Koskenlaskija - osa 78

Taksiksi naamioitu pikkuauto pysähtyi rauhallisen pienvenesataman puolittain autiolle parkkipaikalle, ja juuri ja juuri kahdelle matkustajalle riittäneellä, vaikkakin kolmelle reskiteröidyllä takapenkillä istunut kookas kelmi nousi nopeasti ajokista ja kiersi äkkiä kipittäen sen toiselle puolelle samalla kun pienikokoinen kuljettaja nousi ulos jääden seisomaan avoimeksi jääneen takaoven taakse aikeinaan estää Tuomaan pakeneminen. Edessä istunut karski ja paha mies heilautti huolettomasti asettaan merkiksi, että Tuomaan oli myös aika nousta autosta. Kukaan pahalaisista ei sanonut sanaakaan, sillä yksinkertainen merkkikieli ja ikävä tuuppiminen meni perille tulkkaamattakin. Takaovi avautui ja Tuomas nousi asvaltoidulle pysäköintipaikalle. Ensiksi ajopelistä noussut korsto otti kiinni hänen hoikasta käsivarrestaan ja alkoi retuuttaa panttivankia kohti pitkää laituria auton edessä istuneen kepulin varjostaessa kaksikon takana. Valetaksiauto paineli kumiset renkaat ulvoen tiehensä, ja miehet kolkuttelivat puisia laiturilankkuja kovapohjaisten kenkiensä alla työnnellen vähän väliä vierastaan kohti laiturin päässä odottanutta aika lailla komeaa huvijahtia. Melkoinen paatti kellui lähes paikoillaan satama-altaan seisoneessa vedessä. Kalliin näköinen hulppea jahti ei voinut kuulua oikeastaan kenelläkään muulle kuin ökyrikkaalle liikemiehelle Brunogallolle, sen Tuomas jotenkin aavisti katsellessaan pilvettömältä taivaalta porottaneen auringon valossa uinutta valkoista huvipurtta. Ketaleet työntelivät Tuomasta, joka ei muutenkaan pannut hanttiin, laiturisillalle, joka johti hiljattain puunatulle, hohtavaksi lakatulle kannelle, joka puolestaan kiilteli ja säihkyi niin, että välillä oli suljettava silmät estääkseen äkillisen sokaistumisen. Kolmikko ahtautui huvipurren aina vain kalliimmilta näyttäneisiin sisätiloihin ja veivät omasta tahdostaan kutsumattoman vieraansa aika lailla ylelliseen pieneen hyttiin, jonka ovi luonnollisesti lukittiin, kun miehet poistuivat edelleen sanaakaan sanomatta. Ulkoa kuului vaimea liplatus, kun puolittain Atlantin valtameren suolaama hopeisen Rio de la Plata joen vesi suloisesti syleili veneen linjakkaita laitoja lähes olemattoman aallokon hiljaisessa keinutuksessa. Kello näytti aamupäivää eikä Tuomas tietenkään tiennyt, mitä tuleman piti seuraavina hetkinä. Mies odotti tuskaiset kaksi tuntia, ennen kuin hytin oven takaa kuului askelia. Avain kävi lukossa ja ovi työntyi sisään. Pienoiseen hyttiin asteli hehkeä nuori kaunotar kantaen pientä sinisestä muovista valettua tarjotinta, jolla oli noin puolen litran vetoinen metallinvärinen termospullo joillakin koristeilla päällystettynä, yksinkertainen halpa muovimuki ja jokin läpinäkyvään plastiikkakääreeseen peitelty vaalea sämpylä. Nuorikko asteli hitain ja harkituin askelin hytin poikki ja painoi piikkisillä korkokengillään joka askelmalla matalan, mutta nopeasti palautuneen painauman upottavan pehmeään tummempaan kokolattiamattoon ja laski yksinkertaisen tarjottimen pienelle ikkunan alla olleelle pöydälle. Sitten muutaman asteen selkäänsä taivuttanut naikkonen oikaisi taas kunnon seisoma-asentoon ja kääntyi outoa performanssia tarkkaavaisesti seuranneen Tuomaan puoleen.

Julkaistu torstaina 18.4.2013 klo 17:25 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 77
Seuraava
Koskenlaskija - osa 79
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä