Keskiviikko 24.7. - kahdeksastoista päivä

Herätyskelloni pääsi yllättämään minut seitsemältä aamulla. Päivän ohjelmassa oli kahdeksan tunnin junamatkat kolmella eri junalla Sveitsiin kohti Zürichiä. Päivä oli vaihteeksi siis pelkkää matkustelua. Koska en tiennyt, milloin ehtisin syömään lounaan, päätin tyhjentää aamiaisbuffetin parempiin suihin. Ahmittuani vatsani täyteen kirjauduin ulos hotellista ja kävelin viiden minuutin ja melko lyhyen matkan rautatieasemalle. Lämpötila Monacossa oli jo 31 astetta aamukahdeksalta ja ilmanala tuntui tukalan kuumalta. Saavuin asemalle puoli tuntia suunnittelemaani matkaohjelmaa etuajassa. Monacosta oli paikallisjunayhteyksiä puolen tunnin välein Italian puolelle Ventimigliaan, josta puolestaan oli hyvät jatkoyhteydet Italian suurimpiin kaupunkeihin, kuten seuraavaan kohteeseeni Milanoon. Päätin ottaa yhtä vuoroa aikaisemman paikallisjunan Ventimigliaan, koska siellä oli paremmat tilat odottaa Intercity-junaani Milanoon. Junan lähtöön oli nyt aikaa yli tunti, joten käytin odottelun taas matkapäiväkirjaa kirjoittaen.

Monacosta Zürichiin

Juna Milanoon nytkähti liikkeelle kello yhdeltätoista ja neljä minuuttia aikataulustaan myöhässä. Perillä minulla olisi vain viisitoista minuuttia aikaa vaihtaa junaa, joten hieman jännitin, ehdimmekö ajoissa asemalle. Intercity-junassa oli jälleen kuuden hengen loosi, jossa minun lisäksi oli viisi naista. Istumapaikkani oli ikkunan vieressä ja vielä mukavasti menosuuntaan. Mukavuus loppui kuitenkin puolimatkassa Genovassa, missä veturi vaihdettiin letkan toiseen päähän, ja matka jatkui sieltä selkä menosuuntaan päin. Genovassa olimme kuin olimmekin taas aikataulussa, joten minulla oli kaikki mahdollisuudet ehtiä seuraavaan junaan. Saavuimme Milanoon täsmälleen aikataulussa. Aseman näyttötaululta löysin päivän viimeisen junan lähtölaiturin. Junani lähtö tosin kuulutettiin juuri samaan aikaan, ja kuluneen viikon aikana olin ehtinyt oppia sen verran italiaa ja ymmärsin muutenkin suurimman osan kuulutuksesta, että sain laiturin selville ajoissa. Junan vaihtoon oli siis aikaa se viisitoista minuuttia, mikä riitti vallan mainiosti. Pientä epävarmuutta silti koin, sillä laiturin näyttötaulu oli pimeänä eikä siinä kerrottu laiturilla seisseestä junasta mitään. Luotin kuitenkin lähtevien junien aikataulunäytöllä olleeseen tietoon ja nousin junaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun konduktööri pian lähtömme jälkeen tuli tarkastamaan matkaliput ja kysyi minulta, olinko menossa Zürichiin, tiesin olevani oikeassa junassa. Toisaalta kukaan ei tullut myöskään vaatimaan istumapaikkaani, joten sekin oli yksi lohduttava merkki oikean kulkuvälineen valinnasta. Kiirekin oli lopulta turhaa, sillä juna lähti, pitäisikö jo sanoa italialaiseen tapaan, kymmenen minuuttia aikataulustaan jäljessä. Edessä oli pitkä, melkein neljä tuntia kestävä matka Sveitsiin.

Junassa ruokaileminen on tunnetusti kallista. Minulla ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja, koska en ehtinyt ostaa eväitä missään välissä. Menin junan ravintolavaunuun, jossa oli pöytiintarjoilu ja myös myyntitiski. Ostin kymmenellä eurolla voileipämenun, joka sisälsi salamivoileivän, juoman ja jälkiruuan. Kahvia en enää raaskinut ostaa, kun sen hinta oli 3,90 euroa, jota pidin aivan liian kalliina. Onneksi olin juonut hotellin aamiaisella päivän kahvikiintiöni jo valmiiksi täyteen. Kevyeksi lounaaksi junan menu oli ihan riittävä. Enhän joutunut tänään kuluttamaan energiaa edellispäivien tapaan, koska istuin suurimman osan päivästä junissa. Eräällä asemalla junaan nousi virkapukuisia miehiä asekotelot vyötäröllä. Rajavartiomiehiksi arvioimani tuimailmeiset virkailijat kiertelivät junassa tarkistamassa sattumanvaraisesti joidenkin matkustajien passeja ja jopa laukkujen sisältöjä. Olimmehan sentään ylittämässä Euroopan unioniin kuulumattoman Sveitsin rajan. Puoli viiden aikaan iltapäivällä saavuimme Sveitsin puolelle Luganoon. Maisemat olivat alkaneet muuttua yhä vain vuoristoisemmiksi ja valokuvauksellisen kauniiksi. Kuuden aikaan matkaa oli jäljellä noin tunti. Vastaan alkoi tulla idyllisiä alppikyliä ja -majoja sekä postikorteista tuttuja kuva-aiheita vihreine vuorenrinteineen ja laiduntavine lehmineen. Juna kipusi koko ajan aina vain ylemmäs, minkä tunsi hyvin korvissaan, jotka tahtoivat jatkuvasti mennä lukkoon ilmanpaineen vaihtelun vuoksi.

Perillä Zürichissä

Zürich otti meidät vastaan noin puoli kahdeksalta illalla. Juna oli yli puoli tuntia myöhässä, mutta minulla ei ollut kiirettä, koska olin jäämässä yöksi kaupunkiin. Matkani tulisi jatkumaan ylihuomenna Liechtensteinin vierailun jälkeen Müncheniin, joten tätä junaosuutta varten kävin varaamassa istumapaikan rautatieaseman lipunmyynnistä. Vastaanotto Sveitsissä oli sydämellisen ystävällistä ja kaikki virkailijat olivat erittäin avuliaita. Olin juuri astumassa sisään lipunmyyntihalliin, kun myyntipisteen neuvoja tuli minua vastaan ja halusi opastaa. Olin erittäin kiitollinen hänen hyvistä ohjeistaan ja neuvoistaan koskien etenkin matkaani Liechtensteiniin. Paikan varattuani kävin hakemassa kaupungin kartan aseman turistitoimistosta ja lähdin kävellen läheiseen majapaikkaani noin kahdeksan aikaan illalla. Anwand Lodges -hotelli oli miehittämätön osittain itsepalvelupohjalla toiminut hotelli. Kävelymatka hotellille kesti parikymmentä minuuttia suhteellisen suoraa tietä rautatieasemalta. Olin tutkinut kulkureitin valmiiksi etukäteen Googlen mainiolla reittioppaalla, joka ehdotti suorinta tietä perille, joten löysin hotelliin helposti. Huoneen avaimen sain aiemmin sähköpostiini tulleella numerokoodilla ulkoseinän avainkaapista. Kaikki sujui ongelmitta, ja toisessa kerroksessa minua odotti yhden yön majoitukseen oikein sopiva tilava huone kaikin tarpeellisin mukavuuksin. Langaton nettiyhteyskin kytkeytyi päälle, mutta siinä tarvittiin matkapuhelinta, sillä yhteyden avaamiseen tarvittava koodi tuli tekstiviestinä. Koska kännykkäni puhelinnumero oli suomalainen, jouduin antamaan numeron kansainvälisessä muodossa. Muutaman kerran kokeiltuani onnistuin kolmannella kerralla antamaan numeron hyväksyttävällä tavalla. Numero tuli antaa 358-muodossa ilman mitään muita alkuliitteitä. Netti oli erittäin nopea verrattuna edellisen hotellin tahmaiseen yhteyteen. Huoneen ainoa puute oli ilmastoinnin puuttuminen ja sitä korvaamaan siellä oli pieni pöytätuuletin. Zürichissäkin oli kesä ja ulkolämpötila oli illalla vielä helteinen. Vessan pienen ikkunan olisi tosin voinut avata, mutta samalla olisi läheisen kadun meteli kantautunut sisälle. Olin kuitenkin kaikin puolin erittäin tyytyväinen majapaikkaani. Kaupunkia en ehtinyt näkemään kuin vilaukselta, sillä sain seuraavien päivien matkaohjelman valmisteltua vasta kymmenen aikoihin illalla ja aamulla odotti taas aikainen herätys kääpiövaltiosarjani viimeistä kohdetta eli Liechtensteinia varten.