa vierailee vuosittain noin miljoona turistia.

Seitsemältä tuli sitten vuoroni päästä Pisan kaltevaan torniin. Ensimmäiseksi ryhmä johdatettiin tornin sisälle, jossa oli rakennuksen historian lyhyt esittely sekä italiaksi että italialaisittain murretuksi englanniksi. Sisällä tornin juuressa oli hienot näkymät koko rakennuksen pituudelta aina ylös saakka. Esittelyn jälkeen ryhmä sai omaan tahtiinsa kiivetä muurin sisällä olleita kierreportaita pitkin ylös. Tornin vuosisataisen historian aikana askelmat olivat kuluneet liukkaan sileiksi ja epätasaisiksi. Kiipeämistä samoin kuin laskeutumista hankaloitti vielä sekin puute, ettei seinässä ollut reelinkiä eli kädensijaa, mistä olisi voinut pitää kiinni. Koska torni oli pahasti kallellaan, oli liikkuminen portaissa entistäkin vaikeampaa ja ennen kaikkea työlästä ja voimia vaativaa. Ylös päästyään vierailija palkittiin kuitenkin uskomattoman upeilla näkymillä yli vanhan Pisan kaupungin. Ulkotasanteita oli kaksi. Ylemmälle tasanteelle noustiin vielä kapeampaa kierreportaikkoa pitkin ja sieltä sai entistäkin hienommat panoraamakuvat. Huipulla tunsi myös selvästi, miten torni tärisi ja hieman huojui. Tasanteiden lattiat olivat liukkaiksi kuluneita marmorilaattoja, ja aika ajoin tunsin pientä huimausta erityisesti kallistuneemmalla reunalla. Avaruutta lisäsivät vielä ristikkoaidat, joiden läpi näki esteettömästi alas aukiolle. Uudenaikaiset aidat olivat tukevat ja vähintään kaksi metriä korkeat, mutta alkuperäiset ja yhä siis paikallaan olleet tasanteen ympäri kiertäneet kaiteet olivat vain noin metrin korkuiset. Käynti tornin huipulla oli hieno kokemus ja kaiken vaivan arvoinen. Palailin takaisin hotelliin iltamyöhäisellä valmistautumaan jälleen seuraavan päivän junamatkoja varten.