Koskenlaskija - osa 180

Ohueksi suihkuksi kutistunut ja syyskaudelle tyypillinen vesisade oli tauonnut Jalmarin ja Einon pysäköidessä maasturiautoaan kunnantalon edustalla olevalle parkkipaikalle, jossa tilaa oli suurin piirtein aina tai ainakin yhdelle autolle. Sanattomat ja hoppuisen oloiset miehet kömpivät ulos nelipyöräisestä kuljetusvälineestään, joka korkeakattoisena ja tilavan kookkaana menopelinä ei ollut aivan niin ahdas kuin yleensä pienet henkilöautot tuppasivat olemaan ainakin isokokoisille suomalaiskarpaaseille. Jalmari taisi laittaa kunnan päämajan lasiselle etuovelle johtaneella symmetrisesti aseteltujen kivilaattojen muodostamalla kivetyksellä jo hieman juoksujalkaa Eikan yrittäessä vaihtoaskeleineen pysytellä kannoilla ja vanhan miehen vauhdissa. Lasiovi avautui kevyesti ulospäin päästäen aukenemasta sisälle pyrkineet kuntalaiset asioitaan hoitelemaan. Sisään päästyään ilmeettömän totinen kaksikko laukkasi tottuneesti peremmälle tuntien entuudestaan suorimman mahdollisen reitin johtaja Latvala-ahon työhuoneeseen. Aulan vastaanottovirkailija, joka muuten hoiti samalla puhelinkeskuksen virkaa, ehätti kiireisten miesten ohittaessa huudahtaa jotain, että malttamaton kunnallisjohtaja siellä jo kovasti odotteli tilaamiaan työmiehiä, mutta tällä kertaa tämä eräänlaisen hälytyksen saanut dynaaminen duo ei tavoistaan poiketen ennättänyt jäädä rupattelemaan tuon viehättävän ja sievän naisvirkailijan kanssa, vaan tuima katse eteenpäin nauliintuneena ja jonkun mielestä niin sanotusti tukka putkella jatkoi pysähtymättä katossa kyyhöttäneiden loistelamppujen loputtoman tasaisen rivistön muodostamassa keinovalaistuksessa kylpeneen pitkän ja harmaan muovisin lattialaatoin katetun käytävän päähän. Ukkeleiden paksunahkaisista ja pehmeäpohjaisista kengistä ei kuulunut kopsetta kovaa lattiapintaa vasten, mutta joutuisasta kävelytyylistä ääntä syntyi kuitenkin sen verran, että se kantautui kuntajohtajan heristeleviin korviin niin, että miekkonen arvasi saapujat ja pomppasi tuoliltaan miehiä vastaan kapealle käytävälle. Johtajan jo valmiiksi ryppyinen otsa oli kurtussa ja eläkeikää hälyttävästi lähestyneen vanhemman herrasmiehen uurteisilta ja lukemattomien Kanariansaarten lomamatkojen päivettämiltä kasvoilta näkyi ilmiselvä huoli jostakin tavanomaisesta poikkeavasta aiheesta. Nopeat kädenpuristukset käytävän puolella olivat puolihuolimattomia kevyitä tervehdyksiä eikä niissä tuntunut sellaista jykevää miehekästä otetta, joka usein vahvatahtoisten miesten käsistä oli lähtöisin. Latvala-aho ohjasi uskotut miehensä työhuoneeseen vetäen äänieristeeksi tummanpunaisella nahalla ja paksuilla diagonaaliriveihin kiinnitetyillä niiteillä sisäpuolelta pehmustetun raskaantuntuisen oven perässään kiinni. Kaksikko jäi typertyneenä seisomaan keskelle vaatimattoman kokoista huonetilaa, kunnes johtaja osoitti heille tuolit istumista varten. Kolmikko istuutui ja asettui kuunteluasentoon, joka ei nyt juurikaan poikennut ihan sellaisesta tavallisesta istuma-asennosta, mutta tulipa tämäkin asia tässä tarkennettua, ja johtajakin rauhoittui hieman alkaen samalla kerätä sanoja tulevaa asiaansa varten. Sekä Jalmari että Eino odottivat jännittyneinä, mitä tuleman piti eivätkä puhua pukahtaneet mitään.

Julkaistu keskiviikkona 9.10.2013 klo 17:59.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 179
Seuraava
Koskenlaskija - osa 181
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä