Lauantai 20.7. - neljästoista päivä

Huoneeni ikkuna oli kadun puolelle. Kadulta kantautui äänekästä meteliä melkein läpi yön ja talojen läheisyys vielä voimisti ääntä, joka kaikui seinien välissä. Hotelli Cesare oli muutoin loistokas majapaikka, mutta ikkunoiden äänierityksessä olisi ollut toivomisen varaa. Ensi kerralla pitääkin muistaa varata huone talon toiselta puolelta. Heräsin hieman levottoman yön jälkeen sopivasti aamiaiselle, jota alettiin tarjoilla hotellin kellarikerroksessa puoli kahdeksalta aamulla. Aamiaisbuffet oli hotellin nimen mukaisesti keisarillisen runsas ja monipuolinen. Tankkasin aamupalaa sen verran riittävästi, että olisin voinut jopa jättää lounaan väliin. Turpeana aamiaismässäilystä lähdin heti yhdeksältä patikoimaan kaupungin itälaitaa kiertänyttä polkua pitkin. Hyväkuntoinen ja pitkältä matkalta kivilaatoin päällystetty polku kulki tornilta toiselle aina kaupungin rajalle saakka. Reitin varrelta sai taas näppäiltyä hienoja valokuvia itse torneista ja tietysti mahtavista panoraamanäkymistä alas vuorenrinnettä. Kahteen ensimmäiseen torniin oli kuhunkin omat pääsymaksut, jotka olivat jotain kolmen euron luokkaa. En vieraillut tornien sisällä tällä kertaa, vaan tyydyin kuvaamaan niitä vain ulkopuolelta. Kolmas torni oli miehittämätön eikä sinne päässyt sisälle.

Päivä San Marinossa

Palasin keskustaan alakautta eli toista reittiä. Katu vei vähin erin ja pienin nousuin takaisin ylempänä sijainneeseen keskustaan. Kello oli kaksitoista ja piipahdin kaupunginmuseossa, jonne oli vapaa pääsy. Museossa ei ollut niinkään mitään ihmeellistä katseltavaa, mutta itse rakennus oli hieno sisältä päin ja jo sellaisenaan vierailemisen arvoinen. Aikainen herätys ja pitkä patikkamatka tekivät täyttävästä aamiaisesta huolimatta nälkäiseksi, ja poikkesin Bar Cardelliin lounaalle. Tilasin suolaisen salamipitsan, vettä ja kupin amerikkalaiseen tapaan laitettua kahvia. Lounas menetteli, vaikka ei ollutkaan mikään makuelämys. Tässä vaiheessa olin niin täynnä, että menin hotelliin päiväunille. Nokoset tekivät terää erityisesti, kun olin herännyt niin aikaisin ja vielä ulkoillut pitkän lenkin kaupungin ympäri. Palasin keskustaan, jossa jostain kauempaa kantautui rytmikäs rumpujen pauke. Kaupungin halki marssi kulkue, jossa oli kymmeniä miehiä ja naisia pukeutuneina vanhanaikaisiin asuihin. San Marinossa oli jo aamupäivällä alkanut 47. kansalliset varsijousiturnajaiset, joiden seremoniat olivat parhaillaan käynnissä.

Kulkueessa oli kolmen kaupungin joukkueet ja niitä saattamaan tulleet pienet soittokunnat ja muut viihdyttäjät. Kolme kaupunkia, San Marino, Lucca ja Massa Marittima olivat lähettäneet parhaat varsijousiampujansa turnajaisiin, jotka alkoivat parahiksi, kun ilmestyin taas kaupungin kaduille. Jäin joksikin aikaa seuraamaan esitystä, joka esitettiin osin viihdyttämismielessä mutta osin myös vakavana kilpailuna. Joukkueet ja koko seurue kokoontuivat erityiselle Cava Balestrieri -varsijousiareenalle, jossa kisa käytiin. Jousiampujat olivat uskomattoman tarkkoja ja ampuivat antiikkisilla aseillaan melkoisia nuolia ehkä noin sadan metrin matkan joka kerta suoraan napakymppiin. Joukkuekilpailun voitti San Marinon kaupunki. Tämän jälkeen vuorossa oli pienen viihteellisen tauon jälkeen mestaruuskilpailu, johon osallistuivat kunkin joukkueen kaksi parasta ampujaa. Maalitaulut oli vaihdettu yhdeksi, noin käsivarren paksuiseen ja metrin pituiseen puutappiin. Mestariampujien tehtävänä oli ampua nuolia tuon puutapin keskelle. Haaste oli melkoinen, kun ajattelee, että kohde oli tuskin teevadin kokoinen ja sijaitsi sen sata metriä kauempana. Tehtävän teki vielä haasteellisemmaksi se, että kaikkien kilpailijoiden tuli ampua nuoli samaan maaliin eikä nuolia poistettu kisan aikana. En voinut muuta kuin ihailla ampujien tarkkuutta, sillä kaikki nuolet menivät maaliin. Kilpailun voitti lopulta Danilo Giovanni, joka sai ansaitusti mahtavat suosionosoitukset tuhatpäiseltä yleisöltä. Mestaruuskilpailun toiseksi tuli Angelo Gabrielle ja kolmanneksi Giorgio Massari.

Turnajaiset olivat ohjelman mukaan alkaneet jo puoli yksitoista aamupäivällä ja kestivät yhdeksän tuntia päättyen vasta puoli kahdeksalta illalla. Minulla ei tietenkään ollut mitään ennakkotietoa kyseisestä turnauksesta, joten tällainen ohjelmanumero tuli erittäin miellyttävänä yllätyksenä. Tapahtuma oli hyvin suunniteltu ja toteutettu aina vanhanaikaisista asuista alkaen. Yleisöä myös viihdytettiin monin tavoin. Yhtenä ohjelmanumerona oli monenlaiset taitavat lippukuviot, joita lipunkantajat esittivät kilpailun väliajalla. Vierailuni San Marinossa alkoi kuitenkin kääntyä kohti iltaa ja oli aika palata hotelliin valmistautumaan seuraavan päivän matkoihin. Kaiken kaikkiaan elämäni ensimmäinen visiitti tässä pienessä kääpiövaltiossa oli onnistunut jopa yli odotusteni.