Koskenlaskija - osa 77

Hiukkasen huonokuntoisia jalkakäytäviä pitkin säntäillyt Tuomas ei tiennyt, missä kaupungissa hän oli, sillä katujen kummalliset nimet olivat hänelle tyystin outoja. Osoitteita sen enempää tavaamatta mies katosi kuin tuhka tuuleen matalien, kahden ja kolmen kerroksen korkuisten kerrostalojen väliin ja varmuuden vuoksi vielä mutkitteli kierosti kuin luikerteleva käärme monien korttelien kautta, jotta hävyttömät rosvot eivät olisi päässeet kovin nopeasti uudelleen hänen kannoilleen. Pitkän kujanjuoksun ja lukuisten kadunkulmien jälkeen vastaan tuli heikosti valaistu pieni resuinen toriaukea, jonka laidalla seisoi kaksi yksinäistä taksiautoa keltaisen valokyltin palaessa katolla. Tuomas lähestyi varovin ja melkein hiipivin askelin pirssejä kurkkien vähän väliä taakseen ja sivuilleen ja huomasi autojen ikkunoissa olleista tarroista olevansa kuitenkin taas kotikaupungissaan jossakin Buenos Airesin laitamilla. Hetken siinä matalan taksitolpan liepeillä mietittyään hän lopulta istahti etummaisen vuokra-auton keinonahkaiselle ja kuluneelle takapenkille ja komensi kuskin keskustaan ensimmäiseen vastaantulevaan halpaan hotelliin. Kuljettaja loi tarkkailevan katseen taustapeiliin, josta takapenkille heijastuivat ainoastaan pala ryppyistä otsaa ja tummina kiiluneet pyöreät silmämunuaiset. Nykyelektroniikasta valmistettu nestekidenäyttöinen matkamittari kytkeytyi päälle ajurin näppäiltyä tovin sen pieniä painikkeita. Matka keskustaan starttasi ja parinkymmenen minuutin kuluttua Tuomas oli taas tutuilla ja tunnistettavilla kulmilla. Maksettuaan joutuisasti edenneen kyydin hän nousi taksista ja kiiruhti sisään hotellin vastaanottoon, jossa muitta mutkitta pyysi yksinkertaisen ja edullisen huoneen seuraavaksi yöksi. Levottomasti nukutun ja sängyssä hikipäissään unettomasti kieriskellyn yön jälkeen Tuomas söi kiireisen ja niukkaravinteisen aamiaisen hotellissa vilkuillen samalla rauhattomasti ympärilleen. Uusi haasteellinen arkipäivä oli sarastamassa ja Tuomaasta alkoi tuntua yhä vahvemmin siltä, että hänen oli päästävä pois pahoja aikeita hautoneen Brunogallon vaikutusalueelta mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman kauas tämä liiketoimintareviiriltä. Tuomas oli päättänyt lähteä maasta, jossa maaperä kuvainnollisesti alkoi polttaa jalkojen alla, mutta se päätös oli helpommin tehty kuin toteutettu, sillä Brunogallon miehet vartioivat taatusti kaupungin lentokenttiä ja satamia ja muita ulosmenoteitä kuin verenhimoiset haukat silmät terävinä ja korvat kuulevina. Niinpä hän etevästi päätteli voivansa matkustaa läheisen, idempänä sijainneen naapurimaa Uruguayn pääkaupungin Montevideon kautta huomaamattomammin, mutta linnuntietäkin pitkin laskettuna noin parin sadan kilometrin matka Rio de la Plata -joen suistosta muodostuneen lavean lahden toiselle puolelle oli kaikkea muuta kuin tavanomainen rauhallinen sunnuntaiajelu kesämökille tai jotain vastaavaa. Kello löi kahdeksan aamulla ja Tuomas valmisteli lähtöä tässä nyt nimeltä mainitsemattomasta hotellista maksamalla lyhyeksi jääneen yöpymisensä ja tilaamalla vierailunsa päätteeksi taksin etuovelle vastaanottotiskin takana touhunneelta virkailijalta. Taksi kaartoi hotellin eteen muutamassa sekunnissa ja vähän niin kuin epäilyttävänkin nopeasti, mutta Tuomas ei jostain syystä pannut tapahtunutta merkille vaan luimisteli jälleen norjasti ja tottuneesti pirssin takapenkille. Annettuaan kuskille osoitteeksi Puerto de Dársena Norte -sataman auto nytkähti aamuruuhkaisille kaduille alati kaikuneiden torventöräytysten sekaan. Tuomas tunsi melko hyvin nykyisen kotikaupunkinsa keskeisimmät ajoväylät ja kummeksui ääneen autonkuljettajan outoa reittivalintaa, mutta rauhoittui yhtä nopeasti saatuaan vastaukseksi, että he joutuivat ajamaan mutkaista kiertotietä edessä olleen katutyön vuoksi. Tuomas sai kuitenkin nopeasti tietää, että se kiertotiejuttu taisi olla vain pelkkää hämäystä, sillä äkkiarvaamatta ajaja koukkasi kapealle rähjäiselle sivukujalle, jossa auton seisahduttua etupenkille pyrki epämiellyttävältä näyttänyt korsto samalla kun Tuomaan vierelle taakse tunki toinen samanlainen ryökäle työntäen kovaa aseen piippua hölmistyneen matkustajan kylkiluiden väliin. Eteen istunut pahailmeinen miekkonen kääntyi katsomaan taakse ja kohotti hänkin pistoolin selkänojan ja niskatuen väliin osoittaen sitä yllättyneen Tuomaan otsaa kohti. Auto peruutti takaisin kadulle ja mutkitteli sivukatuja pitkin kohti huvivenesatamaa.

Julkaistu keskiviikkona 17.4.2013 klo 16:57 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 76
Seuraava
Koskenlaskija - osa 78
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä