Koskenlaskija - osa 229

Huomaamattomat nanolihakset oli kytketty hädin tuskin tikkuaskin kokoiseen tietokoneeseen, jonka ohjauksessa veltto keho liikkui lähestulkoon tahdottomasti. Elektroniikkavetoiset lihasjänteet muistuttivat itsensä luonnon suunnittelemia anatomisia lihaksia. Mikrosekuntien sadasosissa ne supistuivat ja palautuivat jälleen alkuperäiseen lepoasentoonsa salamannopeiden sähköimpulssien sykkeissä, joita vähävirtainen tietokone ohjaili pukuun ommeltujen hiustakin ohuempien johtimien kautta. Varsinaisesti älyasu ei vahvistanut ruumiin omia liikkeitä, koska tässä prototyyppimallisessa puvussa ei ollut liikkeitä tunnistavia antureita. Puku pystyi kuitenkin liikuttamaan kantajansa ruumiinosia ja toistamaan ennakolta ohjelmoituja liikesarjoja halusipa pukua käyttänyt henkilö sitä tai ei. Vastaan saattoi toki panna eli yrittää vastustella tietokoneesta tulleita liikehdintäkäskyjä, mutta hennot nanolihakset antoivat helposti periksi ja luovuttivat nopeasti liikuntakyvyn ja sitä myöten siis määräysvallan ihmiselle. Tämän vuoksi asusteen käyttöä pitikin ensin harjoitella, jotta omat tahtomattomat liikkeet eivät olisi katkaisseet hyvin ohjelmoituja liikkeitä. Illan urkurilla oli nyt siis yllään tällainen hämmästyttävän salaperäinen puku, johon kuului tyylikäs musta pikkutakki ja kapeat suorat housut, jotka näyttivät ulospäin kuin miltä tahansa tavallisilta vaatekappaleilta, ja kokonaisuus oli erehdyttävästi miesten puvun kaltainen. Käsissään soittajalla oli vaaleat hansikkaat, joista kulki pieni johdin takin hihansuihin. Hanskat kuuluivat samaan asukokonaisuuteen ja sisälsivät niin ikään tuhansia pienen pieniä nanolihaksia. Samaten jalkaterien ympärille oli vedetty erityiset sukkaiset, jotka liikuttelivat jalkoja ohjelmoinnin tahdissa. Kenkiä ei voinut toistaiseksi pitää, koska niissä ei käytetty taivutteluun tarvittavia pehmeitä materiaaleja. Jalkapohjissa sen sijaan oli tietynlaiset kovat pohjalliset, jotka helpottivat polkimien painelua. Soittaja hän se oli vain soittavinaan ja hänen käsiään ja jalkojaan sekä sormiaan liikuttelivat vaatteisiin kätketyt kymmenet tuhannet keinotekoiset sähköiset lihakset. Liikkeet olivat peräisin oikealta ja osaavalta pianistilta tai tässä tapauksessa tietysti urkujen soittajalta, jonka käden ja jalkojen liikkeet oli tallennettu asun mukana kulkeneen tietokoneen muistiin. Elektroniset lihasjänteet supistelivat ja veltostuivat hirmuisen nopeassa vauhdissa ja kuljettivat täysin rentoutuneita käsiä koskettimiston sekä koipia jalkion yllä, ja täydellinen illuusio osaavasta ja taitavasta urkurista oli syntynyt.

Julkaistu torstaina 19.12.2013 klo 17:31.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 228
Seuraava
Koskenlaskija - osa 230
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä