Koskenlaskija - osa 199

Eikka heilautti asiansa hyvin osanneelle kuskille terveeksi menoa ja alkoi sulkea peltihallin metrien korkuisia ulko-ovia samalla kun kuorma-auto mateli hitaasti jyristen pihapiiristä takaisin mustalla asfaltilla päällystetylle maantielle jonkin matkaa verstaasta kauempana. Eino palasi Jalmarin ja vastikään hallille tuodun pakkauksen pariin ja loppua kohden intonaatiotaan nostaen kysyvällä äänellä tiedusteli muovikäärettä paketin ympäriltä repineeltä ahertajalta vastausta uteluunsa.

- Uusia vimpaimia?

Jalmari oli täysin keskittynyt pakettinsa avaamiseen ja vastasi puolihuolimattomasti vieressä seisoneelle Eikalle.

- Niitäpä niitä...

Vanha ukko oli niukasti vähäsanainen. Muovikääre oli riisuttu ja seuraavaksi oli pahvin vuoro. Aikanaan paketin ympäriltä katosi tukeva pakkausmateriaali ja sisältä ilmestyi vihdoin kulmikas alumiininen hopeanharmaa ja kattovalojen säteissä kimmeltänyt tavara-arkku, jonka molemmissa päissä oli kunnon kokoiset taivutetusta paksusta terästangosta muodostetut ottimet kahden miehen nostettavaksi. Jalmari hihkaisi toimettomana touhua katselleelle Eikalle, jotta tämä olisi ottanut miehekkään hyvän otteen laatikon toisesta päästä. Miehet nostivat painavan arkun eurolavalta ja kantoivat sen hitaasti ison työpöytänsä päälle. Kooltaan lähes metrin levyinen ja kokonaisen metrin mittainen ja suurin piirtein viitisenkymmentä senttiä korkea arkku oli lukossa ja sen yhdellä puolella oli kalvopainikkeista muodostettu musta numeronäppäimistö. Jalmari tiesi, mitä tässä vaiheessa piti tehdä ja ryhtyi samalla kouluttamaan Einoa, jonka tuli tietää nämä proseduurit, koska hän oli astuva mestarinsa saappaisiin vain muutaman kuukauden kuluttua, kun tämä oli jäämässä eläkkeelle vuoden vaihteessa. Tosin Eino ei vielä tässä vaiheessa tiennyt sitä, mitä tämän tarinan kirjoittaja ja kertoja tiesivät hänen tulevaisuudestaan, joka näin kutkuttavana ja toivon mukaan koukuttavana ennakkotietona paljastettakoon tuli poikkeamaan Eikan alkuperäisistä kuvitelmista, mutta siihen palatkaamme myöhemmin tämän jutun varttuessa. Jalmari selitti nopealla puhetahdilla melkein suu innostuksesta vaahdoten, miten tällaisia lähetyksiä tuli joskus silloin tällöin ja että tutkimuskeskus ilmoitti niistä aina hyvissä ajoin etukäteen. Ennalta tuli myös kirjattu kirje, joka sisälsi kahdeksannumeroisen koodin. Kuukauden kuluttua tuli tyypillisesti toinen samantyyppinen kuori vastaanottokuittauksella, ja sekin sisälsi numerosarjan, joka yleensä oli lyhyempi tai joissakin tilanteissa jopa pitempi kuin ensimmäinen. Vanhuksen mukaan kuoret tulivat aina eri aikoina ja eri lähettäjän nimellä ja joskus jopa eri osoitteisiin, mutta yhtä kaikki aina ne sisälsivät jonkin numerosarjan. Numeroita tarvittiin arvattavasti pöydällä nyt sijainneen tavara-arkun koodilukon avaamiseksi ja kummastakin kirjeestä poimittiin vuorotellen yksi numero, joten avaaminen edellytti siis molempia numerosarjoja.

Julkaistu torstaina 7.11.2013 klo 17:58.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 198
Seuraava
Koskenlaskija - osa 200
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä