Maanantai 22.7. - kuudestoista päivä

Ehdin taas tänäkin aamuna herätä ennen herätyskelloni soittoa. Olin nukkunut yön sikeästi ja tunsin oloni pirteäksi päivän pitkiä matkoja varten. Ohjelmassani oli järjestyksessään viides kääpiövaltio eli Monaco Ranskan kainalossa Välimeren rannalla ja vain puolen tunnin junamatkan päässä Italian rajalta. Vaikka hotellini Pisassa olikin hieman virttynyt, oli sen aamiainen ihan kelpo syötävää. Henkilökunta tuntui kuitenkin olleen hieman flegmaattinen. Alue oli muuten rauhallinen vaikkakin jonkun verran epäsiisti. Olin illalla varannut paikkaliput netissä viimeisille Italian puoleisille junaosuuksille. Viimeinen matkani Italiassa suuntautuisi Zürichiin Sveitsiin EuroCity-junalla, johon myös ostin paikan. Paikkalippu tähän junaan sen sijaan piti tulostaa aseman lipunmyyntiautomaatista. Italian juniin paikkaliput tulivat kätevästi sähköpostiin, josta ne oli yhtä kätevää näyttää junassa konduktöörille. Kirjoittauduin ulos hotellista ja kävelin muutaman kymmenen metriä kadun yli rautatieasemalle. Koska junan lähtöön oli yhä aikaa, kävin automaatista tulostamassa illalla ostamani paikkalipun jo valmiiksi. Näin ei aikaa tuhraantuisi Milanossa, jossa junien vaihtoon oli aikaa vain viisitoista minuuttia.

Frecciabianca-juna Genovaan oli kymmenen minuuttia myöhässä ja saapui asemalle hieman ennen kymmentä aamupäivällä. Laiturilla kierteli aseman junavirkailija kyselemässä, oliko matkustajilla paikkavarauksia junaan ja jos oli niin mihin vaunuun. Virkailijan tehtävänä oli opastaa matkustajat oikeille kohdille laituria, jotta nämä pääsisivät varaamiinsa vaunuihin mahdollisimman nopeasti. Odottelun aikana lähtölaituri vaihtui numerosta viisi numeroon neljä. Käytännössä tämä tarkoitti vain 180 asteen käännöstä paikoillaan, sillä juna tuli laiturin toiselle puolelle. Laiturin vaihtumisesta tuli kyllä kuulutus italiaksi, ja vasta kun näin ihmisten kääntyvän, ymmärsin muutoksen suunnitelmissa. Näyttötaulu alkuperäisellä laiturilla pimeni ja samat junan lähtötiedot ilmestyivät viereisen laiturin näytölle. Aikaa junaan nousemiseen oli vain muutama minuutti. Vaununi tuli kohdalle, mutta minua lähinnä ollut ovi ei avautunut. Kiiruhdin vaunun toiseen päähän, jossa ovi oli avoinna ja ihmisiä poistui parhaillaan junasta. Pääsin juuri istumaan, kun juna jo nytkähti liikkeelle. Vajaan kahden tunnin matka Genovaan oli alkanut.

Pisasta Monacoon

Maisemat jatkuivat vuoristomaisina matkalla Genovaan. Mäkien ja vuorten rinteille oli rakennettu toinen toistaan näyttävämpiä omakotitaloja, joista osa oli kuin pieniä palatseja. Näkymät alkoivat muistuttaa Ranskan Välimeren puoleisia rantoja, joissa hulppeat ja värikkäät talot olivat vallanneet kaikki rakennettavissa olevat rinteet. Päivän toisen junan lähtöön Genovasta oli aikaa noin tunti. Kohteeni oli seuraavaksi InterCity-junalla Italian ja Ranskan rajan läheisyydessä ollut Ventimiglia, josta puolestaan oli paikallisjunayhteys Monte Carloon. Aika ei olisi riittänyt Genovan kaupungilla maleskeluun, joten kulutin aikaani mukavasti ilmastoidussa asemarakennuksen odotushallissa valokuvia jälleen lajitellen. Olin jo tottunut, että italialaisiin juniin piti nousta ripeästi ja taas sain pitää hieman kiirettä, että suoriuduin oikeaan vaunuun ja varaamalleni istumapaikalle. Junassa oli vaihteeksi kuuden istuttava loosi. Paikkani oli käytävän vieressä, mutta maisemia ei paljon voinut tälläkään matkalla ihailla, kun juna ajoi pitkiä matkoja pilkkopimeissä tunneleissa. Juna pysähteli useilla asemilla, ja Finale Liguiressa näin taas pitkästä aikaa päivänvaloa ja Välimeren. Kulutin aikaani kokeilemalla muutama päivä aikaisemmin älypuhelimeen lataamaani uutta Interrail-sovellusta, josta sain tiedon Facebookissa. Latasin sovelluksen tuolloin välittömästi, sillä siinä oli Euroopan junien aikataulut ja reitit myös offline-tilassa. Matkalla Monacoon kokeilin sovellusta ja hämmästyin sen monipuolisuudesta. Sovelluksesta on varmasti paljon hyötyä loppumatkalleni.

Saavuimme ajallaan Ventimigliaan, jossa oli jälleen odotettavissa jännittävät hetket. Normaalisti olin varannut junien vaihtoon aina riittävästi aikaa eli mieluummin puoli tuntia kuin kymmenen minuuttia, jotka olivat nyt käytettävissä, kun siirryin Ventimiglian junasta Monacoon ajaneeseen paikallisjunaan. Ensimmäiseksi piti selvittää, miltä laiturilta juna lähti ja sitten piti vielä ehtiä junaan. Uusilla ja entuudestaan tuntemattomilla asemilla kaikki on uutta ja vierasta ja jopa ulosmenoreitin löytämiseen voi kulua tärkeitä minuutteja. Syöksyin muiden mukana alikulkutunneliin, jossa oli onnekseni aikataulunäyttö, josta löysin junani lähtölaiturin. Matka ei ollut pitkä, kun juna lähti viereiseltä laiturilta. Otin matkalaukkuni taas kanto-otteeseen ja nousin portaat ylös kakkoslaiturille. Portaiden yläpäähän oli jäänyt iso ryhmä nuoria neitejä ihmettelemään seuraavaa siirtoaan, ja he käytännössä tukkivat koko portaikon yläpään. Komensin selvällä suomen kielellä tyttöjä väistymään ja kun mitään ei tapahtunut, jouduin kyynärpäätaktiikalla tönien raivaamaan tieni kiskoilla odottaneeseen junaan. Ehdin kaikesta huolimatta kyytiin ja niin alkoi päivän viimeinen junaosuus.