Koskenlaskija - osa 48

Laiskaksi heittäytynyt Eino oli ollut saamaton ja mitäänsanomaton talvinen helmikuu ehti vierähtää kuin varkain. Roomalaisen ajanlaskun mukaan järjestyksessä seuraava kuukausi eli maaliskuu tervehti Pohjolan maallisia vaeltajia päivittäin aikaistuneella auringonnousulla, vaikka itse möllötintä ei aina taivaankannella suoranaisesti joka päivä näkynytkään. Alkanut tiistaipäivä olisi ollut muutoin tavallinen arki ellei Eino olisi heti aamulla päättänyt ottaa selvää Löysäisten kunnan asioista. Kyseinen puhdetoimi oli päässyt Eikalta vallan unohtumaan kaikenlaisten muiden mielenkiintoisempien askareiden alle, ja vasta kun Hulda-täti oli taas edellisenä iltana soitellut kuulumisia ja kysellyt kunnanjohtajaystävänsä toimeksiannon perään, Eino muisti koko jutun ja valitteli tätimuorille mukamas kiireitään, jotka paljolti olivat itse aiheutettuja. Tavanomaisten aamurituaalien jälkeen matkapuhelin sai suoritettavakseen ensimmäisen tehtävän. Sormet tanssivat tottuneen kevyesti kosketuspinnallisella paria tuumaa isommalla näytöllä ja hapuilivat jotakin tekstiviestiä numerotiedusteluun. Ensimmäiseksi oli siis hankittava puhelinnumero Löysäisiin ja saatava langan päähän mystinen kunnallisjohtaja selostamaan tarkemmin tädille sepustettua tarinaa. Muutaman hetken kuluttua pöydälle makaamaan jäänyt älykäs puhelinlaite kilahdutti erikoisella äänimerkillä ilmoituksen saapuneesta viestistä. Se oli nyt sitten se vastaus lähetettyyn kysymykseen ja samaisessa tekstarissa oli saatteena pitkä rimpsu numeroita jonnekin Einolle vielä tuntemattomaan ilmansuuntaan. Notkeat niskalihakset jännittyivät kääntämään kaulavarren päässä huojunutta päätä vasemmalle päin ja silmät tarkensivat näköelimet kurkistamaan seinäkellosta viisarien asennon. Kello ei ollut aivan vielä yhdeksää, joten turha sinne kunnanvirastoon oli soittaa ennen virastoaikaa, Eino tuumi ja jätti kapulan pöydälle omiin teleteknisiin taustapuuhiinsa pollailemaan mahdollisia uusia viestejä tai puheluja läheisen tukiaseman avustamana.

Kymmenen aikaan aamupäivällä Eino vihdoin rohkaisi mielensä ja soittaa kilautti Löysäisten kunnanjohtajalle. Ensi alkuun numero, johon Eino soitti, yhdisti puhelun keskusneidille vaihteeseen, josta kiireetön vanhemman naisihmisen laiskan nariseva puheääni pyysi odottamaan hetken. Matalan tumma ja melko suurella todennäköisyydellä vuosikymmenten ahkeralla tupakoinnilla baritonitoitu ääni karisti viimeistään nyt ajatukset nuoresta hehkeästä muutamakymmenkesäisestä keskusneidistä ja piirsivät alitajuntaan kuvan norttisätkää suunpielessä imuttelevasta laihasta ja kurttuisen harmaasta, eläkepäivien kynnyksellä olevasta iäkkäämmästä poikamiesrouvasta. Luurista kuului jonkin hetken rahinaa ja vuoroin pimpelipom-musiikin tapaisia melodioita aivan kuin jostain kasariluvun puhelinvaihdekoneesta konsanaan. Aikansa Eino odotteli puhelinlaatta korvallaan ja kättä välillä vaihtaen sen alkaessa antaa puutumisen merkkejä, kunnes lopulta muutaman soittoäänen jälkeen toisesta päästä langatonta yhteyttä kuului varttuneen miehen käheä oraali-ilmaisu. Puhelimeen vastasi Tauno Latvala-aho, ja ääni jäi odottamaan soittajan reaktiota kuulemaansa nimenhuutoon. Eino esitteli itsensä ja kertoi Hulda-tädistään, mikä tieto selvästikin vaihtoi kunnanisän äänensävyn nyt jo paljon tuttavallisemmaksi. Kohta nämä kaksi puhelinseurustelijaa saattoivat tuntea toisensa kuin kahdeksi vanhaksi torituttavaksi, sillä samoin tein karisivat puheesta turhan jäykät muodollisuudet ja virallisuudet ja sukunimillä teitittelyt.

Julkaistu torstaina 7.3.2013 klo 17:49 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 47
Seuraava
Koskenlaskija - osa 49
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä