Koskenlaskija - osa 5

City-käytävässä pauhannut musiikki oli lukita jo ennestään vaikkuvahan täyttämät korvakäytävät lopullisesti. Einolta oli siinä metelissä jäädä vastaamatta taskupuhelimeensa, joka oli arvaamatta alkanut soida pirittää tuttua melodiaa merkiksi kohta alkavaksi aiotusta kommunikointirupeamasta. Oikeakätisen miehen viisisorminen kämmenlapio työntyi peukalo tanassa avonaisesta takinreunasta mutkattomasti povitaskuun. Liikkeen olisi voinut tehdä pilkkopimeässä tai silmät sidottuina, sillä niin automaattisen motorisoituneeksi tuo rituaali oli vuosien saatossa kehittynyt. Ääreisottimet olisivat voineet poimia pikkutakin sisäpuolisesta rintataskusta vaikka vanikan palan siitä vähääkään hätkähtämättä ja ne olisivat voineet jopa jatkaa liikkeen loppuun asti korvalle omistajan tästä täysin tietämättä. Niin rutinoituneita sormiatulat olivat tehtäväänsä ja vain tyhjä tasku olisi viimeistään saanut ne typertyneinä hämilleen yrittäessään kauhoa tyhjästä ilmasta tavoittelemaansa kohdetta. Taitavasti puolipaksut wienernakkeja muistuttaneet nahkapuikot kuitenkin nostivat esille herkännäköisellä otteella ohuehkon mustan ja melkein tosiaan näkkileivän palan näköisen ja kokoisen huippuelektroniikkaa sisältäneen pakkauksen omistajansa katseen alle hieman rinnuksen alapuolelle ja sopivan matkan päähän okulaareista. Vasemman käden aivan vastaavanlainen, mutta länsinaapurinsa peilikuvaksi kasvanut lämpöinen kämmen otti kaksoskätensä tarjoamana pikimustan kännykkäkoneen hellään huomaansa. Einon pää kallistui neljänkymmenenviiden asteen alaviistoiseen kulma-asentoon vasemman käden pidellessä hellän varovaisella käsittelyllä kallisarvoiselta näyttänyttä muovimetalliseosta. Oikean käden tärkein sormi oli jo innokkaana kohottautunut valmiiksi pystyasentoon, sellaiseen samanlaiseen osoittavaan heristelyformaatioon, jota usein käytettiin so-so-huomautuksissa. Nyt etusormelle oli varattu aivan erityinen tehtävä, kun se teki loivaa syöksykaarretta rintamuksen tienoilta survaisten ensin hiukkasen yläilmoihin, ja kuin lakipisteensä saavuttaneena alkoi sieltä hitaasti laskeutua takaisin alassuin etsien samalla kohdettaan, johon sormenpään oli tavoitteena osua. Suuremmitta eleittä sormisukkula laskeutui aluksi hieman jarrutellen mutta lopuksi tasaisen varmasti kiiltävälle lasipinnalle, joka taisi malttamattomana odottaa toimintaa, tai ainakin vempeleen soidinääni oli sivullisen mielestä kiihkeämpi sadasosamillisekunteja kestäneestä vastaamistoimituksesta, joka ei tahtonut millään käynnistyä. Etusormi teki nopean sivuttaisliikkeen älypuhelimen katselupinnalla vasemmalta oikealle, miehen pää nousi jälleen pystyyn ja katse oikeni suoraan eteenpäin tuijottamaan jotakin jossakin kaukaisuudessa ilman selvää määränpäätä. Työnsä loppuun saattanut oikeanpuoleinen käsiraaja vapautui vastuullisesta tehtävästään ja hakeutui laiskasti laskeutuen talvipalttoon sivutaskun lämpimään suojaan ulkona kahden lämpöasteen viilentämää ilmanalaa pakoon. Vasemmanpuoleinen kaksoiskappaleensa sen sijaan joutui palvelemaan säästä huolimatta isäntäänsä ja tässä tehtävässä se terhakkaana nousi mitään vastaan sanomatta vähän vatsanseudun yläpuoliselta korkeudelta tarkalleen keskelle kuulotorven sisäänmenoaukkoa ja jähmettyi paikoilleen kuin partiolainen valmiina päivän hyvään suoritukseen. Monimutkaiselta vaikuttanut ja melkoisesti universumin milliaikaa vienyt luurinnostoseremonia oli vihdoin kytkenyt soittajan ja vastaajan keskenään.

Julkaistu maanantaina 7.1.2013 klo 17:42 Projektit-luokassa.

Edellinen
Tähtishakki - osa 6
Seuraava
Koskenlaskija - osa 6
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä