Perjantai 26.7. - kahdeskymmenes päivä

Perjantaiaamu alkoi aiempia päiviä toistaen aikaisin. Kelloni olisi herättänyt seitsemältä, mutta sikeästi nukutun yön jälkeen heräsin taas ennen konekukon laulua kuudelta. Tämä perjantai oli sikäli poikkeuksellinen päivä, että teemamatkani Euroopan kääpiövaltioissa tuli tältä osin päätökseen. Tästä eteenpäin matka jatkuisi kotimatkana, jonka varrella olin suunnitellut vierailla vielä muutamissa Saksan suurkaupungeissa. Pitääkseni matkustusajat kohtuullisina olin suunnitellut jakaa kotimatkan useampaan osaan ja poiketa matkan varrella Münchenissä ja Hampurissa. Käväisin syömässä majatalon tarjoaman aamiaisen ja pakkasin Andersenin lähtökuntoon. Päivän ohjelmassa oli ensin matka paikallisbussilla Liechtensteinista rajan yli Sveitsin puolelle, josta reissu jatkui kahdella eri junalla Saksan Müncheniin. Kävelin muutaman sata metriä läheiselle Spitalin bussipysäkille odottamaan puolelta tulevaa linjan 12 autoa. Bussi saapui pysäkille nelisen minuuttia myöhässä, mutta minulla ei ollut kiirettä, sillä olin puoli tuntia aikatauluani edellä. Ostin kuljettajalta lipun Buchsin rautatieasemalle Sveitsiin 4,80 frangilla. Matka asemalle kesti vajaa puoli tuntia, ja saavuimme sinne pari minuuttia ennen yhdeksää. Olin edellisenä iltana tutkinut bussiyhtiön aikatauluvihkoa ja sain selville, että Buchsista lähti minuuttia yli tasatunnein paikallisjuna St. Margretheniin, jonne oli mentävä jatkoyhteyksien vuoksi. Ykköslaiturilla seisoi juuri sopivasti minuuttia yli yhdeksän lähtenyt juna, johon nousin hetken mielijohteesta viime hetkellä tasan yhdeksältä. Alkuperäisen aikatauluni mukaan olisin matkustanut seuraavalle asemalle vasta tunnin kuluttua kymmeneltä, mutta nyt olin siis jo tunnin aikatauluani edellä. Liechtensteinin paikallisliikenne oli hyvin toimiva ja tehokas. Bussit olivat nykyaikaisia ja moderneja ja hiljattain hankittuja tai ainakin ne kiilsivät uutuuttaan ja olivat muutenkin erittäin siistejä kokolattiamattoineen. Monet bussit olivat pitkiä haitaribusseja tai jopa kaksikerroksisia, vaikka matkustajia niissä oli vain kourallinen niinä aamupäivän hetkinä, kun itse matkustin.

Liechtensteinista Müncheniin

Matka Buchista St. Margretheniin ei vienyt aikaa kuin alle puoli tuntia. Perillä idyllisen kauniissa ja hiljaisessa sveitsiläiskaupungissa minulla oli noin tunti aikaa ennen Müncheniin lähtevää junaa ja ehdin käyttää viimeiset seitsemän frangin kolikkoani ja juoda kupposen kahvia Migrolinon asemakahvilassa. Kolmen ja puolen tunnin matkaosuus EuroCity 193 -junalla Müncheniin lähti St. Margrethenin asemalta hieman puoli yhdentoista jälkeen. Juna halkoi jälleen kerran kuvauksellisen kauniita alppimaisemia ja Itävallan puolelle saavuttuamme kaarroimme peilityynen Bodenjärven rantaviivaa mukaillen Saksan puolelle. Maisemat olivat sanoin kuvaamattoman upeat. Junan vauhdissa vaunun toiselta puolelta ja vielä likaisen ikkunan läpi valokuvaaminen ei olisi antanut maisemille niille kuulunutta kunniaa, joten tyydyin vain huokaillen ihailemaan ohikiitäneitä hetkiä. Saavuimme Baijeriin, Saksan suurimpaan osavaltioon ja sen 1,3 miljoonan asukkaan pääkaupunkiin Müncheniin puoli kahdelta iltapäivällä. Junat kulkivat saksalaisen täsmällisesti aikataulussaan. Minulla oli puolisen tuntia aikaa hankkia kaupungin kartta ja valmistella käytännössä pikavisiittiäni ennen kuin pääsin kahdelta iltapäivällä kirjautumaan hotelliin, joka sijaitsi vain kivenheiton päässä rautatieasemalta.

Päivä Münchenissä

Arthotel Munich oli trendikäs ja kaikin puolin siisti ja mainio hotelli. Huoneeni numero 16 sijaitsi katutasossa. Huomasin tässäkin hotellissa kuten Monacon Forum-hotellissa, että kerroksessa ei ollut huonetta numero 13, mutta numerot sen ympärillä kyllä olivat. Numero 13 lienee vakavasti otettava luku majoitusalalla, sillä olen erään kerran ollut newyorkilaisessa hotellissa, jossa ei ollut kerrosta numero 13, mutta toisaalta olen yöpynyt Pariisissa huoneessa numero 13bis. Jätin matkalaukun huoneeseen ja arvokkaimmat tavarat tallelokeroon ja lähdin kaupungille. Asemalla olin ostanut kaupungin kartan neljälläkymmenellä sentillä Münchenin alati rahapulassa kärvistelevästä turistitoimistosta ja myöhemmin hotellissa harmittelin turhaa rahanmenoa, kun sieltä olisi saanut saman läpyskän ilmaiseksi. Noh, tämä oli nyt jo toinen kerta tällä matkalla, kun minut huijattiin maksamaan ilmaisesta kartasta. Ensimmäisen kerran haksahdin tähän loukkuun Riminissä ostettuani siellä viidelläkymmenellä sentillä San Marinon kartan ja samanlaisen, joka minulle sitten perillä hotellissa työnnettiin maksutta käteen. Enpä toisaalta murehtinut hukattujen senttien perään, sillä ne kaikki olivat pois kulutuksestani itse kohteessa.

Hotelli sijaitsi Bayernstrasse-kadun poikkikadun varrella. Käännyin Bayernstrasselle ja suuntasin kartan mukaan kohti keskustaa. Vastaan alkoi tulla ravintoloita ja kauppoja, ja aloin tuntea itseni nälkäiseksi. Poikkesin Kaufhof-tavaratalon ylimpään kerrokseen, jossa oli Dinea-itsepalveluravintola. Dineassa sai koota haluamansa annoksen noutopöydästä ja kerätystä salaatista ja lämpimästä ruoasta maksettiin kilohinnan mukaan. Tarjolla oli suomalaisittain arvioituna tavallista kotiruokaa perunoineen ja jauhelihapihveineen. Jälkiruuaksi oli tarjolla valtavia kakunpaloja, ja kun sanon, että ne palat olivat valtavan kokoisia, niin myös tarkoitan sitä, sillä Saksassa eikä etenkään Münchenissä pihdattu ruuasta. Koko maittavan ja herkullisen lounaan hinnaksi tuli juomineen vajaa neljätoista euroa, josta kakun ja ison kahvin osuus oli vähän päälle neljä euroa. Olin kuitenkin ansainnut pienen hemmottelun makealla suklaakakulla, sillä olinhan onnistuneesti saanut teemamatkani päätökseen ja käytännössä olin jo kotimatkalla jätettyäni aamulla Liechtensteinin.