Koskenlaskija - osa 154

Harva halusi omistaa maita syrjäisestä kunnasta ja vielä harvempi niitä halusi ostaa vaivoikseen. Paikkakunnalle nyt kyllä tiet toki johtivat, mutta kunta oli kuitenkin melko kaukana suurista taajamista. Kaiken kukkuraksi omistajaa odotti iso savotta mikäli mieli saada maaomaisuudestaan edes siedettävän kesäpaikan, jos nyt tähtäimessä oli sen kaltainen vapaa-ajanviettokohde. Mökkimaaksikin palstat tuntuivat olleen ylivoimaisen haasteellisia. Tontinkaistaleet nimittäin näyttivät sijainneen keskellä hoitamatonta tuuheaa metsää, jonka kuivalle kangastantereelle auringonvalo lankesi vain vahingossa. Tuomas oli päättänyt pistää paikat uuteen uskoon. Hänen suunnitelmissaan oli hankkia vielä toiset neljä palstaa ja mieluiten jokipahasen toiselta puolelta. Kun tämä tavoite olisi aikanaan saavutettu, nousisi paikalle vuokramökkien rivi ja siitä alkaisi ennennäkemätön paikallinen matkailuteollisuus. Ajatus ei kuulostanut hullummalta, ja mikään ei näyttänyt olleen esteenä moisen tuumailun toteutumiseksi.

Vanha rouva Mielikkälä oli taas tapansa mukaan herännyt auringon ensi säteiden kohdatessa alkusyksyisen ja ehkä vähän kosteankin maankamaran. Rouva oli keittänyt vahvan aamukahvinsa ja ehtinyt sen jo juomaankin, kun kellon metallisen kapeat viisarit hitaasti mutta vääjäämättömästi kiertyivät osoittamaan yhdeksää. Tuomas kurvasi samaan aikaan vanhan rouvan matalan rivitalohuoneiston eteen jättäen autonsa kadun varrelle muutaman metrin päähän etuovelle johtaneesta hiekkaisesta nurmikon reunustamasta polusta. Kohta soi ovikello raikasta melodiaa ja herttainen, hieman tanakka ja lyhyenläntä muori ilmestyi avautuneeseen oviaukkoon oven jäädessä selvästi vain löysästi raolleen. Naisen pulleilla kasvoilla oli luonnollisestikin hämmentyneen kysyvä ilme. Hän kun ei ollut odottanut itselleen vierasta. Tuomas aisti rouvan epäröinnin ja varovaisuuden ja esitteli nopeasti itsensä sekä kertoi ytimekkäästi asiansa. Mies oli tullut hieromaan kauppoja rouvan jokivarren tontista. Tuomas oli kunnan maarekisteristä selvittänyt havittelemansa maakaistaleen nykyisen omistajan ja seisoi nyt tuon mummelin oven edessä toiveikkaana tulevista kaupoista. Pari seisoi hetken raikkaassa syyssäässä, kunnes vilpoinen ulkoilma pakotti viimein rouvan takaisin sisälle kutsuen oudon ja odottamattoman vieraan peremmälle. Tuomas astui muutaman askeleen eteiseen ja veti oven perässään kiinni. Kodikkaan huoneiston kaukolämmöllä aikaansaatu miellyttävä lämpö alkoi heti tuntua ja lämmittää viilentyneitä poskipäitä ja laihoja käsineettömiä sormia. Kaupparatsu potkaisi kenkänsä jaloistaan ja nosti ne kynnysmatolle tuulikaapin puolelle rouvan seuratessa toimitusta väkinäinen hymy rusoposkisilla kasvoillaan. Tuomas ojensi lattiaa kohti kumartuneen selkänsä ja mummo ohjasi kätensä heilautuksella vieraan keittiön puolelle, jossa tämä sai istuutua pyöreän pöydän äärelle. Muori tiedusteli, josko yllättävä vierailija olisi ottanut kahvia juodakseen, ja sehän kyllä sopi Tuomaalle, joka ei ollut vielä hörpännyt aamukahvia. Hän kun ei yleensäkään harrastanut mitään aamiaisjuttuja.

Julkaistu tiistaina 3.9.2013 klo 17:04.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 153
Seuraava
Koskenlaskija - osa 155
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä