Koskenlaskija - osa 73

Ajettuaan tunnin tai kaksi vastaan tuli viimein lupaavan näköinen tyylitön motellikompleksi, jonka sileäksi asfaltoidulle pihamaalle punainen kaksiovinen pikkuauto kurvasi ja sen sisuksista nousi aika tavallisen näköinen, vaikkakin vaalea pitkä mies. Lukitessaan auton ovea Tuomas tarkkaili jälleen kerran ympäristöä, mutta motellin etupiha oli autio eikä läheisellä maantiellä ollut juurikaan liikennettä. Aikailematta hän asteli päärakennuksen vastaanottoon, joka sekin oli yhtä eloton kuin hetki sitten taakseen jättämänsä tanhua, jossa oli pysäköitynä hänen autonsa lisäksi vain kaksi muuta henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettua menopeliä. Kolkon näköinen vastaanottotiski oli nähnyt parhaat päivänsä samoin kuin koko hiljainen aulakin, jonka ennen niin valkoiset seinät olivat ajan hampaan patinoimat ja nyt vaalean harmahtavat. Rakennuksessa ei ollut ristin sielua ja vain katossa hitaasti pyörinyt nelilapainen tuuletin loi edes jonkinlaista elämää ja liikettä elottomaan halliin. Tuomas nosteli kengitettyjä jalkojaan, jotka kuljettivat miehen kookkaan tiskin eteen. Mitään ei tietenkään tapahtunut, joten Tuomas keräsi rohkeutensa ja löi kevyesti avonaisella kämmenpohjallaan tiskillä ollutta pronssinväristä kelloa, josta kuului pitkään kaikunut helakka kilahdus. Sekunnit kuluivat tuskastuttavasti madellen, mutta kohta takaa kuului juhlakävelyä muistuttaneita askelia ja tiskin takana olleesta ovesta astui verkkaan ja laiskasti askeltanut nuori tylsistyneen oloinen, mutta ajankohtaan ja paikkaan vähän liiankin tyylikkäästi mustaan ja melkein ihonmyötäiseen lyhyeen mekkoon pukeutunut nainen. Nuorikko pysäköityi tunkkaisen tiskin taakse ja kallisti arrogantilla katseellaan hieman päätään ikään kuin viestittääkseen sulokkaan kehonsa kielellä hämmentyneen kysymyksen, miksi hänen toimettomuutensa keskeytettiin. Tuomas olisi voinut näkemästään yskäistä, mutta hillitsi itsensä, vaikka edessä seisoikin melkoinen latinalaisamerikkalainen kaunotar kuin valmiina missikisojen iltapukukierrokselle. Daami oli kai naimaton ja kihlaamaton, kun hopeista sormusta ei näkynyt vasemmassa kädessä eikä kultaista oikeassa, joten Tuomas rohkeni ajatella ilmestyksen neidiksi. Hetken hämmennyksen jälkeen hän sai sanotuksi asiansa ja halusi huoneen muutamaksi päiväksi. Vastaanottovirkailija ei sanonut vieläkään mitään, vaan ojensi tylsistyneenä vähän pahvia ohuemman hotellikortin täytettäväksi. Tuomas tekstasi kortin ja antoi sen takaisin edelleen mykälle neidille, joka kuitenkin yllättäen avasi lopulta suunsa ja niukasti itseään ilmaisten sanoi huoneen hinnan ja jäi odottamaan maksua ensimmäiseltä yöltä. Rutiininomaisesti Tuomaan amerikkalainen pikaluottokortti sukelsi maksupäätteeseen, jonka pienillä näppäimillä mies kuittasi maksun ja samalla tiskille kolahti jostakin avain isolla numerolaatalla. Huoneeksi oli valikoitunut numero neljä, mikä ehkä kieli jotain motellin täyttöasteesta tai sitten se oli pelkkää sattumaa. Aivan sviitiksi ei tätä yömajaa voinut kutsua, mutta se menetteli paremman puutteessa, kun huonetila sai ensimmäisen vieraansa pitkään aikaan tunkkaisesta sisäilmasta päätellen. Tuomas siistiytyi nopeasti ja jätti huoneensa poistuakseen läheiseen kylään syömään ja ostamaan välttämättömiä tarvikkeita, sillä hän oli joutunut jättämään monet henkilökohtaiset tavaransa asuntoonsa Buenos Airesissa. Pieni ärhäkkä henkilöauto kaasutti taas matkaan ja katosi melkein aution maantien nielemänä jonnekin maaseudun rauhaan.

Julkaistu torstaina 11.4.2013 klo 16:18 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 72
Seuraava
Koskenlaskija - osa 74
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä