Ikkunoihin ropissut vesisade herätti tänään jo hieman kuuden jälkeen aamulla. Helsingissä satoi jos ei nyt aivan kaatamalla niin ainakin riittävästi. Säätila oli lauhtunut sen verran, että päätin laittaa jalkaani tavalliset kävelykengät ja niiden päälle kalossit. Astuin ulko-ovelta muutaman askeleen, kun päätin palata takaisin kotiin. Katuosuus oli kuin luistinrata ja kumipohjaiset jalkineet olisivat käyneet mainiosti hokkareista. Eteneminen loivasti nousevaa jalkakäytävää pitkin meni tahtiin: kaksi eteen, kaksi taakse. Vaihdoin jalustimet nahkapohjaisiin pikkukenkiin ja jätin kalossit kuivumaan. Nahkapohjaisilla kengillä tuntui pääsevän hieman paremmin eteenpäin tällaisella pääkallokelillä, mutta vaikeaa se joka tapauksessa oli. Liukkaiden katujen lisäksi kaupungilla sai väistellä jättiläismäisiä vesilätäköitä. Vuosi oli päättymässä ankeassa säässä.

Uusi vuosi kolkuttelee jo ja vanha väistyy tuota pikaa. Monet vannovat taas uudenvuodenlupauksia, mutta kuinkakohan moni mahtaa niitä muistaa muutaman kuukauden kuluttua saatikka noudattaa. Lupausten sijaan olisikin ehkä parempi asettaa tavoitteita ja tehdä päätöksiä niiden toteuttamiseksi. Päätin minäkin jokunen aika sitten toteuttaa pitkäaikaisen projektini ensi vuonna. Olen päättänyt asettaa tavoitteeksi kirjoittaa jonkinlaisen romaanin tyyliin päivä kerrallaan. Blogini tulee siis saamaan ensi vuonna ja tarkalleen jo huomisesta alkaen hieman uudenlaista sisältöä, kun julkaisen päivittäin etenevää Koskenlaskija-veijariromaania. Tavoitteena on saada valmiiksi romaanikirja ensi vuonna näihin aikoihin, ja työn etenemistä voi seurata reaaliajassa joka päivä. Aivan joka päivä tuskin tulen kirjaan kirjoittamaan, sillä väliin tullee todennäköisesti mahtumaan myös muutakin tarinoitavaa kuten näitä jo tutuksi tulleita kirjoituksia.

Tämän vuoden blogikirjoitukset kääräisen taas vuosikirjaksi. Kuiske kuutamolla -nimen saaneen kirjan ensimmäinen painos ilmestyy muutaman viikon kuluttua. Opukseen on vuoden mittaa kerääntynyt hulppeat 366 sivua eli yksi joka päivälle, kun vielä muistaa, että tänä vuonna päiviä oli karkauspäivän vuoksi yhden verran tavanomaista enemmän. Osa tarinoista on lyhyitä, kun taas osa on usean sivun mittaisia. Lukuisat värivalokuvat ja piirrokset värittävät muuten kovin tekstipainotteiseksi muodostunutta teosta. Nimestään huolimatta kyse ei ole rakkausromaanista vaan jo kohta perinteeksi muodostunut vuosikirjani, joka järjestyksessään on seitsemäs. Lisää kirjallisia töitä on luvassa koko ensi vuodeksi, mutta niistä kerron lisää sitten vuoden kuluttua. Lopuksi toivottelenkin kaikille lukijoilleni onnellista uutta vuotta 2013. Tervetuloa jälleen taivaanrannan tarinoiden pariin ensi vuoden puolella.