Iltapäivä Monacossa

Monaco oli kääpiövaltiosarjani viides ja samalla toiseksi viimeinen matkakohde. Paikallisjuna saapui Monte Carlon rautatieasemalle hieman ennen neljää iltapäivällä. Asema sijaitsi vuoren sisällä eikä sitä ollut kovin helppo löytää kadulta päin tultaessa, vaikka sisäänkäynti olikin varsin näkyvä. Rautatieasema oli myös melkoinen rakennelma maan alla vai pitäisikö sanoa maan sisällä. Jos sisään löytäminen oli vaikeaa, ei ulos pääseminen ollut yhtään sen helpompaa ainakaan niille, jotka olivat asemalla ensimmäistä kertaa. Ulosmenoteitä oli useita. Päätin mennä liukuportailla yläkertaan, vaikka ulos olisi päässyt heti laituriltakin, mutta maisemat eivät muistuttaneet niitä katunäkymiä, joita olin Googlen kartoissa edellisenä iltana tutkinut. Ylhäältä löytyi turisti-informaatiopiste, josta sain kaupungin kartan sekä muuta hyödyllistä tietoa. Ystävällinen virkailija jopa opasti minulle reitin hotelliini ja suositteli bussikyytiä lähistölle. Otin vinkistä kiinni ja nousin hissillä maan pinnalle Pont Sainte-Dévote -kadulle. Aseman edessä oli paikallisliikenteen lipunmyyntiautomaatti, josta ostin kahdeksalla eurolla kahden päivän bussilipun. Bussi onkin kätevä tapa liikkua Monacossa tai oikeammin Monte Carlossa, sillä paikallisliikenne on kattava ja busseja kulkee taajaan tahtiin. Eräs turisti huomasi minut matkalaukkuineni ja arvaten, että olin kaiketi juuri tullut junasta, tuli kysymään minulta, missä rautatieasema sijaitsi. Kerroin, että se on alhaalla ja näytin sormella alaspäin. Turisti heitti epäilevän kysymyksen: alhaalla? Toistin, että asema on maan alla, mutta en ehtinyt sen pidempään seurustelemaan miehen kanssa, kun bussi jo tulikin melkein heti, kun olin saanut lipun ostettua, ja niin hyppäsin kyytiin. En aluksi oikein tiennyt, miten lippu leimataan, ja kuski taisi huomata epäröintini ja otti ystävällisesti lipun kädestäni samalla kun ähkin Andersenia kyytiin. Kuljettaja leimasi lipun etälukijassa ja näin sain ensimmäisen oppitunnin Monacon paikallisliikenteessä. Kurvasimme minuutin matkan Boulevard du Jardin Exotique -katua pitkin seuraavalle eli Belgiquen pysäkille, jossa jäin informaatiopisteessä saamieni ohjeiden mukaisesti pois. Kaivoin repusta älypuhelimeni, johon olin edellisenä iltana ladannut Googlen kartan Monacon alueelta offline-tilaan. Vaikka puhelimessa ei ollut mitään yhteyksiä päällä, näytti karttasovellus GPS-paikannuksen perusteella silti sijaintini välimuistissa olleella kartalla ja löysin hotellille lopulta helposti siitäkin huolimatta, että Monacossa kadut olivat mutkaisia ja sokkeloisia.

Forum-hotellini sijaitsi siis aivan rautatieasema kupeessa. Matkaa majapaikkaan oli noin kolmesataa metriä, mutta kun kadut olivat kaupungissa niin tavattoman kiharaiset ja kapeat, pääsi perille helpoimmin ja nopeimmin juuri bussikyydillä. Tarkalleen ottaen ja virallisesti hotelli sijaitsi Ranskan puolella, sillä raja mukaili jotakuinkin rautatietä, jonka kiskot kulkivat aseman ja hotellin välissä maan alla. Hyvätasoinen hotelli Forum oli kätevän matkan päässä asemalta ja muutoinkin oikein hyvä valinta parin päivän vierailulle pikku ruhtinaskunnassa. Jätin matkatavarat huoneeseen ja lähdin pian kaupungille. Otin taas bussin, jonka pysäkki oli melko lähellä hotellia, ja huristin sillä Monacon kuuluisalle kasinolle. Räpsin muutamat pakolliset turistivalokuvat ja aloin kierrellä seutua. Kaikkialla oli taas merkkituotteiden kauppoja kuten usein tällaisissa ostosparatiiseissa. Nälkäkin alkoi kurnia vatsassa ja jouduin jälleen etsimään ruokapaikkaa pitkän aikaa, kun keskustassa ei pankkien ja brändiliikkeiden lisäksi muuta ollutkaan.

Lounas oli jäänyt väliin monen junamatkan vuoksi ja aloin olla hieman nälkäinen. Aavistelin jo ennakkoon, että Monaco olisi kallis paikka tavalliselle budjettituristille, kuten minulle. Ensimmäiset ravintolahinnat vahvistivat epäilyni, kun hinnat alkoivat viidestätoista eurosta ylöspäin. Päädyin jossakin vaiheessa Boulevard des Moulins -kadulle, josta löysin siistin pienen Maison Mullot -kahvilan. Päivän lounastarjoilu oli jo päättynyt, kuten epäilinkin, joten päädyin ostamaan viidellä eurolla melkoisen kokoisen täytetyn kanapatongin. Luottokortti ei kelvannut maksuksi näin pienelle ostokselle, sillä raja oli viidessätoista eurossa. Täälläpäin Eurooppaa monilla kaupoilla on luottokorttiostoksille minimiostosraja, joten käteistä rahaa pitää yhä kuljettaa ellei nyt aivan kahmalokaupalla niin riittävästi kuitenkin. Kahvilanpitäjä pakkasi patonkini mitään kysymättä muovikassiin ja oletti, että otan sen mukaani. Olin kuitenkin vähän suunnitellut jääväni syömään sitä kahvilaan, mutta sellainen ei ilmeisesti ollut tapana tässä paikassa. Otin kassin ja menin ulos. Kahvilan vieressä oli kadulla kaksi penkkiä, jolle parkkeerasin katulounaalle. Söin siinä täytetyn patonkini ja join vesipullon suusta vettä päälle Monacon tyyliin hienosti ja kalliisti pukeutuneiden ohikulkijoiden ihmetellessä outoa ruokailijaa.

Monacon taivaalle kertyi alkuillasta pilviä. Sää oli auringon suorasta paahteesta huolimatta yhä kuuma, ja eräskin lämpömittari näytti 33 asteen lukemaa. Kaduilla purjehti jatkuvana virtana kalliin näköisiä autoja ja liikenne oli mutkaisilla ja kapeilla kaduilla suorastaan valtavaa. Edustettuina olivat kaikki maailman kalliit luksusautomerkit. Osa vastaan tulleista jalankulkijoista oli juuri sellaisia stereotyyppisiä rahakkaan näköisiä ihmisiä, joita osasin odottaa näkeväni Monte Carlon kaltaisessa suihkuseurapiirikaupungissa. Ensimmäinen vaikutelmani näistä ihmisistä oli, että he taisivat elää jonkinlaista epätodellista elämää Monacossa. Kello alkoi taas olla jo niin paljon, että päätin palata takaisin hotelliin. Hyppäsin bussiin, mutta en päässyt kuin yhden pysäkin verran eteenpäin, kun huomasin tavallisen supermarketin bussin ikkunasta. Jäin seuraavalla läheisellä pysäkillä pois ja menin ostoksille täydentämään vesivarastoani. Puolentoista litran vesipullo maksoi 18 senttiä, mitä pidin jo edullisena vielä, kun ottaa huomioon Monacon yleisen hintatason. Tavallisesta marketista onkin viisasta ostaa tämänkaltaisia tarvikkeita ja ohittaa katujen varsilla olevat kalliit kioskit ja kojut. Tässäkään kaupassa luottokorttimaksaminen ei onnistunut, kun ostokseni jäivät alle kahdeksan euron, joten taas oli kaivettava käteistä uhkaavaa vauhtia huvenneesta matkakassasta.