Koskenlaskija - osa 185

Peltihallin ulko-ovi kolahti toistamiseen ja se merkitsi ylettömän lyhyeksi jääneen yllätysvierailun päättymistä. Jalmari kääntyi yhä sanattomana seisoneen Eikan puoleen ja totesi ymmärrettävästi, ettei hänestä ollut tänään levitoimaan ilmaratoja pitkin ja että tuo lentotaitoja kysynyt haasteellinen tehtävä lankeaisi nyt tällaisella lyhyellä varoitusajalla kokemattomalle oppipojalle. Einon tuli alkaa pikaisesti harjoitella ilmakelluntapuvun käyttöä, sillä miesten kaavailema ensimmäinen varjostuslento oli tarkoitus tehdä jo samana iltana. Eikka puuskahti lähes mahdotonta tehtävää ja pullisteli valkomunaisia silmiään ilmeisen vaativan toimeksiannon vuoksi. Mutta eipä siinä nyt auttanut itku markkinoilla, niin kuin entisaikojen sanonta kuului. Mikäli mieli saada selville edes vähänkään tuon salaperäisen tonttimiehen liikkeistä, toimeen oli ryhdyttävä vastalauseitta, ja olihan siinä kuntalaisten etu kysymyksessä. Isokokoinen miehenköriläs ahtautui jälleen elastisen verkkopuvun pauloihin ja ryhtyi harjoittelemaan vaativaa kuviokelluntaa näkymättömien ilmamolekyylien keskellä ja magneettikentän kannattelemana. Hyvin nopeasti Eino siinä liihotellessaan havaitsi, että liitäminen oli helpointa pystyasennossa. Vaaka-asennossa viilettäminen kysyi nimittäin hyviä niskalihasvoimia ja oli muutenkin työläämpi positio tällaiselle menolle, vaikka kannatteleva magneettivaippa pitikin ilmassa. Puvussa vaan ei ollut päätä tukevaa osaa, joten polla oli täysin omien hartioiden varassa. Jalmari tiesi kuitenkin kertoa, että uudistetussa prototyyppivaiheessa olleessa mallissa tämäkin asia oli testaavan yleisön pyynnöstä otettu huomioon ja että parannellussa versiossa päähän puettiin verkkomainen kypärää tai paremminkin pipoa muistuttanut päähine, jossa oli jonkinasteinen suojavuoraus, jotta magneettivuo ei olisi puskenut liian voimakkaana kalloluiden peittelemään ajukoppaan. Parin tunnin ahkeran ja keskeytyksettömän harjoittelun jälkeen touhu alkoi sujua kuin vanhalta tekijältä ikään, ja kaverukset jakoivat illan työt kahteen pekkaan. Jalmari erittäin kokeneena koskenlaskijana ja sitä myöten hyvänä tukkimiehen kirjankirjanpitäjänä lähti laskemaan katuvaloja kunnan yksinäisille ja hiljaisille raiteille, kun taas Eino pääsi jahtaamaan epämääräistä tonttikauppiasta. Illan pimetessä Eikka uskaltautui ulos kummallisine pukuineen ja näin olikin parempi, sillä erikoista asua olisi voinut joutua uteliaalle ja kenties vähän pelokkaallekin vastaantulijalle selittämään pidempään. Varmuuden vuoksi lentävä mies oli pukenut alleen mustat vermeet, jolloin lentopuvun johtimet eivät erottuneet merkittävästi eikä miestä muutenkaan ollut helppo havainnoida noenmustaa taivasta vasten. Edessä oli hermoja kutkuttanut jännitysnäytelmä. Moni asia sai Eikan synnynnäisen teräksiset hermot aavistuksen verran kireiksi eikä niistä päällimmäisin suinkaan ollut itse nuuskintaoperaatio vaan oman elementtinsä muodosti lentotaitoja vaatinut jakso. Luottavaisena mies joka tapauksessa asteli ulos peltihallista ja istuutui pienen henkilöauton ratin taakse kuminauhamaisista johtimista punottu asuste yllään.

Julkaistu perjantaina 18.10.2013 klo 17:10.

Edellinen
Alennussankari
Seuraava
Kauppakeskuksia ja julkimoita
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä