Koskenlaskija - osa 50

Metallinviileä puhelinaparaatti korvallaan hieman hermostuneisuutta osoittanut Eino kuunteli osin kärsimättömästi jostain kaukaa operaattorin konesalista kantautunutta surkean vaimeaa soittoääntä, joka tasaisin väliajoin pärähti kuulokojeesta aistinelinten prosessoitavaksi monen mutkan kautta. Pikkuruisen ämyrin aikaansaama ilmavirran värähtely vei summerin ääniaaltoja syvälle korvakäytävään, jonka suuaukolla muutama iän mukanaan tuoma karvahaiven yritti parhaansa mukaan vaimentaa sisään pyrkinyttä metakkaa, mutta niistä sordiinoista ei ollut patomaan aallokkoa, joka päättäväisesti lainehti tsunamin tavoin tärykalvolle värisyttämään sen takana loukussa ollutta ilmaa viemään sanomaa yhä syvemmälle kuuloelinten koukeroiseen maailmaan. Hermostuneet sormet ryhtyivät rytmikkäästi naputtamaan kiiltäväksi lakattua pöydän pintaa jättäen ohuet rasvaläntit jokaisen sormenpään osuessa kovaksi kiillotetulle pinnalle, ja ajatuksissaan Eino laskeskeli äänimerkkien määrää aloittaen tosin vasta jo muutaman soittoäänen jälkeen ja mennen välillä sekaisin laskuissaan. Puhelun aiottu vastaanottaja ei kaiketi ollut vastaustuulella tai sitten luurin nostamisen pitkittymiseen löytyisi jokin toisenlainen, uskottava ja järjellinen syy. Vihdoin mekaanisen puhe-elimen toistama yksitoikkoinen piippailu päättyi ja toisesta päästä kuului lupaavaa rahinaa, kun soittoon vastattiin. Uneliaan kuuloinen käheä miehen ääni vastasi hetken epäröinnin jälkeen vain haparoiden haloo, jonka soittajan oli ymmärrettävä epäileväiseksi kysymykseksi. Eino käytti oma-aloitteisesti ensimmäisen puheenvuoron ja avasi keskustelun.

Huomenta, Lorvi! Eikka tässä, terve!

Kuulija toisessa päässä käytti taas hetken aikaa epäröivään mietintään, kunnes lopulta rohkaisi skeptisen mielensä ja päätti vastata suurin piirtein samoilla sanoilla Einon reippaaseen aamunavaukseen kuitenkin vähän yllättyneenä ja yhä vasta heränneen tokkuraisella äänensävyllä. Lorvilla ei ollut mitään syytä oikeastaan koskaan odottaa soittoa sellaiselta henkilöltä kuin Einolta, sillä miehillä ei ollut hyvän päivän tuttavuuden lisäksi juuri oikein mitään muuta yhteistä eikä Lorvi tainnut oikein muutenkaan uskoa korviaan tai hän epäili hetken jonkun pilailevan kanssaan. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa jonkun yhteisen ystävän kautta jo kauan aikaa sitten ja pitivät aika ajoin yhteyttä toisiinsa Lorvilla kun oli usein joutoista aikaa kaikenlaisiin pieniin askareisiin, joita Einolla oli silloin tällöin tarjota. Milloin Lorvi toimi avuliaana autokuskina, milloin muuttomiehen apulaisena ja joskus jopa hyvänä tietolähteenä, kun Eino tarvitsi taustatietoja jostakin teknillisestä aiheesta. Lorvi tuntui olevan melko hyvin perillä maailman menosta, joten hän oli nopea ja luotettava uutistoimisto aina, kun Einolla oli tarvetta jonkinasteisiin sisäpiirin tietoihin. Einon vuotuiset yhteydenotot olivat tosin kahdella tai korkeintaan kolmella sormella laskettavissa ja saattoipa joku vuosi käydä niinkin, ettei Eino soittanut Lorville kertaakaan ja tällaisia vuosia taisi olla useampiakin ja osa niistä vieläpä peräkkäisiä. Nyt miehillä oli kuitenkin paraikaa puheyhteys päällänsä, ja aloitteentekijä jatkoi vähäsanaisia ja lyhyitä lauseitaan.

Soitinko huonoon aikaan?

Julkaistu maanantaina 11.3.2013 klo 17:37 Projektit-luokassa.

Edellinen
Kevätkesän kenkämuoti
Seuraava
Koskenlaskija - osa 51
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä