Koskenlaskija - osa 132

Lyhyt, ehkä noin satakuusikymmentä tai enintään sataseitsemänkymmentä senttiä pitkä leidi pysähtyi pitkän ja komean Eikan eteen ja nosti katseensa kuin mielenosoituksesta kohti taivasta, vaikka aivan niin mutkalle niskaa ei olisi tarvinnut nakella, mutta hän kaiketi halusi tällä eleellä korostaa lyhyyttään ja edessään seisoneen miehen pituutta ja näiden kahden henkilön välistä pituuseroa, jota kieltämättä sentään oli päänmitan verran. Hieno rouva kallisti päätään asteen tai pari ensin vasemmalle ja sitten hitaasti keinauttaen oikealle ikään kuin tarkkaillen tulijaa. Silmiä ei oikein tahtonut nähdä, kun myrkynvihreät linssit eivät paljastaneet muuta kuin tummat läiskät niiden takana. Sitten oikea käsi nousi varovasti ylemmäs kämmenen riippuessa velttona käsivarren päässä ja edeten hitaasti kohti Einoa. Musta, yksinkertainen leninki ulottui juuri polvien alapuolelle ja lyhythihaisena paljasti vanhuksen hoikat käsivarret, joista roikkui iän mukanaan tuomaa löysää ryppyistä nahkaa, eivätkä ne kasvotkaan olleet enää niin kuin kaksikymmenkesäisellä prinsessalla. Tukkalaite oli mitä ilmeisimmin tuuheaksi tupeerattu peruukki. Sellaista pehkoa ei yleensä tavannut tämän ikäisillä rouvasihmisillä, vaikka mistä sitä maskuliininen kertoja voisi noita feminiinisiä totuuksia tietää. Saattoipa katsokaapas hyvinkin olla niin, että ne hiukset olivat sittenkin aitoja, mutta ikäisekseen vain hyvin säilyneitä. Käsivarsi oli siis kohotettu kättelyä varten, ja Eino vastasi kutsuun tarjoamalla ensin lujaa miehekästä puristusotetta mutta huomattuaan, miten rennoksi tiskirätiksi rouva oli kätensä veltostanut, kätteli Eikka lopulta hellävaroen, jotta hauraat ja ehkä kalsiumin puutteessa osteoporoosiakin poteneet rouvan luut eivät olisi liian tiukasta puserruksesta katkenneet. Hennolla äänellä vanha nainen esitteli itsensä puhtaanpuoleisella kirjakielellä ja sanojaan harkiten lausuen.

- Tervetuloa talooni! Olen Adalmina Koistikasnäre-Slåtterberg-Kyhmyrinen.

Eino vastasi omalla nimellään ja jäi hetkeksi mietteisiinsä laskemaan kuulemansa litanian sisältäneet nimet, jotka pituudessa alkoivat muistuttaa espanjalaisen perheenjäsenen sukupuuta, mutta havahtui, kun rouva tahtoi irrottautua ylipitkäksi venähtämässä olleesta käsiotteesta. Kun atoniset kädet olivat vapautuneet toistensa ponnettomasta puristuksesta, teroitti rouva vielä tarkennukseksi, että se etunimi kirjoitettiin sitten vain yhdellä i-kirjaimella. Hämmentynyt Eino ei tiennyt, mitä tuohon ytimekkääseen tokaisuun olisi pitänyt vastata ja kun siinä aikansa mietti, ehti aikaa kulua niin monta sekuntia, että Adalmina-rouva katsoi hölmistyneenä täysin tukkoon ja sanattomaksi mennyttä miestä kiireestä kantapäähän ja vielä kerran takaisin ylälatvan suuntaan ja käski lopulta sisälle katsomaan tulevaa vuokra-asuntoa. Parikaksikko taapersi lyhyeksi leikatun nurmikon yli kohti pitsihuvilaa, ja Juha siinä siivussa kanniskeli jo kiireisenä muuttolaatikoita sisälle. Kuistin puiset portaat natisivat väen astellessa muutaman porrasaskelman ylöspäin ihastuttavalle verannalle. Siihen ei kuitenkaan jääty kesäiltaa ihailemaan, vaan väki riensi sisään vanharouva etunenässä ja Eino valppaana aivan kannoilla.

Julkaistu keskiviikkona 3.7.2013 klo 15:29 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 131
Seuraava
Koskenlaskija - osa 133
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä