Koskenlaskija - osa 183

Juuri kun omiin päivänvalolta arkoihin puuhiinsa keskittyneet miehet olivat aikeissa avata pahvisen laatikkonsa, etäämmältä hallin ulko-oven suunnalta kuului selvästi raskaan ja metallisen sointinen oven käynti. Jalmari nosti nopeasti päätään kuin valppaaksi virittäytynyt pelokas eläin ikään ja oli aivan sen näköinen kuin olisi aavistanut, että joku toistaiseksi vielä nimetön ja tuntematon henkilö oli tullut käymään, mikä sinänsä aiheutti tarkkaavaisuusasteen kohoamisen, kun kohtalaisen syrjässä sijainneelle hallille ei juurikaan ulkopuolisia eksynyt, vaikka sen ovi ei tyypillisesti lukossa ollutkaan. Sitten kuului vanhuksen mielestä vanha tuttu askelrytmitys, ja hän ilmiselvästi huojentui havainnostaan ja kasvojen ryppyuurteiden sekaan levisi helpottunut ja ehkä vähän tympääntynytkin ilme. Pöydällä ollut pahvilaatikko sen sijaan lennähti äkkipikaisesti ja kuin salamana pöydän alle, mistä eleestä uteliaisuuttaan ja hämmästystään esittänyt Eino päätteli, ettei vastikään halliin saapuneen vieraan ollut hyvä tietää aivan kaikkea, mitä niiden neljän korkean seinän sisällä tapahtui. Tasaisen rytmikäs ja tarkkaan harkitun jalkatyön synnyttämä käynti kuului joka askelluksen jälkeen aina vain selkeämmin ja lähempää ja äänenvoimakkuudella estimoiden kovempaa. Voimakkaan valokeilan alle ilmestyi valaisimen kuupan aiheuttaman varjon väistyttyä kasvonpiirteiltään nuorehko mies, joka oli pukeutunut tavanomaiseen ja halvannäköiseen tummaan pukuun ja ulkona vallinneen kostean syyssään kannalta täysin liian pieniin kävelykenkiin, jotka olisivat ensimmäiseen kuravesilätäkköön astuttuaan kastelleet pahanpäiväisesti jalkaterän suojana olleet yhden koon edulliset lähikaupan alennusmyyntilaarista hankitut ja nailonista valmistetut mustat nilkkasukat. Yksivärisen ja kuvioimattoman puvun päälle oli vedetty kermanvärinen popliinitakki, jota aina niin tyylitietoinen Eikka piti hieman huonosti harkittuna, kun ulkona oli pimeä syksyinen päivä, joka olisi hänen mielestään ehdottomasti vaatinut mustan version miesten suosimasta poplarista. Solariumissa tai alppilampun valokeilassa hiljan rusketettua kapeakasvoista, mutta ei sentään lommoposkista päätä peitti siististi parturoitu hiuskuontalo, jota ei ollut peitetty päähineellä ja joka olisi voinut olla kenen tahansa tavallistakin tavallisempi kampaus, jollaisia näki kolmellatoista miehellä tusinassa. Mustan pikkutakin alta pilkisteli mitäänsanomattoman värinen ruskeansävyinen kauluspaita, jonka napitus oli peitetty mustanruskealla vähäkuvioisella solmiolla. Päällystakkinsa liepeet hulmuten tämä nuori mies saapui suuren työpöydän toiselle puolelle. Tulokas seisahtui jämptisti ja työnsi vasemman kätensä housujen sivutaskuun niin, että nahkainen kapea vyö kiiltävine solkineen paljastui kattovalaistuksen kimmeltämäksi. Hetken aikaa tilanne huokui jännittyneisyyttä ja Jalmari otti rennomman asennon. Lisäksi hän selvästi omaksui asenteen, joka vaikutti välinpitämättömältä ja vähättelevältä tärkeän vieraan edessä. Jalmari katsahti nopeasti kattoon ja muljautti silmiään, mikä oli lopullinen merkki nyrpeydestä, mutta palautti hyvin nopeasti taas asiallisemman ilmeensä kasvoille.

Julkaistu maanantaina 14.10.2013 klo 17:31.

Edellinen
Sunnuntaikävelyllä
Seuraava
Koskenlaskija - osa 184
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä