Ruokailu

Ruokailu oli reissuni kolmanneksi suurin menoerä hotelliyöpymisten ja matkalippujen jälkeen. Pyrin syömään aamuisin tukevasti jo hotellissa ja myöhemmin iltapäivällä söin vain kevyen lounaan, jotta matkabudjettini olisi pysynyt aisoissa. Olin budjetoinut kymmenen euroa päivän ruokailuun. Budjetti pysyikin hyvin hallinnassa, sillä keskimäärin varsinaisiin lounaisiin upposi rahaa noin yhdeksän euroa päivässä. Juomaveteen, pikkunaposteltaviin ja kahviin kului rahaa koko matkan aikana noin sata euroa eli päivää kohden ihan maltillisesti. Lounasravintoloiden valinnassa olin toisinaan hyvin kriittinen ja halusin välttää amerikkalaisperäisiä niin sanottuja roskaruokapaikkoja. Ruokailu olisi ollut helppoa ja nopeaa kuitata hampurilaisilla ja pitsoilla, mutta ne olisivat tulleet kalliiksi, sillä yhden huonosti vatsan täyttävän hampurilaisaterian hinnalla sain naapuriravintolasta isokokoisen päivän lounaan, jossa oli paljon enemmän syömistä kuin yhdessä pihvillä täytetyssä sämpylässä. Hyviä ruokapaikkoja löytyi helposti ja esimerkiksi tavaratalojen ravintoloista sai usein maittavaa kotiruokaa hyvin edullisesti. Tein ahkerasti ostoksia myös paikallisissa supermarketeissa, joista ostin kaikenlaista pientä purtavaa, juomavettä ja muita matkan aikana tarpeellisiksi katsomiani tarvikkeita. Litra juomavettä maksoi marketissa murto-osan katukioskien ylihintoihin verrattuna. Halvimmillaan litran juomavesipullon sai kaupassa 18 sentillä, kun katukaupassa siitä saattoi joutua maksamaan jopa euron tai puolitoista. Tavallisen ruokakaupan löytäminen olikin sitten aivan eri juttu. Minulle ne tulivat usein vastaan sattumalta, mutta esimerkiksi Ranskassa kannattaa yrittää mennä suuriin ostoskeskuksiin ja etsiä sieltä Carrefour-myymälää, joka vastaa vähän meikäläistä Citymarkettia.

Kahvittelu oli toinen tärkeä päivittäinen toimenpide ruokailun lisäksi. Tietenkin ilman kahviakin olisi tullut toimeen ja parin ensimmäisen kahvittoman päivän aikana olisi ilmennyt lieviä vieroitusoireita, mutta kahvihetki oli myös tärkeä tapa pitää taukoa muuten kovin ohjelmapitoisessa päivässä. Hyvän kahvipaikan löytäminen kaupungissa, jossa ei ollut Starbucksia, oli joskus vaikeaa. Silloin ei auttanut muu kuin pistää silmät kiinni ja astua sisään ensimmäiseen vastaan tulleeseen paikalliseen kahvilaan. Pääsääntöisesti tämä menetelmä toimikin ihan loistavasti ja sain aina hyvää kahvia vaikkakin kovin pienen annoksen. Italiassa ei juuri tunnettu mitään suodatinkahvia ja tarjolla olikin melkein poikkeuksetta hienoja ja hintavia erikoiskahviannoksia. Lähimmäksi suomalaista filtterikahvia taisi päästä tilaamalla aina Cafe Americanon, joka oli tavallista mustaa kahvia ja tarjoiltiin hieman isommasta kupista. Muutamien hotellien aamiaispöydässä otin kahviautomaatista jopa kolme annosta peräkkäin yhteen kahvikuppiin ennen kuin sain sen mielestäni täyteen, mikä oli hyvä esimerkki eteläeurooppalaisista vaatimattoman pienistä kahviannoksista. Kahvihetket eivät tulleet kovin kalliiksi. Kaikkiaan kahvitteluun kului reilut parikymmentä euroa eli noin euro päivässä. Kerran tai pari kahvitunti taisi jäädä väliin, mutta niinä päivinä olin tainnut juoda aamiaisella jo riittävästi tätä himoittua kofeiiniuutetta. Niin ja vaikka tuossa aiemmin kerroin välttäneeni amerikkalaisperäisiä pikaruokaloita, Milanosta ja ylipäätään italialaisesta kahvittelukulttuurista vaikutteita ottanut jenkkiketju Starbucks sai tehdä tästä säännöstä poikkeuksen.

Ajanvietto

Olin jonkin verran ottanut selvää matkakohteistani jo ennalta. Toisaalta halusin säilyttää pienen jännityksen enkä suunnitellut mitään varsinaista päiväohjelmaa etukäteen. Matkani taisi onnistua myös siksi hyvin, ettei minulla ollut mitään suuria odotuksia, jotka olisi pitänyt saavuttaa. Jos matkalle asettaa liian suuria tai liian paljon tavoitteita eikä sitten syystä tai toisesta saavutakaan niitä kaikkia, voi reissu mennä helposti pilalle stressistä ja toteutumattomista suunnitelmista. Muutamissa kohteissa toki tiesin, mitä niissä halusin. Näitä olivat esimerkiksi harvinaiset San Marinon ja Liechtensteinin turistileimat passiin sekä muutamat maailmankuulut nähtävyydet, kuten Vatikaanin Sikstiiniläiskappeli, Pisan kalteva torni ja Monacon kasino. Luxemburgissa ja Andorrassa minulla ei sen sijaan ollut oikein mitään ennakkosuunnitelmia, mutta näissäkin kohteissa sain aikani kulumaan rattoisasti. Yleensä suunnittelin päiväohjelmani vasta paikan päällä ja usein otin kiertoajelun saadakseni yleiskuvan uudesta kohteesta. Kiertoajelut olivatkin erinomainen tapa saada ensi kosketus moniin sellaisiin kaupunkeihin, joissa en ollut aiemmin käynyt. Samalla sain vinkkejä loppupäivän ohjelmaksi. Ajan sai siis kulumaan helposti ja ongelmana olikin sitten lopuksi vain ajan puute. Monet tutustumisen arvoiset kohteet jäivät varmasti väliin, mutta onpahan sitten jokin syy joskus palata paikan päälle uudestaan. Pitkät ja yksitoikkoiset juna- ja laivamatkat käytin hyödyllisesti kirjoittamalla matkapäiväkirjaa, jonka tarinointiin kului yllättävän monta tuntia kuin varkain. Toinen iso työ näillä matkoilla oli valokuvien järjestely ja dokumentointi. Kuvat on hyvä dokumentoida jollakin tavoin, jotta myöhemmin muistaa, mitä kuva esittää ja missä se on otettu.

Työvälineet

InterRail-matkani ei olisi toteutunut näin helposti ja joustavasti ilman kannettavaa tietokonetta ja toimivia nettiyhteyksiä. Käytössäni oli pieni, 12-tuuman näytöllä varustettu ja alle parikiloinen, muutaman vuoden vanha Samsung N20 -läppäri, jossa pyöri Linux-pohjainen Lubuntu 13.04 -käyttöjärjestelmä. Olin varustanut tietokoneen erityisesti matkakäyttöön vaihtamalla sen yhden gigatavun keskusmuistin kahdeksi gigatavuksi ja mekaanisen kiintolevyn 240 gigatavun nopeaksi SSD-levyksi. Tilasin koneeseen myös uuden akun, mutta en joutunut ottamaan sitä käyttöön, koska alkuperäinenkin akku antoi virtaa keskimäärin yli kuudeksi tunniksi. Matkapäiväkirjaa kirjoitin Gnome Officen Abiword-tekstinkäsittelyohjelmalla ja matkan muita dokumentteja säilytin Google Drive -pilvessä. Askelmittarini oli Omronin Walking Style III, joka kulki päivittäin mukana housujeni taskussa. Kävelymatkojeni paikannuksessa käytin tallentavaa Sonyn GPS-CS3 -laitetta, jonka ripustin joko repun remmiin tai vyöhön. Toisinaan tallennin kulki Andersenin sivutaskussa, ja Andorran bussimatkoilla pidin sitä lähellä bussin ikkunaa. Matkalaukkuni oli saksalainen Andersen Royal Shopper Hydro 6736-8. Matkalla en juurikaan tarvinnut matkapuhelinta, vaikka se mukana kulkikin. Tärkeimmät muistiinpanot kirjoitin minimaalisen pieneen mustakantiseen Moleskinen Volant-muistivihkoon, joka mahtui kätevästi housuntaskuun ja sain sen sieltä käsiini nopeasti, kun halusin tarkistaa sinne kirjaamani junien lähtöajat ja muut tärkeät matkantekoon liittyneet numerotiedot. Tämä noin luottokortin kokoinen ja muutaman millin paksuinen pehmeäkantinen muistivihko oli huomattavasti näppärämpi ja nopeampi tapa muistiinpanoille kuin älypuhelimeni digitaalinen muistio. Jotkut vanhanaikaiset asiat siis lyövät yhä laudalta nykyaikaiset tekniset välineet. Valokuvaukseen käytin Canonin PowerShot S100 -digitaalikameraa ja mukanani oli kaksi vara-akkua. Yhden akun varaus toisaalta riitti koko päiväksi, enkä joutunut vaihtamaan akkua keskellä päivää kuin muutaman kerran.

Lopuksi

Manner-Euroopan kääpiövaltioihin suuntautunut InterRail-matkani onnistui täydellisesti ja monin paikoin ylitti kaikki odotukseni. Huolellinen matkasuunnittelu toki edesauttoi matkan onnistumisessa ja ennakkoon suunnitellut matkareitit ja aikataulut helpottivat huomattavasti matkustamista. Joku saattaa ajatella, että laatimani minuuttiaikataulu ja sen noudattaminen olisi stressannut, mutta itse koin sen aivan päinvastoin. Valmista kotona tehtyä aikataulua oli helppo noudattaa ja se suorastaan vähensi stressiä matkan aikana, kun ei enää tarvinnut miettiä, miten matka jatkuu seuraavana päivänä. Matkani onnistuttua paremmin kuin osasin edes kuvitellakaan rohkaisi suunnittelemaan jo uusia InterRail-matkoja joskus tulevaisuudessa.