Koskenlaskija - osa 49

Joutavanpäiväisen pikkukeskustelun jälkeen Eino vaihtoi puheenaiheen jo melkein pitkästyttävän yksitoikkoiseksi käyneen jutustelun mieltään askarruttaneeseen jännittävään aiheeseen Hulda-tädiltä kuulemastaan koskenlaskijasta. Eikka oli periaatteessa vähän kiinnostunut salamyhkäisestä tehtävästä ja ilmaisi muutamalla kiertoilmaisulla kunnanjohtajalle intressinsä. Kunnallisvirkailija Latvala-aho korvinkuultavasti innostui ja taisipa sieltä luurin toisesta päästä kuulua jonkinasteinen ahaa-äännähdyskin. Mies oli kirkastuneesta äänensävystään ja nopeutuneesta puhetavastaan päättäen ilmiselvästi erittäin ilahtunut Einon uteliaisuudesta ja oikein halukas kertomaan harvinaiseksi luokiteltavasta toimenkuvasta enemmän ja varmaan ummet ja lammet etenkin, kun vaativaan tehtävään ei ollut vielä ilmaantunut yhtään hakijaa, ja nykyinen viranhaltija olisi kohta jäämässä eläkkeelle, mikä seikka oli pannut kunnanjohtajan levittämään tätä ilosanomaa jo epävirallisiakin reittejä, kuten nyt esimerkiksi Hulda-tädin luotettavaksi ja tehokkaaksi tiedettyä juorukanavaa pitkin. Eino puolestaan höristi älypuhelimella levännyttä kuulevaa korvaansa ja työnsi sitä tiiviimmin lähemmäksi kaiutinreikää ja keinautti paremman istuma-asennon keittiön pehmustamattoman kovalla, vaikkakin selkänojallisella yleistyylisellä sisustustavaratalosta hankitulla tuolilla. Hän arveli puhelun kestävän vielä tovin ja oli nyt valmiina kuntamiehen saneluun. Tuokio ja toinenkin siinä sitten lopulta vierähti, kun johtaja Latvala-aho kuvaili värikkäin sanakääntein kunnan tarjoamaa toimea Einolle, joka suu ammollaan ja siitä kuivuneena kuunteli esitystä ja hetken mietittyään vastasi myönteisesti virkailijan selvään suomenkieliseen suoraan kysymykseen, haluaisiko tämä kenties hakea tehtävää. Eino rakasti pieniä ennalta suunnittelemattomia seikkailuja, jollaisen hän arveli tästä vielä kehkeytyvän eikä hänellä sitä paitsi ollut mitään menetettävää, joten mikäpä siinä vaikka edessä taisi ollakin hyppy tuntemattomaan ja toisekseen, mitään nimiähän ei oltu vielä kirjoitettu mihinkään papereihin, joten kaikesta tästä saattoi vielä perääntyä ainakin niin kauan, kuin sopimuspaperit pysyisivät musteesta kuivina.

Puhelu päättyi Einon lupaukseen lähettää kunnanjohtajalle selväsanainen työhakemus lähipäivien aikana. Hieman kummissaan vasta päättyneestä telekommunikointisessiosta Eikka laski kädenlämpöiseksi kuumentuneen puhelinkalikan kyökin puupintaiselle sileälle pöydälle ja jäi lasittunein katsein tuijottamaan sen vähitellen himmenevää näyttöä, joka noin minuutin toimettomuuden kuluttua sammui tyystin kokonaan nerokkaiden telealan elektroniikkainsinöörien keksimän virransäästöautomatiikan ajastamana säästäen näin taas jonkin matkaa vääjäämättömästi katoavaa luontoperintöä. Kotvan kuluttua Eino havahtui nykyaikaan ja sai vihdoin tyhjyyteen kohdistuneen katseensa hallintaan. Missä lie miehen ajatukset juosseet tuossa tilassa, joka oli lopen keskittynyt johonkin ulkopuolisilta rajatussa syvämietiskelyssä. Hädin tuskin vielä edellisestä toimeksiannostaan jäähtynyt kännykkälaite sai jälleen kyytiä, kun nahkapäällysteisten sormenpäiden herkkä puristusote noukki härvelin tasaisen kiiltävältä ja maukkaan ravitsevan aamupalan murusista vastapyyhityltä pöydänkannelta näköaistimen tarkasteltavaksi. Vasen käsi sai koukistusasennossa toimittaa eräänlaisen laitetelineen virkaa pidellessään lattanaa puheenvälityslaitetta oikean käden osoitinsormen alkaessa hiplata sen liukasta lasipintaa. Ensimmäinen liike liutti sormenpäätä vasemmalta oikealle, ja laahaava liike jätti jälkeensä vaivalloisesti silminnähtävän rasvavanan, jonka olisi voinut paremmin havaita tiirailemalla lasilevyä oikeasta kulmasta säteilevää kaikki tahrat paljastavaa valovirtaa vasten. Vielä joitakin kymmeniä vuosia ajassa taaksepäin joku, joka olisi sivusta seurannut Einon toimitusta, olisi luonnollisesti ihmetellyt, mitä siinä tuli tehtyä, mutta monille tätäkin tarinaa lukeville kyseessä oli perin tavallinen työvaihe puhelun aloittamiseksi ainakin sellaisella värkillä, jota mieluummin käyteltiin kuvaruutua sormeilemalla. Muutaman nopean vastaavanlaiseen näpelöintiliikkeen jälkeen Einolla oli taas alkamassa vuorovaikutusrupeama, jonka jälleen niin lahjakkaat matkapuhelininsinöörit olivat mahdollistaneet ilmateitse tapahtuvaksi.

Julkaistu perjantaina 8.3.2013 klo 17:51 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 48
Seuraava
Housuripustin
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä