Koskenlaskija - osa 205

Tutkimuskeskuksen insinöörit ja teknikot olivat kehittäneet ja onnistuneet myös toteuttamaan täysin uudenlaisen kuvanmuodostusteknologian ja sen implementoineen välineenkin. Kuulan liikkeellä pystyi muodostamaan kolmiulotteisen virtuaaliympäristön eli luonnollisuutta matkineen keinotodellisuuden. Mihinkään näkemäänsä ei voinut kuitenkaan koskea, sillä kuva syntyi lentävän pallon liikkeistä, ja hitaasti valon liikkeitä rekisteröineet silmät synnyttivät aivojen näkökeskukseen mielikuvan todellisesta reaalimaailmasta. Veikeä instrumentti oli vieläpä niin nokkela, että kun kätensä työnsi syntyneen kuvan sekaan, osasi pallo tavattomalla nopeudellaan väistää kulkureitilleen ilmestyneen raajan tai minkä tahansa muunkin esteen. Kirjeen selityksen ja lyhytsanaisen kuvauksen mukaan tätä ihmeellistä palloa käytettiin ennen kaikkea luomaan lähes identtinen kuva keskustelukumppanista, joka fyysisesti sijaitsi jossakin kaukana ja ehkäpä maapallon toisella puolella, ja se oli siis jonkinasteinen tulevaisuuden versio nykyisestä videopuhelusta, jossa dialogin toinen osapuoli näkyi kuvaruudulla kommunikointisession kuvanneen kameran välityksellä. Tietenkin ne kakkulat toimivat videokamerana ja mikrofonina ja välittivät suoraa elävää kuvaa sekä ääntä vastaanottajalle. Kuulan liikkeitä ohjattiin antamalla ääneen käskyjä, jotka silmälasiparin sisään rakennettu puheentunnistin kuunteli tarkkaavaisesti ja yritti varhaista tekoälyä edustaneen ohjelmoidun applikaationsa avulla tunnistaa ja toteuttaa. Sangat taisivat samaan aikaan tehdä antennin virkaa, sillä keskusyksiköstä lähti langattomasti ohjauskomentoja pallolle. Kaikkea oli vaikea selittää eikä Eikka sen koommin kuin Jalmarikaan olleet koskaan kokeneet mitään vastaavaa eikä heillä siis ollut edes oikeita sanoja, joilla olisi tuota huikeaa keksintöä kuvailleet. Miesten ilta kääntyi puolen yön puolelle näiden leikkiessä uusilla hilavitkuttimillaan kuin joululahjoja saaneet koulupojat aattoiltana. Ennen kuin hieman väsähtäneisyyden merkkejä näyttänyt Jalmari sulki hallin ulko-oven lukkoon, pakkasi hän Einon kanssa tärkeät uudet laitteet takaisin metalliseen tavara-arkkuun ja sulki sen paksun kannen huolellisesti. Arkku puolestaan sijoitettiin salaiseen piilopaikkaan, joka löytyi pienen toimistokopperon parimetrisen kaappirivistön alta lattian alapuolella. Näin hienoja esineitä ei tohtinut jättää vain peltikaapin hoteisiin, vaan ainakin näin aluksi ne oli viisasta kätkeä hankaan koloon, jonne pääsemiseksi piti ensin kahden miehen voimin siirtää painavaa hyllykaapistoa, joka onneksi oli enimmäkseen tyhjää täynnä. Kalusteen alta avattiin kekseliäästi naamioitu lattialuukku, joka nopeasti vilkaistuna näytti aivan osalta lattialaatoitusta eikä sitä siis voinut tietämättä hoksata. Luukkua ei niin vain avattukaan. Sen nostamiseksi tarvittiin terävää veistä tai vastaavaa ohutta terää, jolla luukun reunaa sai raotettua ylöspäin. Enää jäikin vain luukun nostaminen ja arkun piilottaminen isoon onkaloon lattian alla, ja minnekä muualle miehet arvotavaransa olisivatkaan jemmanneet kuin juuri tähän katseilta kadoksissa olleeseen koloon.

Julkaistu perjantaina 15.11.2013 klo 17:22.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 204
Seuraava
Pikkujoulukonsertti
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä