Järvikierroksen jälkeen istahdin hetkeksi pienen puistikon varjoisalle penkille. Aurinko paistoi taas kuumasti ja lämpötila oli kohonnut 31 asteeseen. Taivaalla oli ohutta yläpilveä, mutta se ei riittänyt varjostamaan. Sain istua jonkin aikaa rauhassa, kunnes puistoon tuli isän ja pojan muodostama soitinduo. Ala-asteikäinen poika soitti muovitynnyristä kyhättyä rumpua ja isä klarinettia. Musiikkia olisi voinut jäädä kuuntelemaan pidemmäksikin aikaa, mutta kun soitto meni monessa kohtaa väärin ja tempo poukkoili korvaa särkevästi ja sitten vielä klarinetin yksitoikkoinen äänikin alkoi ärsyttää, lähdin matkoihini ja suuntasin kävellen kohti lähes 300-metristä Heinrich Hertz TV-tornia.

Maamerkki rakennettiin 1960-luvun lopussa. Vaikka se nykyään on yleisöltä suljettu, on se yhä suosittu valokuvauskohde. Tornille ei ollut kovin pitkä kävelymatka ja kauniissa, vaikkakin alati pilvistyvässä kesäsäässä sinne oli mukava kävellä etenkin, kun mihinkään ei ollut kiire. Perillä valkoisen hohtavasta tornista sai hienoja valokuvia eri suunnista ja mielenkiintoisista kuvakulmista. Palasin takaisin keskustaan päin kävelemällä läpi Planten un Blumen -puiston. Kaupungin keskellä sijainnut vihreä keidas oli erittäin suosittu ja siellä oli tällaisena kesäviikonloppuna jälleen tuhatpäin ihmisiä. Puisto oli kooltaan valtava ja pinta-alaa sillä oli 47 hehtaaria. Tyydyin kuitenkin vain läpikävelyyn messuhallin itäiselle kulmalle, josta hyppäsin taas kiertoajelubussiin ties monennenko kerran tänään. Jälleen kerran jäin raatihuoneen pysäkillä pois ja kävelin kaupungintalolle. Piipahdin rakennuksessa jo eilen, mutta silloin kävelin vain sen läpi ja suunnittelin tutkivani kohteen tarkemmin tänään sunnuntaina.

Hampurin kaupungintalo oli ulkoapäin jo itsessään nähtävyys. Talo rakennettiin vuosina 1886-1897 ja tuli yhdentoista vuoden rakentamisen jälkeen maksamaan 11 miljoonaa silloista kultamarkkaa. Kaupungintalo on yhä aktiivisessa päivittäisessä arkikäytössä, ja yleisöllä on sen aulaan vapaa pääsy. Jo pelkästään aulatilat saivat haukkomaan henkeä mahtavuudellaan ja upeudellaan. Rakennus oli kerta kaikkiaan sanoinkuvaamattoman hieno. Ihastuin välittömästi raatihuoneeseen niin paljon, että ostin sen pienestä myymälästä rakennuksesta kertovan kirjan kympillä. Kiertelin aulassa jonkin aikaa, kunnes silmiini pisti saksankielinen plakaatti eräällä seinällä. Vaikka koulusaksani rajoittuikin vain parin vuoden opiskeluun, ymmärsin taulusta, että kaupungintalossa järjestettiin yleisölle kiertokäyntejä neljän euron maksua vastaan. Samalla jo seisoin taas myymälän tiskin äärellä ostamassa pääsylippua kierrokselle. Sain kuulla, että seuraava kierros alkoi varttia yli neljä iltapäivällä eli vain viidentoista minuutin kuluttua, ja se selostettaisiin englanniksi. Sehän sopi minulle vallan mainiosti ja vielä kun sain tietää, että se oli päivän viimeinen kierros, olin melkein pakahtua onnesta. Kello löi juuri samaan aikaan neljä ja kaupungintalo suljettiin, joten ostin pääsylippuni viime hetkellä. Kierros kesti 45 minuuttia eikä ryhmämme ollut ainakaan koolla pilattu, sillä meitä oli vain kolme vierasta opastettavina. Lähdimme oppaan mukana talon lukittuun toiseen kerrokseen, joka oli normaalisti yleisöltä suljettu. Kuljimme läpi Hampurin raatihuoneen, ja näkemäni sai minut suoraan sanottuna hiljaiseksi.

Talo oli lyhyesti kuvailtuna mykistävän hieno sisältä päin. Mitään niin hienoa en ollut tainnut vielä koskaan aikaisemmin nähdä ja samalla ymmärsin, miksi rakennus tuli aikanaan maksamaan hulppeat yksitoista miljoonaa kultamarkkaa. En tiennyt, että maailmassa voi olla olemassa jotain näin uskomattoman ja satumaisen loistokasta. Hampurin kaupungintalon kuvailemiseen eivät sanat riitä. Talo on ehdottomasti nähtävä omin silmin sekä ulkoa että sisältä. Kaupungintalon kierroksen aikana taivas oli mennyt pilveen ja ulkona sataa tihutti vettä viiden aikaan iltapäivällä. Vesisade oli hajanaista eikä onneksi kastelevaa sorttia. Kävelin lähes kastumatta hotellille tyytyväisenä päivän antiin. Hampurin äkisti muuttunut säätila sai minut tarkistamaan sääennusteen loppumatkalle. Saderintama Kööpenhaminasta Helsinkiin seuraisi kotimatkaani, mutta en jäänyt sitä murehtimaan, sillä olin ottanut sateen riskin huomioon. Sunnuntaiohjelmani Hampurissa oli tullut päätökseen ja oli aika alkaa pakata Andersenia lähtökuntoon huomista junamatkaa varten.