Koskenlaskija - osa 165

Tuomas ja rouva Määräläinen astuivat sisään pankkiin, jossa rouva ilmoittautui tiskin takana häärineelle konttoristille. Asiakkaat pyydettiin istumaan tekonahkaisille tuoleille, kunnes konttorinjohtaja ottaisi heidät vastaan. Siinä kaksikko istui kymmenisen minuuttia tai vartin ajan, kunnes tyylikkääseen jakkupukuun pukeutunut nuorehko siisti naisjohtajatar tuli noutamaan heidät pieneen toimistohuoneeseensa. Pankin rooliksi jäi pelkästään kauppakirjojen järjestäminen ja kaupankäynnin kaikenpuoleinen vahtiminen vanhan rouvan etujen takaamiseksi ja tietysti käteismaksun lunastamiseksi. Kauppakirjat allekirjoitettiin ja johtajatar toimi todistajana. Kaupankävijät löivät vielä kättä päälle ikään kuin osoittaen luottamusta toisilleen. Lopuksi kaksikko siirtyi takaisin pankkisalin puolelle, missä Tuomas vaihtoi mukanaan olleen pankkivekselin käteiseksi rahaksi ja latoi suhteellisen matalan nipun seteleitä rouvan käteen. Emännän silmät kiiluivat tämän nähtyä taas käteistä valuuttaa ehkä pitkänkin ajan jälkeen. Määräläiskä ei aikaillut vaan talletti varat heti tililleen, josta sitten aikana nostelisi niitä vähin erin kätevästi pankkikortillaan aina kun tarvetta tuli. Pienen tukon seteleitä hän sijoitti tarkkaan harkiten ja suurta kunnioitusta osoittaen tyylikkääseen käärmenahkajäljitelmällä päällystettyyn rahalompakkoonsa, joka toimituksen jälkeen sukelsi niin ikään jotain muodikasta kirjainkuvioita toistaneeseen jäljitelmäkäsilaukkuun. Kaupat oli nyt tehty ja molemmat näyttivät olevan tyytyväisiä aikaansaannokseen. Tuomas sai tiskin takaa ison valkoisen kirjekuoren kauppakirjaansa varten. Mies kun oli lähtenyt matkaan ilman mitään sen kummempia matkatavaroita tai laukkuja suunniteltuaan palaavansa takaisin Löysäisiin vielä samana päivänä. Rouva kiitteli ja hyvästeli Tuomaan, sillä hänellä taisi nyt olla kiire järjestämään seuraavia kahvikutsuja. Rouvan kiireellisyys oli oikeastaan ihan hyvä juttu Tuomaalle, sillä nyt hän pääsisi heti paluumatkalle. Ulkona kadulla molemmat huikkasivat vielä toisilleen hyvät jatkot, ja rouva lähti matkoihinsa takaisin kohti Runeberginkatua. Tuomas sen sijaan hyppäsi torin laidalla seisseeseen pirssiin ja komensi kuskin Kamppiin. Matka linja-autoasemalle taittui nopeasti Mannerheimintien nytkyttävistä liikennevaloista huolimatta. Tuomas tarkisti bussinsa seuraavan lähdön ja sai tietää, että hänellä oli vielä tunti aikaa ennen vuoron lähtöä. Joutilas tunti taisi tulla itse asiassa sopivaan aikaa, sillä nythän hän ehti syömään jotain ennen pitkää paluumatkaa. Vatsassa kurnikin jo kamala nälkä, jota mies oli yrittänyt huijata rouvan tarjoamalla pullapitkon siivuilla saamatta kuitenkaan itseään niillä riittävän kylläiseksi. Kampin keskuksessa riitti ruokatarjontaa eikä ruokailua varten tarvinnut mennä niin sanotusti merta edemmäs kalaan. Pikapala katutason kahvilassa sai luvan täyttää vatsan pahimman nälän peittämiseksi ja sittenhän olikin kohta jo aika nousta bussiin. Matka takaisin Löysäisiin toisteli yksityiskohtia myöten menomatkaa, joten sitä ei enää kannata alkaa tässä tämän enempää kuvailemaan, sillä olisi tässä muutakin kerrottavaa kuin mitäänsanomattoman matkanteon vaiheiden selostaminen.

Julkaistu keskiviikkona 18.9.2013 klo 16:38.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 164
Seuraava
Koskenlaskija - osa 166
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä