Tuomaalla oli samana kuumana kesäiltana hyvänlaatuisia uutisia Ronnylle, joka ei ollut edennyt koko päivän kestäneessä työnhakutehtävässään, joka tosin nyt saisi jäädä sikseen, sillä luvassa oli jotain paljon parempaa kuin vaivainen alipalkattu duunihomma jossakin hämärässä varastossa tai muulla tyypillisellä matalapalkka-alalla. Tuomas tahtoi myydä Jorgelle vaikeaksi myyntiartikkeliksi osoittautuneen kiinteistömassan jollekin rahakkaalle ulkomaalaiselle, ehkä eurooppalaiselle tai peräti saksalaiselle maassa vierailevalle liikemiehelle, joka oli tullut etsimään kukaties tuottoisia sijoituskohteita tai jalansijaan yritystoiminnalleen Argentiinan kehittyviltä markkinoilta. Miehet päättelivät siitä vain vaivattomasti, että potentiaaliset asiakasprospektit löytyisivät kenties nykyaikaisesti netistä tai yksinkertaisesti paikallisia sanomalehtiä selailemalla kansallisessa kirjastossa. Reissun ryysyistämissä arkivetimissä tosin ei sietänyt näitä rahahemmoja ryhtyä tapaamaan, joten seuraavan päivän osoite oli paikallinen herrainvaatehtimo, josta Tuomas ja Ronny löysivät huokeat istuvat puvut kiiltävine kenkineen ja valkoisine kauluspaitoineen. Muodikkaat solmiot sen sijaan saivat jäädä kaupan kravattitelineisiin, koska miehet kokivat olevansa vielä sen verran varttumattomia, että uskalsivat pitää paidan ylänapin ja ehkä seuraavankin rennosti vain napittamatta. Argentiinassa elettiin tammikuussa helteistä keskikesää ja vaaleat vaatteet sointuivat mainiosti yleiseen väljähköön ja värittömään pukeutumistyyliin kaupungin kaduilla. Asetelmasta puuttuivat enää vain asiakkaat. Nettikahvila sai jälleen asiakkaita, kun Tuomas ja Ronny marssivat nettipäätteiden pariin. Tuomas oli nimittäin saanut Jorgelta joitakin projektin käynnistämistä helpottavia vinkkejä, joita miehet nyt tarkistelivat nenät kiinni kahvilan Internet-verkkolaitteiden näyttöruuduissa. Edellisenä päivänä hankitut halvat muutaman kympin perusmatkapuhelimet kertakäyttöisine prepaid-liittymineen pullottivat taskuissa ja odottivat kuumeisesti ensimmäisiä asiakaskontakteja. Pian Tuomas hihkaisi ystävälleen eräästä netti-ilmoituksesta, jossa saksalainen teollisuusyhtiö oli etsimässä konttoria Etelä-Amerikan toiminnoilleen. Tuomas ei mitään odotellut vaan lähetti siinä samoin tein sähköpostilla viestin puhelinnumeroineen yhteyshenkilölle, joka toivon mukaan kiinnostuneena soittaisi tarjolla olleen kiinteistön perään. Iltaan mennessä aurinkokin oli ehtinyt hämärtää kaupunkia niin, että osissa paikoissa katuvalot olivat syttyneet, ja pojat olivat ehtineet lähettää peräti puolenkymmentä viestiä argentiinalaista kiinteistöä etsiville tahoille ja jäivät nyt jännittyneinä odottamaan lähipäivien yhteydenottoja. Pitkäksi venähtänyt viikko kului yhä vain löytymättömiä asiakkaita etsien, ja työssä käytettiin ahkerasti lähikahviloiden mikroja ja jopa paikallisten kirjastojen henkilökohtaisia tietokoneita, joilla oli yhteys Internettiin ja sieltä mahdollisesti löytyviin varakkaisiin ostajaehdokkaisiin. Sitkeä työ tuotti vihdoin reilun viikon kuluttua kaivattuja tuloksia, kun Tuomaan kapulapuhelin pärähti tutulla valssimelodialla soitellen ehkä nyt ensimmäistä kertaa.