Koskenlaskija - osa 42

Tuomaan omatoimisiin liiketoimiin syvästi pettynyt Brunogallo oli komentanut neljän miehen gorilla-armeijansa liikkeelle. Seuruetta kutsuttiin tässä vaiheessa vielä kovin hienovaraisesti vain saattajiksi, sillä heidän tarkoituksenaan oli vain käydä hakemassa petturi mahtavan käskynhaltijan pakeille. Jos Brunogallon mahtikäsky olisi pannut liikkeelle pelätyn siivouspartion, olisi siivottavalla kohteella ollut nyt tukalat oltavat, koska nämä siivoojat eivät olleetkaan mitä tahansa arkipäiväisiä kaupungin palkkaamia kadunlakaisijoita löysissä haalareissaan vaan pahemman luokan assasinaatteja, joiden jäljiltä ei tupannut jäädä minkäänlaisia tahroja. Seuraavana yönä siinä noin kello kahden aikaan, kun pilvettömän mustalla, tähtituikkeiden pilkuttamalla taivaalla loimotti täysikuu ja ilma oli muutenkin vielä kesäisen lämpöinen ja kostea päivällä porottaneen kuuman auringon jäljiltä, keskikokoiseen japanilaisvalmisteiseen, nelioviseen henkilöautoon ahtautui neljä riuskaa miestä pukeutuneina ulkopuolisen arvion mielestä hienokseltaan koomisesti ja ehkä vähän myös stereotyyppisesti kelmille ominaisiin mustiin suoralahkeisiin teryleeni- ja keinokuituhousuihin, joita säestivät mustat neulepuserot niin ikään mustien teepaitojen päällä. Yläosan kireät jumpperit näyttivät numeroa liian pieniltä lihaksikkaiden yläruumiiden peittona tai sitten miehet olivat yksinkertaisesti vain treenanneet hauiksensa pursuamaan asusteiden alla. Jotta kvartetti olisi ollut mahdollisimman huomaamaton jo valmiiksi pimeässä yössä, olivat miehet vetäneet jalkoihinsa vielä mustat sukat ja tietenkin pikimustat kengät, joissa oli ääntä vaimentavat kumiset pohjat ja kireät nauhat. Kasvojaan nämä ennestäänkin jo päivettyneet miekkoset eivät sentään olleet tuhrineet armeijaväen tapaan sotamaalauksin vaan miehet olivat antaneet partansa kasvaa leukapieliin muutaman päivän ajan, jotta parin millin mustakarvainen sänki olisi peittänyt osan kasvoista tummanpuhuvalla värityksellään. Pohjolan suunnasta katsottuna näillä etelän miehillä kasvoi tyypillisesti mustat hiukset, joten niitä sopivasti tupeeraten köriläät saivat pehkoistaan oivan suojavärityksen hämäräpuuhiinsa ja olipa yksi vähän lyhytkarvaisempi piilottanut orastavan kaljuplantaasinsa paksulla, reunoiltaan kerran käärityllä villapipolla, joka oli väriltään, kuinka ollakaan, musta sekin. Tuiman vakavat ilmeet kasvoillaan nelikko kaasutteli matkaan valkoisesta kellertävään vaihdelleiden katuvalojen valaisemia lähes autioita ja syrjäisempiä katuja pitkin halki kaupungin ja lähestyivät Tuomaan hienoa matalarakenteista, yksikerroksista omakotitaloa rauhallisella alueella Buenos Airesin laitamilla, jossa vaurastunut ja hyvin toimeentuleva varakas väki asusteli tyylikkäissä asunnoissaan kissoineen ja koirineen. Seutu oli kuolemanhiljainen ja periaatteessa siellä olisi voinut kuulla nuppineulan putoavan pikipientareelle. Jostain kaukaa sentään kantautui alati sykkivän ja läpi yön elävän kaupungin vaimea kumu, joka ei koskaan laantunut, ja kun loi katseensa taivaalle, näki siellä avaruuden loputtomaksi väitettyyn syöveriin turhanpäiväisesti suihkuavan oranssinkeltaisen valosaasteen, joka ilkeästi häikäistä sokaisi yölintujen ylilentoa miljoonakaupungin kattojen yllä.

Julkaistu keskiviikkona 27.2.2013 klo 18:30 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 41
Seuraava
Koskenlaskija - osa 43
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä