Koskenlaskija - osa 123

Tuomas alkoi hiljalleen kotiutua Löysäisiin ja ryhtyi aktiivisesti hankkimaan tietoa kesämökkitonttinsa naapureista. Hänellä oli nimittäin ajatuksena ostaa lisää rantaviivaa, ja kun sitä olisi aikanaan riittävästi kasassa, olisi sitten aika myydä koko komeus jollekin varoissaan olevalle pääkaupunkilaiselle tai vaikka ulkomaiselle suursijoittajalle, joka pystyttäisi luonnonkauniille paikalle kallishintaisten vuokramökkien saariston. Tuottavien kaupankäyntiperiaatteiden mukaisesti tontit piti yksinkertaisesti vain hankkia halvalla ja myydä kalliisti, mutta eipä mennä vielä asioiden edelle. Pitkä ja kärsivällisyyttä vaatinut salapoliisityö oli vasta edessä, ja sen Tuomas aloitti mistäpä muualta kuin kunnanvirastosta, josta löytyivät kaikki lainhuudatukset sun muut tarpeelliset maaomistusten dokumentit. Tuomaasta oli muutenkin hyvää vauhtia tulossa aito löysäinen eli paikkakuntalainen asukas, ja hän oli pian tuttu vieras kunnantalolla, jonka pölyttyneen arkiston kätköistä päivänvaloon kaivetuista asiapapereista löytyi vaivattomasti pohjoisemman rantatontin omistajakin. Tontin sattui omistamaan lupsakas mies, joka kyläpiirissä tunnettiin Oivana, ja jonka kotitalon hoitamattomaan pihaan kurvasi eräänä kauniina keskiviikkoisena aamupäivänä vastikään jollakin huoltamolla pikapesty, mutta selkeästi vuosimalliltaan vanhempi käytetty henkilöauto. Oiva oli eläkeläinen, joka oli tehnyt pitkän päivätyön Löysäisten kunnan kamreerina palveltuaan virastoa noin kolmenkymmenen vuoden ajan, mikä oli kunnioitettava saavutus millä tahansa asteikoilla mitattuna. Hänellä oli kaksikerroksinen omakotitalo jonkun matkan päässä kauppalan keskustasta ja tietysti myös se mökkipalsta siellä Rantajoen törmällä aivan siinä Tuomaan maapalan naapurissa. Leskimies Oiva asui tätä nykyään yksin talossaan pitkäikäisen rouvansa vaivuttua manan maille muutama vuosi sitten. Tuona edellä mainittuna aamuna siis taloa kohti kaasutteli eräs ajokki ja pian pihalle johtanut lyhyt hiekkatien osuus pölysi paksua tomupilveä monen sateettoman päivän kuivattamana, kun Tuomas pyyhälsi irtokivet lennellen töllin ohi ja pysäköi koslansa pihan perällä seisseen saksalaista alkuperää olleen auton viereen ja astui kesäisessä hellepuvussa ulos ruohikkoiselle pihamaalle. Löysät ja vaaleat puuvillahousut olivat saaneet kaverikseen tavallisen valkoisen lyhythihaisen kauluspaidan ja jalkaterät oli verhoiltu uutuuttaan hohtaneilla mokkanahkaisilla purjehduskengillä. Silmillään tällä vetreällä nuorella jannulla oli halvat poliisiaurinkolasit, jotka turhaan yrittivät matkia kansainvälistä trendimuotia. Metallisankaiset, mutta muovilinssiset lasit kohosivat nenänvarren kannattelemalta paikaltaan ja sukelsivat rennosti avonaisesta kaula-aukosta toisen sangan varaan roikkumaan. Aamupäivä oli jo valmiiksi kuuma eikä tuulen virettäkään tuntunut paikoillaan seisoneessa ilmassa. Ruskeat kengät astelivat määrätietoisesti pihan laidalla koivupuiden varjossa seisoneen aurinkovarjon luokse. Yksinkertaisen katoksen alla oli pieni pyöreä metallinen puutarhapöytä ja sen ympärillä kaksi epämukavilta vaikuttanutta kauttaaltaan metallista tuolia.

Julkaistu torstaina 20.6.2013 klo 16:58 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 122
Seuraava
Koskenlaskija - osa 124
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä